ja sosialismi opetti venäläiset töykeiksi.
Lapsikin tuon tietää.
Kaikkea se aika paljastaa....
Lapsikin tuon tietää.
Kaikkea se aika paljastaa....
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Et ole tainnut tavata kumpiakaan.
"Et ole tainnut tavata kumpiakaan."
Olen hieman opiskellut jenkkilässä, mukavaa porukkaa ainakin siltä osin kuin tutustuin.
NL:ssäkin olen käynyt pari kertaa ja siellä asioihin suhtautuminen oli varsin erilaista.
Kävitkö apukoulusi loppuun jenkkilässä?))))
HOHOHOHOHOHOHHOHOHOHOHOHOOHOHOHOOOOOO!!!
Kuolemanrangaistus voimassa vain Yhdysvalloissa.
Kuolemanrangaistushan on käytössä 33 Yhdysvaltain osavaltiossa. Osavaltioiden ohella myös liittovaltiolla ja Yhdysvaltain asevoimilla on oikeus tuomita ihmisiä kuolemaan. Kuolemanrangaistus oli kielletty vuosina 1972–1976, kun liittovaltion korkein oikeus oli julistanut sen "epäinhimilliseksi,julmaksi ja täysin epätavalliseksi rangaistusmuodoksi" ja näin ollen sitten myös perustuslain vastaiseksi. Päätös kuitenkin kumottiin, ja vuoden 1976 jälkeen Yhdysvalloissa on teloitettu 1 289 ihmistä (tilanne huhtikuu 2012).
Yhdysvallathan on ainoita läntisiä teollisuusmaita, joissa tuota epäinhimillistä rangaistusmuotoa vielä käytetään. Vuonna 2007 tehdyn mielipidemittauksen mukaan 69 prosenttia maan asukkaista ei kannattanut tuota kyseistä rangaistusmuotoa lainkaan.
Eniten kuolemantuomiota mailmassa muuten määrätään amerikan yhdysvaltojen etelävaltioissa ja niistä varsinkin Texasissa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolemanrangaistus_Kiinassa
"Kiinassa kuolemantuomioita annetaan eniten maailmassa, enemmän kuin kaikissa muissa maissa yhteensä.[1][2]"
Kuolemanrangaistus Kiinassa
Kuolemanrangaistus on yleisesti käytössä Kiinassa. Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan Kiinassa teloitettiin vuonna 2009 ainakin 1 700 ihmistä. Järjestö uskoo todellisen luvun kuitenkin olevan paljon suuremman, sillä tiedot teloituksista ovat salaisia. Kiinassa kuolemantuomioita annetaan eniten maailmassa, enemmän kuin kaikissa muissa maissa yhteensä.[1][2]
Onko Kiina sitten muka jokin kommunistinen valtio?
Vitunväliäkö sillä on.... ?
Hävettääkö edes nyt sinua yhtään?
hahahahahhhhhhhhh .. hahahahahhhhhhhhh .. hahahahahhhhhhhhh .. hahahahahhhhhhhhh .. hahahahahhhhhhhhh .. hahahahahhhhhhhhh .. hahahahahhhhhhhhh .. hahahahahhhhhhhhh .. hahahahahhhhhhhhh .. hahahahahhhhhhhhh .. hahahahahhhhhhhhh .. hahahahahhhhhhhhh ..
homokilliäinen tuli taas paskaajauhaan...
hahahahahhhhhhhhh .. hahahahahhhhhhhhh .. hahahahahhhhhhhhh .. hahahahahhhhhhhhh .. hahahahahhhhhhhhh .. hahahahahhhhhhhhh .. hahahahahhhhhhhhh .. hahahahahhhhhhhhh .. hahahahahhhhhhhhh .. hahahahahhhhhhhhh ..
Etkö nyt yhtään mieti miltä pikkuveljestäsi nyt oikein tuntuu?
Ja vielä jouluna.Hävettääkö?
Kapitalistit on mukavia jopa toisilleen:
Amerikassa pikkulasten joukkomurhajaisten arkkitehdin Adam Lanzan tausta on varmistunut oikeistokonservatiiviseksi, äärikristilliseksi ja hän kuuluu teekutsu-liikkeeseen.
Eli tausta on täysin sama kuin hän olisi Kokoomuksen jäsen. Tälläisiä schuupakkeja löytyy Suomestakin äärioikeiston riveistä ja on vain ajan kysymys milloin täälläkin tapahtuu.. taas.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288525038405.html
.
palstalle ja alkoivat sen jutut.
Valitettavasti se on sairaampi kuin kaikki muut komut yhteensä.
Ilmeisesti sheriffi poistaa sen taas, kuten viimeksikin.
En nyt sanoisi avaajaa homokilliäiseksi ja sairaaksi, vaikka todella huonon avauksen taas tekikin. Hän on vaan tavallista tyhmempi kapitalisti.
Odottelehan sinä lastenraiskaaja nyt vai viranomaisten yhteydenottoa.
Sillä sinä olet syyllistynyt vakavaan rikokseen.Joudut nyt vain vastuuseen teoistasi.
Älä nyt sano avaajaa lastenraiskaajaksi sillä sehän on rikos. Joudut nyt vain vastuuseen sanoistasi. Hyi sinua.
ÄLä tyrkytä noita sairaita tapojasi meille normaaleille suomalaisille ihmisille.Sinähän se nyt pelkästään vain olet se pedofiiliraiskuri.
Koitahan nyt tehdä tulevaisuudessa hiukan fiksumpia ja järkevämpiä avauksia ainakin tälle keskustelupalstalle.Pelkästään noita tyhmiä idioottimaisiasi avauksia tekemällä tyhmän idiootin maineesi vain kasvaa entisestääkin ainakin tällä keskustelupalstalla.
Etkö nyt yhtään mieti miltä 3 vuotiaasta pikkuveljestäsi nyt oikein tuntuu?
Ja vielä jouluna.Hävettääkö?
Kapitalistit on mukavia jopa toisilleen:
Amerikassa pikkulasten joukkomurhajaisten arkkitehdin Adam Lanzan tausta on varmistunut oikeistokonservatiiviseksi, äärikristilliseksi ja hän kuuluu teekutsu-liikkeeseen.
Eli tausta on täysin sama kuin hän olisi Kokoomuksen jäsen. Tälläisiä schuupakkeja löytyy Suomestakin äärioikeiston riveistä ja on vain ajan kysymys milloin täälläkin tapahtuu.. taas.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288525038405.html
.