Missä ihmeessä ne ovat, siis ne "Tuulimyllyt", kun ajelin kerran sieltä Kylän kautta, silmääni ei osunut yhtäkään Tuulimyllyä. Miksi voi miksi minä Naisimmeisenä muistelen aikaa noin kolme neljäkymmentä vuotta sitten, silloin tuo jo edesmenneen koulumme Opettajan laulun sanat hivelivät "Sisuskuntiani".
Anteeksi jos heittäydyn vähän Hentomieliseksi, mutta onhan Itäkylä sentään Itäkylä, joka eittämättä kuuluu Lappajärven Sivistyksen "Kehtoon", olkoonkin Nisissä se kuuluisa "Kivikoulunsa". Kyllä Itäkylä puolustaa paikkaansa, muun Lappajärven rinnalla.
Pyyntoni sinne Ministeri Virkkusen suuntaan onkin, antakaa Itäkylästen liittyä mihin he haluavat, meneehän Lappajärvi kuitenki "Suurjakoon, josta erotetaan "Osa olille ja pala Paavolle" kuten ennenvanhainen Talonjakoperustelukin tehtiin.
Hyvät voinnit vaan sinne Itäkylään, olisittehan te kuitenkin yhteisvoimin pystyneet pitämään pystyssä edes yhden niistä jopa kymmenistä tuulimyllyistä. Ei se olisi ollut "Kehityksen jarrua" kuten joku sanoi, kun asiaa häneltä kysyin , vaan se olisi ollut "Menneisyyden vaalimista", sanan täydessä merkityksessä.???

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sotasokeako olet?
Katso ensi kerralla tarkemmin niin huomaat jotain muutakin kuin kivikoulun.