jaa tietoa demokratian toteutumisesta

Kansanäänestys Suomen eroamisesta Euroopan unionin jäsenyydestä

1.1.2013 alkaa nimenkeräys kansalaisaloitteeseen, jolla vaaditaan kansanäänestyksen järjestämistä Suomen eroamisesta Euroopan unionin jäsenyydestä.

Lakialoite menee eduskunnan käsiteltäväksi, kun 30.6.2013 mennessä on koossa vähintään 50 000 nimeä.

Oikeusministeriö on avannut 1.12.2012 palvelun, jossa kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa sähköisesti. Allekirjoitukseen tarvitaan pankkitunnus, jolla kirjaudutaan palveluun.

Nimenkeräys alkaa siis 1.1.2013. klo 00.00, jolloin em. aloitteen voi allekirjoittaa nettipalvelussa.

Nimiä kerätään myös perinteisesti paperille. Jotta keräystavoite täyttyy, tarvitaan laajaa tukea tiedon levittämiseksi nettikeräyksestä ja mahdollisimman monta aktiivia, jotka hoitavat paperikeräystä.

Asia on hyvin tärkeä. Yli 50 000 nimeä aloitteen taakse merkitsevät välttämättä sitä, että julkisuuteen nousee nyt vaiettu kysymys Suomen eroamisesta EU:sta.

Vaikka nykyinen eduskunta ei lakialoitetta hyväksyisikään, nostaa kansalaisaloitteen saama julkisuus kysymyksen lopullisesti esille.

Aloitteen taakse on tärkeää saada mahdollisimman monta sitä kannattavaa. Kysymys ei ole puoluepoliittinen. Aloitteen taakse on tärkeää saada ihmisiä riippumatta heidän puoluekannastaan.

Kun koet aloitteen omaksesi, ole hyvä ja valmistaudu siihen, että alkavan vuoden ensimmäisellä puoliskolla nostamme esiin asian, joka on ratkaiseva Suomen ja suomalaisten paremman tulevaisuuden kannalta.

Kun haluat olla mukana paperikeräyksen järjestämisessä, ota yhteyttä

Jarmo Nevalaiseen [email protected]
tai p. 040 734 1919
29117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

No onpa vaikeasti taas suuniteltu,eijän kaikilla ole....

1)tietokonetta

2)taitoa käyttää

3)yhteyksiä ei ole suomessa kaikkialla

4)pankkitunnutkset ,minulla ei ainakaan ole noitakaan ja kirjastoon on matkaa yhteensä 60km,valokoutukaapelia eivät edes vedä jos puolet kylästä ei ota maksaa kuluttajalle 1200e.

Miloinka tuutte parerinkanssa ovelle , kirjoitan kyllä nimen eli tässä olisi meillä kaksi nimeä heti.

Äänestä

Paperin kanssa pitää kyllä kiertää ahkerasti useamminkin, niin maalla kuin kaupungeissakin, ei siihen muuten 50 000 nimeä tule.

Asia on yhteinen monissa eri puolueissa toimiville.
On erittäin tärkeää että se pidetäänkin sellaisena, yhteisen isänmaan ja oman kansan puolustamisena eikä hairahduta raiteiltaan menneiden ihmisten provokaatioihin.
Sanotaan että pääomalla ei ole isänmaata, mutta se ei tarkoita sitä etteikö monilla kokoomuslaisilla olisi samanlaista rehellistä isänmaallisuutta kuin työväenluokallakin.

Äänestä

Ala mieluummin kampanja NATO:n liittymisen puolesta niin voin minäkin osallistua.

EU on hyvä asia, sotiakaan ei tule eurooppalaisten kesken kun olaan porukoissa. Tällä olisivat sekä I että II maailmansota saatettu välttää ja saada NL pysymään ruodussaan.

Nykyaika ei ole enää Impivaara-aikaa vaan suurempien ryhmien on helpompaa pärjätä vaikka joskus hieman hatuttaisikin. Sota talouslamaa vastaan on helpompi kuin pommien väistely joten kannattakaamme kaikki nykyistä EU:ta ja siihen kuulumista.

Äänestä
  • Minkä helkkarin takia sitten Natoon pitäisi liittyä jos kerran sotia ei enää ole,yksi rahareikä lisää vain!
    EU:sta ei tarvitse erota...mutta eurosta kylläkin!

    Äänestä

  • ex... kirjoitti:

    Minkä helkkarin takia sitten Natoon pitäisi liittyä jos kerran sotia ei enää ole,yksi rahareikä lisää vain!
    EU:sta ei tarvitse erota...mutta eurosta kylläkin!

    Miksikö? Tietysti siksi, että meillä on epäluotettava, epädemokraattinen, laajenemishaluinen ja kolonialistinen Venäjä naapurissa. Se ei muutu luotettavaksi ennen kuin siellä siirrytään demokraattiseen järjestelmään, saman kaltaiseen mikä pohjoismaissa esiintyy. Venäjään ja venäläisiin on vaikeaa luottaa jos nytkin katselet niiden uutisointia á la desantti Bäckman.

