Mercedes-Benz neliveto jo vuodesta 1906

Loistavia ovat Merceksen nelivedot ja muutkin mallit, ihan eri planeetalta kuin esimerkiksi VAG konsernin laitteet. Harmi, etten aiemmin tätä tiennyt kun ajoin Audilla pitkään. Mutta mistäs tämän olisi tiennyt, että nelivedotkin voivat olla täysin eri tekniikalla toteutettuja. No parempi myöhään kuin milloinkaan.
1187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Samaa mieltä. Minullakin oli ensin näitä halvempia merkkejä mm. Audi; nyt on ollut jo muutama Mercedes ja olen ollut kovin tyytyväinen.
Hyvää Joulua palstan lukijoille.

Äänestä

Juu, kyllä se näin on. Merceksen neliveto on tosiaankin hyvä. Myös minulla oli nuorempana halvempia autoja mm. juuri tuota Audia. Audi näytti jokunen vuosi sitten markkinoivan että quattro neliveto 30-vuotta; on siinä valtava ero vuosissa Mercekseen, jonka neliveto on toistasataa vuotta sitten alunperin kehitetty. Ei ole kumma, että puhutaan kaikkien autojen äidistä kun myös monet muut asiat tulevat, aina vain, Mercedekseltä oli sitten ABS -jarrut, Airbagit jne.
Kyllä olen ollut todella tyytyväinen Mercedekseen; on jo itse asiassa seitsemäs Mercedes menossa.

Äänestä

Loistavia autoja. Kuljettajatkin lähes pääsääntöisesti käsitykseni mukaan vauraampia herrasmiehiä, ei tukita liikennettä mutta ei myöskään ajeta ihan miten sattuu. Itsekin voisin Merceksen hankkia joskus jos olisi mahdollisuus. Hienoja autoja mitä olen autonäyttelyissä käynyt katsomassa, varsinkin isot Mercekset joita ei usein suomessa näe.

Äänestä

Samaa mieltä minäkin! Nuorempana ajelin Vauxhall Viva ja nyt VW 4MOTION.

Äänestä

Mersut eivät ole ikinä menestyneet rallissa, mutta Audi on! Se kertoo siitä, kumpi on oikeasti parempi!

Äänestä

Kun on hyvä auto maanteille, ei tarvi luoda kaiken maailman ralleilla mielikuvaa hyvästä autosta kinttupoluille ! Autot tehdään tieliikenteeseen.

Äänestä
  • Hyville teille ei tarvita jatkuvaa nelivetoa. Se kuluttaa voimansiirtoon turhaan polttoainetta. Kilpa-autoilu on väylä, jota kautta autotekniikka kehittyy ja on kehittynyt eniten. Auton tasapainoinen käytös on siinä avainosassa. Siksi mitkään Mersut eivät rallissa menesty.

    Äänestä

Mersun neliveto on tosiaan samanlainen kuin vuonna 1906.

Äänestä
  • Suomalainen uskoo kahteen asian.

    1-Mersu on hyvä auto?
    2-Jeesus elää?

    Minä en usko kumpaakaan!

    Äänestä

nälkä siirtyy mutta ei lähde mihinkään.

Äänestä

Eipä se Mersu kuljettajastaan ainakaan fiksumpaa tee. Nämä automerkkien kehumiset ja haukkumiset kuuluvat tuonne merkkikeskustelun puolelle. Räksyttäkää siellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mercedes kirjoitti:

Loistavia ovat Merceksen nelivedot ja muutkin mallit, ihan eri planeetalta kuin esimerkiksi VAG konsernin laitteet. Harmi, etten aiemmin tätä tiennyt kun ajoin Audilla pitkään. Mutta mistäs tämän olisi tiennyt, että nelivedotkin voivat olla täysin eri tekniikalla toteutettuja. No parempi myöhään kuin milloinkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu