Isaf-joukkojen tiedottaja kertoo, että haavoittunut asiantuntija kuoli vammoihinsa ja hyökkäyksen tehnyt naispuolinen poliisi on pidätetty.
Tänä vuonna jo yli 50 Isaf-joukkojen jäsentä on saanut surmansa hyökkäyksissä, joiden tekijöillä on ollut yllään poliisin tai sotilaan virkapuku. Nyt ensimmäisen kerran naispuolinen poliisi tappoi monikansallisen joukon jäsenen.
Isaf-joukkojen on määrä jättää turvallisuus afgaanijoukkojen harteille ja vetäytyä vuoden 2014 loppuun mennessä.
STT

Vastaukset 2
Vanhimmat
Voin hyvin kuvitella miten NATOn, Usan ja ISAFin sotarikolliset sotilaat ovat murhanneet tuon naisen koko suvun, mukaan lukien lapset.
Jep juu kyllä voi,sitten usasionistit ryöstävät maan öljyistä ja malmeista sekä langettavat mahti velat niskaan ja yrittävät tehdä viellä kaiken kamalan jälkeen ihmisistä velkaorjia.
Tätä kuvottavaa toimintaa nimitetään "vapaan maailman demokratiaksi"
Siinä on demokratia kaukana,osuvampi nimi on;Monokapitalismin ryöstöretki ja jos vastutat sinut tapetaan!