    Siellä, siis Venäjällä, pyritään aina sisäpoliittiset ongelmat joita riittää, verhoamaan ulkopuolisilla uhilla kuten Suomen lastensuojelulla joka vastaa aiempia Mainiloita 1939 marraskuussa. Mahtavatkohan Moskovan ja Leningradin katulapset olla yhtä hyvässä vahdissa vai ovatko kaikki ongelmat aina ulkomailla?

    Minä olen pitänyt eurosta, se on helpottanut elämääni suuresti jo työaikana ja nyt eläkeläisretkillä Euroopan alueella. Meidän on vain kyettävä omatoimisesti pitämään kulumme kurissa ja luoda joustava olosuhteisiin sopeutuva palkka- sekä kulupolitiikka eikä ole huolen häivää. Me voimme myös hieman tähyillä omaa käytöstämme, me velkaannumme liikaa osin koska emme osaa laskea. Me olemme valmiit maksamaan esim. asunnoista liikaa vain koska kirkon tornin tai rannan pitää näkyä ikkunasta. Jos emme suostu maksamaan niin hinnat laskevat pienellä viiveellä ja kupla haihtuu. Osa virheen tehneistä tietysti hieman häviää mutta omapa on vikansa.

    Minä kannatan positiivista velatonta politiikkaa ja velkoja voi ottaa vain tuottaviin investointeihin, syömävelkaa ei ensinkään, ulkomailta ei ainakaan.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Eihän nato ole turkkiakaan suojellut vaikka syyria on ampunut tykistöllä sinne?
    Kreikka varustautuu järjettömillä rahoilla turkin hyökkäykseen vaikka molemmat ovat nato maita?
    Jos me sotilallisesti liittoutumattomina ollaan venäjälle hyvä naapuri mitä me saataisiin lisää jos natoon liityttäisiin?Mitä uhkaa me tai venäjä toisillemme edustamme?Miksi venäjä hyökkäisi tänne?Miksi me hyökkäisimme sinne?
    Jos pohjoismainen demokratia on ainoa oikea miten meidän pitää suhtautua niin etelä-euroopan,yhdysvaltojen kuin etelä-amerikan demokratiaan?
    Haapsalo juuri jossain sanoi ettei suomi ja sen lastensuojelu ole edes uutinen siellä.Dosentti Backmann on täydellisen tuntematon ihminen.Jos jossain lehdessä on ollut artikkeli tarkoita että venäjän satamiljoonainen kansa vähät siitä välittää.
    Ettei sinun ongelmasi ja pelkosi nyt vähän muutu ulkopoliittiseksi uhaksi?
    Me olemme nyt sairaalloisen kiinnostuneita siitä mitä meistä sanotaan ja lehdistö mielellään sitä ruokkii.Laumaeläimenä unohdit vain oman järjen käytön ja kuljit sen mukana.

    Venäjän vastustuksesta huolimatta NATO maat ovat vieneet sinne torjuntaohjuksiaan. En tiedä montako laakia Turkin puolelle on tullut mutta tuskin yksi tai kymmenenkään kranaattia sotaa alkaa paitsi jos käy kuten Mainilassa jossa naapurin omat hukkapaukut pantiin sodan syyksi ja hyökättiin naapuriin. Se kertoo vain kommunistisesta moraalista eli tyhjästä.

    Vaikka kuuluisimme NATO:n niin tuskin Suomi mihinkään hyökkäisi mutta puolustuksemme saattaisi olla paljon tehokkaampaa muiden auttaessa, trätä nykyä kun olisimme lähes talvisodan tilanteessa jos sota alkaisi. Venäjä ei pieniä kunnioita se pelkää vain ydinsadetta joka sitä uhkaa NATO:n kanssa kisatessa.

    Kovasti ovat desantin lausumat ainakin palstatilaa saaneet, mitä kansa ajattelee on asia jota en tunne. Venäjällä tai NL:ssa ei tiedonkulku ole ihan sitä mihin me vapaan lehdistön kanssa olemme tottuneet. Nytkin on oltava tarkkana ulkolaisten lähteiden kanssa koska ne yhteydet voidaan tulkita venäjävastaisiksi ja häkki heilahtaa kuten muutamalle pussy riotille.

    Olen jo siinä iässä jotta pelkoa ei juuri ole mutta lasten vuoksi toivon asioiden kehittyvän parempaan suuntaan ja se on kaukana siitä mikä nyky-Venäjä on.

    Olen varsin vähän laumaeläin, pidän yksin kulkemisesta koska en ole muista riippuvainen. Harrastuksissanikin voin olla perin itsenäinen vaikka niissä kuulunkin laumaan ajoittain. Niissä ajoittainen laumakontakti lisää omaa tietämystä ja käsitystä siitä miten muut maailman näkevät oman linssinsä läpi.

