Hallitus toimi täysin oikein telakka-asiassa

Suomen hallitus toimi täysin oikein kun ei alistunut STX-telakan kiristykseen. Telakkayhtiön toiminta oli täysin rikollista. Hallitus sitäpaitsi lupasi telakalle liki 50 miljoonan euron innovaatiotuen.

Mikäli telakkayhtiö on niin persaukinen, että tilaus kää kiinni 50 miljoonan lainasta, silloinkaan ei lainaa kannata myöntää. Kunnon yhtiö saisi lainan milloin vain vapailta markkinoilta.

Kiitos siis hallitukselle suomalaisten rahojen vaalimisesta.

Telakkateollisuus on sairas toimiala ja mm. ruotsalaiset ovat siitä luopuneet jo kauan sitten. Nyt on suomalaistenkin käyttää rahat nykyaikaisempiin toimialoihin.
968
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kunnon punikki työtä kaipaa ja porvarit maksaa mielellään ansiosidonnaista koko porukalle?

Äänestä

Miksi Suomen pitäisi tukea jokaista konkurssikypsää yhtiötä varsinkaan kun kyseessä ei ole Suomalainen yhtiö?

Äänestä
  • Aivan. Miksi suomalaisen veronmaksajan pitäisi rahoittaa konkurssikypsää korealaista telakkayhtiötä? Ne rahat menisivät Kankkulan kaivoon.

    Äänestä

  • talouden tuntija kirjoitti:

    Aivan. Miksi suomalaisen veronmaksajan pitäisi rahoittaa konkurssikypsää korealaista telakkayhtiötä? Ne rahat menisivät Kankkulan kaivoon.

    euron palkkatulot ei tunnu missään???

    Ja 160 miljoonan verotulot?

    Äänestä

Olen samaa mieltä. Konkurssikypsä korealaisyritys STX yritti kiristää Suomen valtiota ja epäonnistui pahasti.

Äänestä
  • valtio antoi lainan ja sai tilauksen ja suomalaiset punikit pääsevät ansiosidonnaiselle.

    Onnellinen loppu, vai?

    Äänestä

Ei latin latia konkurssikypsälle korealaisyhtiölle STX:lle. Se on ainoa oikea linja.

Äänestä
  • verotulot ei siis kiinnosta? Mieluummin sadan miljoonan ansiosidonnaiset?

    Äänestä

STX kiristi valtiolta pääomalainaa. Konkurssikypsä yhtiö halusi siis lainan, joka konkurssissa on lainanantajalle todella heikossa asemassa. Valtion ei tuollaiseen pidä suostua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiitos hallitus kirjoitti:

Suomen hallitus toimi täysin oikein kun ei alistunut STX-telakan kiristykseen. Telakkayhtiön toiminta oli täysin rikollista. Hallitus sitäpaitsi lupasi telakalle liki 50 miljoonan euron innovaatiotuen.

Mikäli telakkayhtiö on niin persaukinen, että tilaus kää kiinni 50 miljoonan lainasta, silloinkaan ei lainaa kannata myöntää. Kunnon yhtiö saisi lainan milloin vain vapailta markkinoilta.

Kiitos siis hallitukselle suomalaisten rahojen vaalimisesta.

Telakkateollisuus on sairas toimiala ja mm. ruotsalaiset ovat siitä luopuneet jo kauan sitten. Nyt on suomalaistenkin käyttää rahat nykyaikaisempiin toimialoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu