Sinkun ensi-ihastus

En muista enää

Minkälainen oli ensi-ihastuksesi?

Muistatko edes enää sitä tyttöä tai poikaa johon ihastuit ekaa kertaa ihan oikeasti, häntä josta haaveilit ja olit mustasukkainen. Entä kuinka ihastus lopahti?

Mitä arvelet ihastuksellesi tänään kuuluvan?

8

112

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etsitaan

      Muistan yhden ensimmäisistä. Olin ala-asteella, joskus 80 luvun lopulla, ja olin ihastunut samalla luokkalla olevaan tyttöön. Hänelle en tietystikään uskaltanut koskaan asiata mitään kertoa. Säilytin myös hänen kuvaansa laatikossani. Sitten kerran kävi siten ett hän sanoi välitunnilla mua IDIOOTIKSI, jolloin koulun jälkeen itkin vuolaasta, revin hänen valokuvansa niin pieniksi palasiksi kuin vain pystyin, ja vedin palaset vessanpöntöstä alas :D

      En ole nähnyt, tavannut tai kuullut hänestä sitten ylä asteen lopun (-93). Kerran kuitenkin googletin ala- ja yläasteaikaisia luokkakavereita, ja näin hänen kuvansa facebookissa. Sukunimi oli säilynyt samana, ja kaverilistasta päättelin et kyseessä on sama henkilö. Toivon ett hänelle kuuluu tänään vain hyvää, ja jos kuvaan voisi ihastua (viitaten tuohon facebook kuvaan) niin taidan olla vielläkin jollakin tasolla olla ihastunut.

    • eka jonka muistan

      Olin 4-vuotias ja naapurissa asui saman ikäinen rasavilli poika.

    • carambola87a

      Tarhakaveri, lopahti kun aloitettiin eri luokilla.

    • Ala-asteellahan se tapahtui... hän oli vuotta nuorempi tyttö, puoli pitkät tumman ruskeat hiusket. Kerroinkin hänelle asiasta ja hän ei juuri ollut uskoa minua. No se "juttu" loppui kun aloin seurusteleen yhden toisen vuotta vanhemman tytön kanssa.

      Tuossa pari vuotta takaperin näin sitten häntä uudemman kerran sitten noiden kouluaikojen, niin kyllä hän oli muuttunut... nykyisin hän on naimisissa ja lapsiakin on. Tupakoivakin tuntui olevan... mikä on sinällään hyväkin kun jutusta ei tullut silloin mitään, en ois kestäny sätkän polttoa.

      • muistan näin

        Ketäs sä silloin 13 veenä panit - oliko ihastus se lainkaan?


    • tarinaa

      No ensimmäisen kerran ihastuin ensimmäisellä luokalla edessäni istuneeseen tyttöön. Oli kivat letit ja söpö. Ei ihastunut minuun kyllä. Myöhemmin ihastuin englanninopettajaani, oli tumma uhkea Sophia Loren- tyyppinen nainen, silloin varmaan jotain noin 35 v. Poikuus meni hyvän kaverin isosiskolle, oli 6 v. vanhempi opiskelijatyttö, joka oli kotonaan maalla kesälomalla, seurustelua ei siitä tietysti tullut. Sitten lukion ensimmäisellä ihastuin luokkakaveriini, vaalea urheilijatyttö, harrasti pikajuoksua. Hänen kanssaan eka seurustelu.

    • tyttönen()

      Minä olen ollut jo lapsesta (alle kouluikäisestä) asti niin kova ihastumaan, että jo silloin on valvottu peiton alla toista ajatellen. Vaikea sanoa mikä ois sitten ollut se "oikea" eka ihastus, kun niitä on ollut tiheään ja on vieläkin...=)

    • Ensimmäinen ihastus oli varmaankin ekalla luokalla, siis 7-vuotiaana, sijaisopettaja kun varsinainen opettajamme jäi jostain syystä pidemmälle sairaslomalle. Muistan, että sijainen oli pitkä (tai ainakin hän näytti pitkältä), vaalea ja hänellä oli pitkä punainen takki, jonne halusin sisään silloin kun en halunnut halata häntä. Viikon sijaisuuden jälkeen tuli toinen sijainen, paljon tympeämpi ja äkäisempi nainen, ja minä olin murtunut.

      Seuraava ihastus taisi olla 8-vuotiaana yhden ylemmällä luokalla oleva Susanna, lyhyt, tummat pitkät hiukset. Ei hän tainnut koskaan ihastuksestani tietää, vaikka paljastin sen joillekin koulukavereille, ja hengailin hänen kotitalonsa lähellä aina joskus, siellä oli hyvä joen ylittävä silta jossa saattoi olla "uskottavasti". Parasta oli, kun Susanna joskus tuli kaverinsa kanssa sinne, tosin muistan aina lähteneeni silloin pois.

      Ja sitä seuraava oli sitten joskus 10-vuotiaana em. Susannan kanssa samalla luokalla ollut Heli, joka oli vähän hoikempi ja vähän pidempi. Häneen taisin olla aika pitkään ihastunut - yritin tehdä häneen vaikutuksen Star Wars -sitaateilla, mutta ne eivät oikein purreet... 12-vuotiaana hän lähti yläasteelle, silloin en tainnut olla keneenkään ihastunut, ja yläasteelle saavuttaessa hän oli muuttunut pahistytöksi, enkä tykännyt enää.

      En nyt tiedä, kuka näistä olisi ensimmäinen. Varmaan Susanna oli sellainen "vakavastiotettava" ihastus, Sijaisen nimen olen jo unohtanutkin enkä saa edes kasvoja kunnolla mieleen, toisin kuin Susanna ja Heli ovat aika kirkkaana vieläkin. Tietysti, kun he sitten menivät samaan lukioonkin lopulta. Vakavastiotettava tietysti lainausmerkeissä, koska mitään ei mistään koskaan seurannut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      88
      2514
    2. Mitä tapahtunut?

      Ken tietää mitä viitostiellä betonin kohilla käynyt punaisen auton kanssa?
      Suomussalmi
      23
      1730
    3. Kenen kanssa haluaisit suhteeseen?

      Laita omasi ja hänen nimensä ensimmäinen kirjain 😊
      Ikävä
      81
      1649
    4. Olisikin se meidän tapaaminen jo liian jännää

      Näin pitkän ajan jälkeen.
      Ikävä
      79
      1624
    5. Valmistaudu syyskuun OrpoPurraan: Hamstraa näitä ennen syyskuuta - Isossa osassa tuotteita hinnat..

      ..ovat kallistumassa, jopa satojen eurojen lovi IL: Hamstraa näitä https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/175f5038-fe22-498
      Maailman menoa
      33
      1541
    6. Eläkeläisiltä leikataan jo asumistukeakin, osalla loppuu kokonaan!

      https://yle.fi/a/74-20102928 Hallitus varmaan vihaa eläkeläisiä, nyt ollaan kajoamassa eläkeläisten asumistukeenkin, os
      Maailman menoa
      359
      1444
    7. Melko hyvin tunnen jo hänet

      Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi
      Ikävä
      86
      1209
    8. Hesari tunnustaa että Ukraina on häviämässä sodan - Suomen poliittinen eliitti housut kintuissa

      Oliko aivan pakko sitoutua politiikkaan jossa pumpattiin älyttömät summat rahaa Kankkulan Kaivoon eli Kiovan natseille?
      Maailman menoa
      256
      1162
    9. Ikävöin kyllä

      En voi ottaa nyt yhteyttä, joten puran tänne järjetöntä ikävääni. Tunteeni sinua kohtaan ovat valtaisat.
      Ikävä
      33
      1136
    10. Mies, riittääkö sulle näkemään vilauksen musta?

      Etkö halua ottaa minua kiinni?
      Ikävä
      63
      1119
    Aihe