    Venäjällä ei liene minkäänlaisia intressejä tähän suuntaa.Emme sijaitse enään strategisesti merkittävällä paikalla.Emme omista luonnorikkauksia.Maillamme on hyvät välit ja kauppasuhteet.Sodat yllensä syttyvät huonon politiikan seurauksena.Se lienee sanonta kun sanat loppuu,puhuvat aseet.Joten natoa emme tarvitse mihinkään.Sitä vastustaa niin kansa kuin poliittinen enemmistö.Siinä mielessä on hienoa että kansa ajattelee itse eikä ole oikeisto propakandan uhreja.Kovasti ovat backmanin jutut saaneet täällä huomiota.Venäjällä sitä tuskin edes huomaa..
    Joten jäitä hattuun ja kauppasuhteita luomaan.Se on suomen tulevaisuus.Ei monikansalliset ohjukset ja sodat joihin joutuisimme suotta,

    Samat intressit kuin 1939 eli Itämeren rannikko, Suomenlahden pohjoisranta ja Affenanmaa. Siinä on motiivia riittävästi. NATO etelässä ja Suomi pohjoisessa voivat sulkea Pietarin meritien aivan kuin mitä ne pelkäsivät 1939 kun kärttivät Hankoa vai oliko se jotain muita saaria siitä seutuvilta haltuunsa.

    Vaikka meidän maailmamme on muuttunut niin Venäjän intressit eivät.

    Kauppasuhteetkin ovat sillä suunnalla epävarmoja koska heihin ei voi luottaa, miten kävi puutullienkin kanssa ja sen huolintaliikkeen siellä Pietarissa jonka tontista alettiin yht'äkkiä riitelemään ja valtaamaan. Kun siellä lasketaan jokiin ja puroihin jätteitä ja myrkkyjä niin linnaanhan siitä se yksikin tarkastaja joutui kun meni mittaamaan heidän mielestään väärästä paikasta väärään aikaan.

    Epäluotettavia kumppaneita!

    En tiedä oletko huomannut mutta niin strategiat kuin aseet ovat huimasti kehittyneet.
    Venäjällä on jo itämerellä suuri laivasto ja satama joten tokkopa ne niitä lisää haluaa.
    Ahvenanmaan strateginen asema???Elätkö mitä vuosisataa??Ei enään tykin kantamalla ole merkitystä.Kun katsot nykyaikaisia sotia ei niissä enään haeta tykkiasemien paikkoja.Ohjukset voidaan ampua satojen kilometrien päästä ja juuri kohteeseen,Joten ei suomella ole enään mitään strategista asemaa.Jos omistaisimme toisen käsivarren ja pääsisimme jäämerelle olisi asia toinen.
    Hivenen typerä todellakin uskot että nato ja venäjä ajautuisi tuollaiseen historialliseen sotaan.Jossa kumpikin niin valtio kuin eurooppakin tuhoutuisi täydellisesti.Jos venäjä hypoteettisesti tekisi saman kuin syyria turkille.Ampuisi vaikkapa 50 kertaa tykillä vaikkapa lappeenrantaa.Luuletko että nato tekisi strategisen iskun pietariin?? Ei tietenkään.Alkaisi diplomatian sukkulointi hieman tiedustelu apua ja aseita.Mutta ei natokaan nyt niin typerä ole että lähtisi valtavaa sotilasmahtia asein uhkaamaan.Kyllä se ainoa joka siinä kärsisi ja toimisi olisi suomi..Kunpa tuntisit edes auttavasti historiaamme niin huomaisit että tämän hyvinvointivaltion tai mitä siitä on jäljelle on rakennettu venäjänkaupalla.
    Se on matkailun kannalta meidän tärkein maa.Se käytännössä pitää itäsuomen leivässä.Sen merkitys kasvaa talouspoliittisesti koko ajan.Se aina on ja tulee olemaan meidän naapuri.Puutullien tai suomalaisten paperiteollisuuden sinusta pitäisi saada varastaa venäjältä ilmaiseksi puuta?Samalla kotimaisen puun niin hinta kuin myynti on romahtanut.Ei venäjä ole mikään raaka-aine aitta se pitää täälläkin huomata.Kun me olemme sössineet niin puuteollisuudella joet ja talvivaaran kaltaisilla massivisilla virheillä maat on hieman ontuvaa osoitella rajan yli ja sanoa noikin tekee.Suomessa ei päässyt ei kuvaajat kuin tavalliset ihmisetkään edes lähelle kaivosaltaita.Taidettiin täälläkin pidättää kuvaajia..
    Kun on malka omassakin silmässä nin...

    Venäjään valtiona ei voi luottaa niin kauan kuin siellä on näitä uuden Putin tsaarin kaltaisia riistokommunistisen koulutuksen saaneita johdossa. Ei niin kauaa kun ulkolaisiin yhteyden pitäminen on Venäjän vastaisuutta. Ei niin kauaa kun niitä jotka sanovat mielipiteensä nykyhallinnon vastaisesti viedään kuukausien mittaisiin tutkintovankeuksiin ja sitten vuosiksi linnaan tai työleireille vain mielipiteen ilmaisun vuoksi.

    Jos meillä toimittaisiin samoin niin suuri osa ainakin SKP:n, KTP:n ja äärivasemmistojen kuten punakaartin kannattajista olisi jo koulutusleireillä.

    Puuhun perustuva teollisuus tarvitsee edullista raaka-ainetta jos aikoo menestyä maailman markkinoilla ja siksi se onkin siirtynyt muualle täältä korkeiden kustannusten maasta suurelta osin. Siinä taas tulee vanha totuus esiin, niin makaat kuin petaat ja suuri joukko ennen niin ylpeitä paperikoneen vahtijoita on kilometritehtaan palveluksessa.

    Venäläiset eivät ole vieläkään oppineet sitä tosiasiaa jotta kun sovitaan niin siinä pysytään eikä hötkyillä. Siellä tuntuvat asiat muuttuvan ennakoimatta liian suuresti.

    Sitä ei käy kieltäminen, että Talvivaarassa on taidettu munata ihan megaluokkaa ja että aikoinaan täälläkin annettiin kemiallisen puuteollisuuden pilata vesistöjä mutta niitä on saatettu kuriin jo vuosikymmeniä joka taas on unohtunut suurvallan puolella. Suomalaisia tarvittiin jopa Pietarin jätevesien puhdistuksen käyntiin laittoon. Se tosin oli hyödyllisempi investointi kokonaisuuden kannalta kuin mikään Suomessa mahdollinen vastaava. Se kuitenkin osoittaa miten vähän he ovat kiinnostuneita muusta kuin omasta navastaan kuvakieltä käyttäen.

    Jos meillä joku pidätetään jonkin rikkomuksen vuoksi vaikka se olisi vain yksityisalueelle tunkeutuminen niin tuskin pidätys aika on kuukausia kuten pussyn tytöillä vaan muutamasta tunnista ehkä 48 tuntiin.

    Venäjän käytäntöön verrattuna siinä mielessä mitä tiedotusvälineet kertovat ovat oikeudet suomalaisella yksilöllä paljon paremmin hanskassa kuin hänen venäläisellä kollegallaan. Turhaa lähteä edes vertaamaan!

    Ketju alkaa venyä liikaa eikä ällisi näytä toimivan suomalaiseen tapaan joten tältä osin lopetan keskustelun. Jos katsot omaavasi uusia todellisia näkökohtia asiassa niin aloita uusi ketju.

    Sinä siis määrittelet kuka kremlissä valtaa saa pitää?Se että venäjällä demokraattisesti putin nyt sattui voittamaan vaalit ei sinusta merkitse mitään?Olisit valmis omine harhoinesi siis puuttumaan venäjän sisäpolitiikkaan?Jos venäjä puuttuu suomen vastaavaan heti älähdät mutta sinulla on oikeus määrittää oikea ja väärä siellä?Kuitenkin tuntemuksesi ja tietosi ovat käytännössä nada!
    Eli sinusta venäjältä tapahtuva puun varstaminen on oikein jos sillä perusteella saadaa suomestakin varastaa puuta?Puun hoito,lannoittaminen,harventaminen eivät ole täällä broilerpuu maassa halpaa.Kavu aika on n.70v. kaiken sen työn jälkeen sinusta puu pitäisi antaa ilmaiseksi metsäyhtiölle vaneriksi tai selluksi?Tämä maa on luoto puun kasvatuksella,korjuulla ja jalostuksella!Ei se että vain yksi siitä hyötyy ole mitään kehitystä.Saksalaiset vaikka hekin kävivät kipeän sodan venäjää vastaan ovat jo nousseet poteroistaan.He ovat tehneet merkittäviä raide ja lentokoneteollisuuskauppoja sinne.Missä oli silloin stubido ja suomi?Tekemässä suomi pränditutkimusta tai muuta yhtä tärkeää.He ovat jo huomanneet että lehti on kääntynyt.Venäjä on iso ja rikasmaa.Se ei ole uhka vaan iso mahdollisuus.
    Juu rakensimme hienon puhdistamon venäjälle,hyvä.Mutta samalla meidän ravinteet jotka valuvat pelloiltamme kasvavat kavamistaan.Olemme iso syyllinen itämeren rehevöitymiseen.Mitään parannusta ei tähän ole vieläkään saatu.
    Lehtomäen pakalaki oli yritys.Erittäin huono yritys.Siinä kuviteltiin että ihmisen sonta se ongelma on.Se on kuitenkin lehmän-ja sian lanta ja liika lannoitus.Kas kun siihen ei puututa.
    Venäläiset tuomiot nyt ovat aina kovempia kuin meillä.Pussy Roitin tytöt saivat minustakin kohtuuttoman tuomion jumalanpilkasta.Toki omistamme jumalanpilkka tuomioistakaan ei niin kauaa ole.Jumalia pitää aina saada pilkata,minusta!
    Mutta sinusta varmaan on hienoa että raiskauksista tai törkeistä pahoinpitelyistäkään ei täällä joudu vankilaan.Kun venäjällä saattaa heilahtaa kymmenen vuotta.Ei suomalainen lain tulinta välttämättä ole se tavoiteltava.
    Ei se ketjun venyminen liene ongelma.Ällisi ja suomalaisen lapsellisen typeryyden yhditäminen sinulta kyllä sujuu!!Minä jatkan mielelläni.On aina hienoa että pystyy vähemmän oppineitakin aina opettamaan.Oli ikä mikä tahansa!!

    Äänestä

Täsmäkysymys EU:n liittovaltioimisesta

Kun tarkasteluun otetaan perustuslain liittovaltioluonne, vastaukset muuttuvat radikaalisti. Perustuslaillahan lisääntyy unionin liittovaltioiminen. Sitä vastustaa suomalaisten suuri enemmistö 59 % ja kannattaa vain 22 %. Epätietoisten määrä vähenee selvästi yleiseen kysymykseen verrattuna. Koko kansassa ja kaikissa puolueissa suuri enemmistö vastustaa sellaista perustuslakia! Vastausjakauma on julkaistu alla artikkelin lopussa (TAULUKKO 2).

Täsmäkysymys EU:n militarisoimisesta

Toisaalla tässä lehdessä kerrotaan siitä, miten perustuslailla EU militarisoidaan.

Se saa Suomen kansalta jyrkän tuomion. Suomalaisista 83 % vastustaa tällaista perustuslakia, jolla EU militarisoidaan ja vain 11 % kannattaa. Epätietoisten määrä on minimaalinen. Kaikkien puolueiden (kokoomuksenkin) kannattajien valtaisa enemmistö siis näyttäisi vastustavan EU:n militarisoimista ja sen yhteydessä tapahtuvaa Suomen natottamista. Se antaa Nato-kiimaiselle poliittiselle eliitille ajattelemisen aihetta.

Näin vasurien oma valtiomies, tässä vain osa, lukekaa lisää ja oppikaa.
Esko Seppänen.

Äänestä
  • Seppäsen mielipiteet, niin fiksu kuin hän onkin, ovat kuitenkin pienen vähemmistön mielipiteitä. On varsin aikaista kysyä mitä mieltä kukakin on mistäkin kun koko esitystä moisesta koko kansan gallupista ei ole edes käsitelty eikä tiedetä mistä todellisuudessa, jos mistään, tullaan äänestämään.

    Tämähän on kuin senaattori Caton aikoinaan kun hän vähän joka väliin lausahti: "muutoin olen sitä mieltä, että Karthago on tuhottava". (”ceterum censeo Carthaginem esse delendam" Siinä sama latinaksi jos suomenkieli ei mene tajuntaan).

    Äänestä

MAASEUDUN ASUKAS- olet oikeassa noissa jutuissa mitä kirjoitit,
hankalaa on, mutta minulla on samat vaikeudet, lähetin tuosta sähköpostia
jo jollekin järjestäjälle ja kerroin miten hankalaa tämä on kun ei ole
edes matkapuhelinta, eiköhän siihen jotain muutosta tule.
Pyysin vastauksia vaikka tuohon itsenäisyyspuolueen palstalle koska arvelin
että muillakin on samoja vaikeuksia.

ETKÖ VOISI OTTAA YHTEYTTÄ TUOHON ALOITUKSEN TEKIJÄÄN,
JA JOS JAKSAT VOISIT VARMAAN KERÄTÄ NIMIÄ KYLÄSSÄSI,
KAIKKI NIMET TARVITAAN.

Äänestä

Eläkkeetkin Brysselin hoitoon

"Hallituksen esityksessä ei käsitellä käytännössä lainkaan sopimuksen ongelmallisuutta Suomen eläkejärjestelmän kannalta. Sopimuksessa rajoitetaan koko julkisen sektorin alijäämää, johon Suomen tapauksessa lasketaan myös eläkerahastot. Näin ollen sopimus kontrolloi myös Suomen eläkejärjestelmää."

Suomessa työeläkkeiden rahoittamiseen tarkoitetut varat lasketaan teknisesti osaksi julkisen talouden tilinpitoa. Suomen työeläkejärjestelmän taloudellinen kestävyys ja työeläkemaksujen rahastointi tukevat tällä hetkellä julkisen talouden tasapainoa. Talous- ja rahaliiton vahvistamista koskevan sopimuksen vaatimuksena on, että julkisen talouden rakenteellinen alijäämä on enintään 0,5 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Nyt hyväksytyn talouskoordinaatiota koskevan sopimuksen myötä eläkkeitä ja sosiaalipolitiikkaa koskevat asiat siirtyvät enenevässä määrin EU:n ohjaukseen kaikkine muutospaineineen.

