Miten oppia olemaan ?

Itse olen melkeen puolet nuorempi kuin sinä, mutta ei ole kauaakaan kun itse kamppailin saman ongelman kanssa.

Noh, sitten vaan pakottauduin olemaan ihmisten kanssa. Paljon.

Aluksi olin vain hiljaa ja kun tulin kotio, häpesin itseäni.

Mutta ajan myötä, opin olemaan jännittämättä!

Aikaisemmin pilasin itsekin kaikki parisuhdemahdollisuuteni, mutta tällä hetkellä minulla on hyvä juttu meneillään =)

Kyllä kaikki voi muuttua paremmaksi. Olin siitä hyvä esimerkki.

Mikä siinä on se erottava tekijä, mikä erottaa ystäväsi ja perheesi niistä tuntemattomammista ihmisistä, joiden kanssa jännität? Kun ajattelee, että ystäväsikin ovat joskus olleet sinulle vieraita ja tuntemattomia ennen kuin olette tutustuneet ja ystävystyneet toisiinne. Se erottava tekijä voisi liittyä luottamukseen? Et pysty luottamaan vieraisiin ihmisiin ja pelkäät heidän reaktioita? Pelkäät ehkä mokaamista heidän edessään? Mitä tapahtuu jos ja kun mokaat hyvien ystäviesi ja perheesi kanssa? Silloin et varmaankaan suhtaudu mokaamiseesi niin vakavasti, koska luotat siihen että ystävät pysyvät ystävinä ja perheesi pysyy edelleen perheenäsi ja vierelläsi vaikka mokaisitkin tai käyttäytyisit jotenkin nolosti heidän kanssaan.
Jännittäessä ja ujostellessa kaikki voi tuntua kauhean vakavalta ja pelottavalta. Siksi olenkin henkilökohtaisesti kokenut, että siihen voisi lääkkeenä toimia huumori ja luottamuksen opettelu, lähinnä itseluottamus. Opettele nauramaan itsellesi enemmän. Aloita se rennossa ja tutussa seurassa. Ole tahallisesti välillä vähän hullunkurinen ja tee pieniä "mokia" ilman että tuomitset ne kauheiksi virheiksi ja hymyile tai naura päälle. Huomaa tilanteiden koomisuus. Esim. niiden jännittävien treffitilanteiden. Voit huomata ettei se, mitä eniten pelkäät olekkaan maailmanloppu eikä kaikki kaadu siihen. Se on myös viehättävä piirre ihmisessä ettei suhtaudu niin kauhean vakavasti itseensä. Sitten toisellakin on helpompi olla sinun seurassasi. Ja muista että vastapuolta voi jännittää ihan yhtä paljon tai enemmänkin vaikkei se näykään välttämättä päällepäin. Ihmiset on hyviä naamioimaan jännittämistä. Jännittäviä tilanteita ei kannata alkaa kokonaan välttelemään, vaikka itselle pitääkin olla armollinen. Eli rohkeasti vain tulta päin vaikka polttaakin! Kun kohtaa pelottavan tilanteen niin huomaa selvinneensä siitä vahvempana eikä se voi enää määrät sinua vaan sinusta tulee sen "herra". Joskus voi auttaa kun miettii ensin mikä on se kaikista pahin pelko mitä kuvittelee tapahtuvan ja sitten menee ihan vapaaehtoisesti siihen tilanteeseen sillä päättäväisellä asenteella että tulkoon nyt juurikin se kaikista pahin mahdollinen skenaario. Sen jälkeen huomaakin ettei niin käynytkään ja selvisi siitä jopa hengissä.

" Miten opin olemaan oma itseni vieraitten ja puolituttujen seurassa? En tiedä minne katsoisin, miten pitäisin käsiäni, miten olla. Olen jo melkein 30 vuotias mutta ujous vaan ei haihdu. En tiedä mitä puhuisin vieraille ihmisille, jotenkin pääni tyhjenee siinä hetkessä.. Ystävien ja perheen seurassa olen täysin normaali ja oma itseni. Treffeille en uskalla mennä, perun ne aina viimetipassa, koska ajattelen että en osaisi olla siellä ja tilanne olisi liian kiusallinen."