Talouselämä kertoo sen, minkä moni tietääkin: että ilman työeläkevaroja Suomi ei täyttäisi EMU-kriteerejä. Epäluuloinen henkilö saattaisi ajatella, ovatko eläkerahastot hassanneet varojaan siinä määrin, että tappiot pyritään piilottamaan nostamalla eläkeikää, ja että eläkerahoillakin nyt maksellaan EMU:un kuulumisen autuutta

Tässä tärkeää tietoa myös työeläkeläiselle.
Juttu verkkomediassa, lukekaa myös tuo taloussanomissa oleva juttu
siitä miten meidätkin keploteltiin euroon

Tuosta nimienkeräyksestä vielä, eikö maaseudulla voisi järjestää jotain
tupailtoja, niinkuin ennenkin on ollut, joku asioita tunteva alustaja ja
pullakahvit rupattelun kera, sehän voisi luoda sitä yhteishenkeä joka on
jonnekin kadonnut.

Äänestä
  • Kun katselee tuon Verkkomedian uutisointia niin tulee vanhat komu-uutiset mieleen, niin ovat Moskovan uutisia. Syyriassakin hallitus on enemmän terroristi kuin kukaan muu. Kun on kinaa niin vapaat vaalit niin kansanedustuston kuin päällikönkin asemasta, se olisi ainoa oikea tie tuollakin alueella.

    Jos venäläiset auttavat hallituksen joukkoja ja moittivat muita demokratian etsimisestä niin pahat haisut venäläisten nokkaan. Omapa on vikansa jos alkavat sielläkin pullistelemaan. On selvästi nähtävissä, että Assadin suosio alkaa olemaan lähellä nollaa kansan keskuudessa kun kansaa pommitetaan omien joukkojen toimesta. Miksi ei demokratia sovi venäläiseen tyyliin? Ehkä siksi ettei siinä ole varmoja voittajia koska kansa saattaa olla väärässä vaikka Putin olisikin oikeassa, ainakin omasta mielestään.

    Kansainväliset joukot vain maahan YK:n mandaatilla ja aseet pois sekä hallitukselta että kapinallisilta. Vuosi aikaa tehdä siinä YK:n valvonnassa vaalityötä ja sitten vaalit jotta nähdään mitä kansa ajattelee. Venäjän ja Kiinan mallia ei voi suositella koska ne eivät ole vapaita demokratioita. Tosin öykkärit häviävät aina kun vapaa demokratia astuu kehiin joten kaiken maailman loppukouristuksia on odotettavissa mutta lopuksi asiat menevät kuten Strömsössä jos ne oikein hoidellaan.

    Verkkouutisten teksteihin ei siis kannata luottaa mutta naureskella niille voi. Sekin kun on hieman epäilyttävää verkkouutisten mukaan, että halutaan euromaiden taloudenpitoon hieman rotia. Mielestäni hyviä asioita ei kannata vastustaa vain vastustuksen vuoksi kuten nyt näyttää olevan asian laita.

    Laskettakoon työeläkerahat mihin tahansa niin ne käytetään työeläkkeiden maksuun ja on todella hyvää meidän eläkeläisten, sekä nykyisten että tulevien, omata vararahastoa pahenevan huoltosuhteen aikana. 50 - 100 vuoden kuluttua arvelen varastojen olevan tyhjillään tältäkin osin mutta jos ja kun ne varat on käytetty eläkkeisiin niin asiaa voidaan pitää ainoastaan positiivisena.

    Äänestä

Eikö puolueiden riveistä löydy asian puolesta toimivia. Facebook on myös tarpeen, vastauksieen.
Kukaan ei halua oikeasti erota EU:sta, vain rahaliitosta.

Äänestä

"Kukaan ei halua oikeasti erota EU:sta, vain rahaliitosta. "
Saman tassun kaksi eri kynttä.

EU ja euro ovat globaalin kapitalistiluokan operaatioita tai työrukkasia. Karvasta todellisuutta ei pidä sekoittaa hyviin aikomuksiin tai hyviin lupauksiin.
Sellaista vaihtoehtoa että EU olisi sitä mitä haluaisimme ei nyt ole valittavana.

Äänestä

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/6

Tässä suora linkki listoihin , laittakaa nimenne jos haluatte eroon eu:n
määräysvallasta.
Paperiversiot tulossa lähipäivinä, voisitko huolehtia ne kuntasi kirjastoon,
ja nimiä voi kerätä muutenkin.

Me emme muuten tarvitse eu:ta kaupankäyntiin jos eroamme niin ETA-sopimus
on voimassa, ja se takkaa kaupankäynnin ja vapaan liikkumisen laajemmalla
alueella kuin eu, eikä ole jäsenmaksuja, eikä brysselin määräysvaltaa.
Niitäkö kaipaatte?

Äänestä

http://ollipusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/117979-evan-raportti-kataisen-hallitus-vienyt-suomen-katastrofiin

Näin on käynyt, ja siksi on nyt toimittava.

Perustuslakimme sanoo, että Suomessa valta on kansalla, enpä ole
huomannut.
Meillä kansan ei anneta äänestää mistään asiasta, vaikka muissa eu maissa
saa, viimeinen kansanäänestys oli tuo eu:hun liittyminen, ja sekin tehtiin
valehdellen.
Vaaleissa saamme äänestää henkilöitä/ puolueita, jotka valehtelevat
härskisti ennen vaaleja, tämä on nyt koettu liian usein, on aika
palauttaa demokratia tähän maahan, ja se aika on nyt.

Äänestä
  • Valta on kansan valtuuttamilla edustajilla joilla toivottavasti on järkeä sopeutua tilanteeseen eikä pököpäänä puskea päin seiniä. Meillä demokratia toimii kansalaisen näkökulmasta niin hyvin kuin sen voi kuvitella toimivan, tosin vaalikausi saattaisi olla pidempikin jotta hallituksilla olisi enemmän aikaa hoitaa asioita.

    Ennen vaaleja ei voi tietää millaisia valintoja tulee eteen 4 vuoden sisällä ja siksi pitää olla joustavasti hakemassa sillä hetkellä parasta vaihtoehtoa.

    Jos joka asiasta aletaan pitää kansanäänestyksiä niin se vasta kalliiksi tulee ja vaatii hirveän urakan ennen kuin saa ihmiset ymmärtämään mistä milloinkin on kyse kun se näyttää olevan vaikeaa jo 200:llekin hengelle saada selvitettyä päätoimisesti.

    Äänestä

Onhan se vähän outoa jos kansanäänestys on niin kallista ettei kannata
pitää, joka asiasta ei tarviikaan, mutta isoista kyllä.
Kuten euroon siirtymisestä, joka muuten tehtiin laittomasti, pelkällä
ilmoitusmenettelyllä.

Muissa maissa saatiin äänestää ja ne halusivat pitää oman rahan ja
paremmin menee kuin Suomella.

Miten meidän kannattaa syytää rahojamme ympäri eurooppaa, ellei ole
varaa järjestää kansanäänestystä.

Äänestä
  • Sinäpä sen sanoit, mutta sepä ei näille EU-uskovaisille mene jakeluun...

    Äänestä

  • Jo sinunkin mielipiteestäsi näkee, ettei kannata koska ensin pitäisi koko kansalle tolkuttaa mistä oikein on kyse. Asia ei nykyisessä maailmassa ole niin yksinkertainen kuin miltä se monesti näyttää.

    Soinilaisethan vastustavat melkein mitä vaan mutta eivät hekään ole tuoneet laskelmia siitä mitä moiset muutokset ehkä maksaisivat, kukaanhan ei varmuudella tiedä ennen suoritusta mutta laskelmia eri vaihtoehdoista soisin näkeväni.

    Suoranaista rahaahan ei vielä ole tukiin paljoa käytetty, paljoa siis valtiomittakaavassa ei meidän lompakossamme, vaan on annettu takuita jotta korot pysyisivät kohtuudessa ja maat saisivat mahdollisuuden pelastautua. Levittämällä kaltaistasi ajattelua homma vaan ei suju vaan pitää nähdä mahdollisuuksia sielläkin missä näyttää synkältä.

    Maailma on muuttunut sitten 1960 luvun huomattavasti mutta sinun aatetoverisi eivät ole sitä vielä huomanneet. Lähes kaikki teollisuusmaat ovat eläneet yli varojensa ja velkaantuneet, Suomikin joskin maltillisemmin kuin monet muut. Keskusta oikeistolaista hallitusta saamme kiittää muita paremmista lähtökohdista alkaa muutos nykymaailmaan. vasurihallitukset olisivat jakohaluissaan varmuudella vieneet meidän syvempään katastrofiin.

    Äänestä

bolsevikki:
"Sanotaan että pääomalla ei ole isänmaata, mutta se ei tarkoita sitä etteikö monilla kokoomuslaisilla olisi samanlaista rehellistä isänmaallisuutta kuin työväenluokallakin."

Mielipide ei ole todellisen bolsevikin tai marxilaisen. Rahamiesten ja pääomien isänmaa on siellä missä raha kulkee heidän tileilleen.
Työläisten isänmaa ei ole sitä, että kansainvälinen kauppa ja kanssakäyminen olisivat syntiä kuten perusuomalaiset jauhavat. Se on nationalismia. Se korostaa omaan maan raharuhtinaiden ensisijaisuutta, jotka puolestaan ovat ovat osa kansainvälistä pääomaa. Persut johtavat työläisiä harhaan.

Eu tai euro. Puolesta tai vastaan - samaa harhaanjohtamista. EU (kansallisvaltiot) vie työläisiltä elinehdot, koska palkkayöläiset eivät ole osanneet asettaa tunnuksia kaikkien maiden työläisten etujen pohjalta. Tässä on ongelman ydin.
"Eroa eurosta tai EU:sta" tunnukset ovat pikkuporvariston hätähuuto ja samalla tahallinen harhaanjohtaminen. Se vie nationalismin kautta suoraan ylikansallisen pääoman syliin.

Nationalismin politrukki, perusuomalainen "Työeläkeläinen" jauhaa ohjeeksi suojeluskunta-aatteita ja palkkojen alentamista. Tykkejä pitäisi kuulemma hankkia lisää.
Pääomien omistajilla ei ole käteisestä pulaa. Niitä makaa biljoonia Euroopan pankeissa toimettomana. Koko eurokriisi, valtionvelkakriisi, on keinotekoisesti järjestetty tyhmän kansan sumuttamiseksi palkka-aleen.