Ei vieraitten ja puolituttujen kanssa tarvitse tai pidäkään olla samalla tavalla kuin ystävien ja perheen seurassa. Vaikkei jännittäisi mitään tilannetta tai ihmisiä, kannattaa pitää määrätynlainen varauksellisuus ja pidättyväisyys tuntemattomien ja puolituttujen seurassa, koska et tiedä millaisia ihmisiä he ovat, miten luotettavia tai epäluotettavia jne. Itsekin vastaan esim. puolituttujen kysymykseen "mitä kuuluu" ihan yliolkaisesti vain että "ihan hyvää" tai "ok", enkä esitä vastaavaa kysymystä heille, koska en harrasta turhaa, epäaitoa vuorovaikutusta. Joillekin tämä ei riitä, vaan he ovat sivistymättömiä, uteliaita ja alkavat kyselemään kaikenlaista henkilökohtaista, millaisen väistän kuin härkätaistelija sanomalla esim. "on vähän kiire, täytyy mennä" tms. Ei sen vuoksi, että panikoisin, vaan sen vuoksi, ettei asioitaan kannata puhella ihmisille, jotka eivät ole vielä ansainneet luottamusta.

Ei sinulla ole mitään hätää, koska pystyt olemaan rennosti tuttujen seurassa. Säästyt paljolta murheelta, kun avaudut asioistasi vasta, kun tunnet ihmisen ja luotat häneen, nn vain hyvä, että tutustuminen vie aikaa, ehtii nähdä mikä toinen ihminen on oikeasti ja vetäytyä ihmissuhteesta, jos toinen osoittautuu epäilyttäväksi tai ei ole muuten luottamuksen arvoinen.

Sekään ei haittaa, ettet heti uskalla treffeille. Etsi joku järkevä, potentiaalinen ehdokas tai useampi ja harrasta heidän kanssaan kirjeenvaihtoa. Pitkässä kirjeenvaihdossa ehtii tutustua tarpeeksi, jotta ei enää paljon jännitä treffeillä. Jos joku ei kestä kuukausien kirjoittelua ennen tapaamista tai vaikuttaa epäilyttävältä, ei hän ole arvoisesi.

Mä olen myös hirveän ujo ja ennen jännitin sosiaalisia tilanteita todella paljon. Kyllä nykyäänkin pientä jännitystä tietysti on mutta se kuuluu asiaan.

Oon ajanmyötä oppinut turvautumaan juuri tuohon huumoriin, osaan nauraa asioille luontevasti, myös itselleni, enkä ota asioita vakavasti ja olen muidenkin silmissä rento tyyppi joten eivät hekään huomio ja pidä minua mitenkään kuolevan vakavana ihmisenä ja se taas helpottaa omaa oloani suuresti:)
Mutta todella hankalinta ja kiusallisinta on olla juuri niiden vakavien ihmisten seurassa, jotka eivät omista minkäänlaista huumoria eikä edes hymykään meinaa irrota niin sellaiset tilanteet todella ahdistaa :/ Mutta siihen taas auttaa se että mä vältän sellaisia tilanteita, en sitten vain yksinkertaisesti sopeudu sellaisten joukkoo. (:

Kiitos vastauksista ja uusista näkökulmista :)

Mä tunnistan itteni niin täysin tosta alotuksesta!
Mulla on ollu ihan samanlaisia ongelmia jo monta vuotta, eikä sitten ihmissuhteista paljon mitään tullukkaan, ja lopulta diagnosoitiin sosiaalisten tilanteiden pelko... Käyn terapiassa ja syön lääkkeitä mutta toistaseks ei oo mikään auttanu, toivotaan että voisin vielä joskus olla oma luonnollinen itteni ihmisten seurassa!
Ja kaikki muutki samojen ongelmien kanssa kyllä tästä selvitään!:)

jotenkin