Äänestä

""Eroa eurosta tai EU:sta" tunnukset ovat pikkuporvariston hätähuuto ja samalla tahallinen harhaanjohtaminen. Se vie nationalismin kautta suoraan ylikansallisen pääoman syliin."

Kai pikkuporvaristollakin on oikeus käyttää aivojaan. Eurojärjestelmä on historiallisen suuri vallan siirto globaalille finanssipääomalle ja saa ilmentymänsä myös historiallisen suurena tulonsiirtojärjestelmänä, jossa tulon siirtojen suunta ei jää epäselväksi.
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/12/30/liittovaltiokehitys-imee-suomeakin-velkasyoveriin/201244494/170

Ainoastaan kaikkein alkeellisimmat impivaaralaiset saattavat kuvitella olevansa Euroopan Unionissa vaikuttamassa, rippipuvussaan ja lankkikengissään kertoilemassa EUn vahtimestareille miten Eurooppaa ja maailmaa pitää kehittää.

Nämä tollot pilkkaavat kommunisteja siitä etteivät nämä olisi huomanneet Neuvostoliiton romahtamista, mutta itsellään on kapitalismin maailmaan tulo jäänyt huomaamatta.

Äänestä
  • www.taloussanomat.fi/jan-hu**i/2012/12/30/liittovaltiokehitys-imee-suomeakin-velkasyoveriin/201244494/170
    kopioi selaimen osoiteriville ja korvaa tähdet r-kirjaimilla,
    muuten kirosanafiltteri sotkee hurri-sanan osoitteesta

    Äänestä

TYÖELÄKELÄINEN, sanoit että asiat muuttuvat, joten mielipiteetkin vaihtuvat,
ajatus ainakin oli tämäntapainen, eli hyväksyt sen että ehdokkaat valehtelevat
päästäkseen hallitukseen.

Tässä euroasiassa ei ainakaan asiat muuttuneet, oppositiopuolueet vastusti
kiivaasti tukipaketteja, käyttäen hyviä puheenvuoroja, Mari taisi syyyttää Juttaa
isänmaanpetturiksi, kun dem, vastusti pankkien tukemista.
Uuden hallituksen aikana linja pysyi samana, puolueet vain vaihtui.
Jutta ja Paavo puoltamassa pankkien tukemista, keput vastustamassa,
KD:n mielipide vaihtui myös.

Miten siis väität, että asiat muuttuvat, ei ainakaan tässä jutussa, ja
Suomen kannalta tämä on tärkein asia.

Jos menemme liittovaltioon, niin olemme ikuisesti maksamassa
toisten velkoja, senkö haluat jättää lapsillesi, vai eikö sinulla ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja ole mukana! kirjoitti:

Kansanäänestys Suomen eroamisesta Euroopan unionin jäsenyydestä

1.1.2013 alkaa nimenkeräys kansalaisaloitteeseen, jolla vaaditaan kansanäänestyksen järjestämistä Suomen eroamisesta Euroopan unionin jäsenyydestä.

Lakialoite menee eduskunnan käsiteltäväksi, kun 30.6.2013 mennessä on koossa vähintään 50 000 nimeä.

Oikeusministeriö on avannut 1.12.2012 palvelun, jossa kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa sähköisesti. Allekirjoitukseen tarvitaan pankkitunnus, jolla kirjaudutaan palveluun.

Nimenkeräys alkaa siis 1.1.2013. klo 00.00, jolloin em. aloitteen voi allekirjoittaa nettipalvelussa.

Nimiä kerätään myös perinteisesti paperille. Jotta keräystavoite täyttyy, tarvitaan laajaa tukea tiedon levittämiseksi nettikeräyksestä ja mahdollisimman monta aktiivia, jotka hoitavat paperikeräystä.

Asia on hyvin tärkeä. Yli 50 000 nimeä aloitteen taakse merkitsevät välttämättä sitä, että julkisuuteen nousee nyt vaiettu kysymys Suomen eroamisesta EU:sta.

Vaikka nykyinen eduskunta ei lakialoitetta hyväksyisikään, nostaa kansalaisaloitteen saama julkisuus kysymyksen lopullisesti esille.

Aloitteen taakse on tärkeää saada mahdollisimman monta sitä kannattavaa. Kysymys ei ole puoluepoliittinen. Aloitteen taakse on tärkeää saada ihmisiä riippumatta heidän puoluekannastaan.

Kun koet aloitteen omaksesi, ole hyvä ja valmistaudu siihen, että alkavan vuoden ensimmäisellä puoliskolla nostamme esiin asian, joka on ratkaiseva Suomen ja suomalaisten paremman tulevaisuuden kannalta.

Kun haluat olla mukana paperikeräyksen järjestämisessä, ota yhteyttä

Jarmo Nevalaiseen [email protected]
tai p. 040 734 1919

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu