Näin paljon ruokalaskusi voi kasvaa ensi vuonna

Käykää vaikka saksassa, sitä enemmän VITUTTAA tulla suomeen katselemaan
kalliita ruokia ja tavaroita!!
Suomen SAIRAS VEROTUS!!!

http://www.taloussanomat.fi/paivittaistavarat/2012/12/28/nain-paljon-ruokalaskusi-voi-kasvaa-ensi-vuonna/201244468/12
15111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ruuan hinta nousee, ja palkat alenee. Hahha myös Suomen pikkuporvaristo.

Äänestä

On sitten pakko vähentää ruoan ostamista,onkin tuota painoa liikaa.

Äänestä

Veroministeri demu Urpilainen haluaa pahoinvointia koko kansalle.

Äänestä

Ihmiset siirtyy sitten halpoihin ruokiin aika pienellä sitä tulee toimeen,jos haluaa moni on muutenkin liian lihavia.

Äänestä
  • tuo halpa ruoka se on juuri sitä, joka lihottaa. kunnon terveellisellä ruualla ei liho.

    Äänestä

Onneksi minulla on vielä halpaa joulukinkkua jääkaapissa. Tarkoitus on näet lihottaa itseäni. Ha.

Äänestä

ruokalaskuni ei nouse senttiäkään, kun ei nouse käytettävissä olevat varatkaan.
mutta syötävä se silti on. jos sitä hakisi virosta kerran kuussa autolastillisen ruokaa, viinaa, kaljaa ja tupakkaa?
tai saksasta, mutta sinne lauttamatkat autolla maksaa pirusti. eikä se halpaa ole ruotsin ja tanskan kautta ajaakaan..

Äänestä
  • Kysymys onkin siitä miten röyhkeästi suomessa verotetaan muuhun EU maihin verrattuna.

    Äänestä

Perustan kohta pottuplantaasin takapihalleni ja hankin lehmiä laiduntamaan niin pääseepä tästä valtion kyykytyksestä ruoan suhteen.

Äänestä

JOKO VITUTTAA!!!!!

Äänestä

Tultiin vasta Saksanmaalta viikon haljuilulta. Matkaeväänä muutama paikallinen lehti. Kun vertaa ilmoitettuja hintoja niin Suomi häviää reilusti. Ero on lähes 50 %

Rupeaa vastuunkanto lyömään kynsille.

Äänestä

Suomen S ja K = kovat lypsäjät. Pieni esimerkki. Maksalaatikko perusrasia,
kotimainen. Kesko (citymarket) 2,23e Prisma 2,18e Lidl 0,89 e

Koiranpentu tykkää.

Äänestä

Noi pitäisi purkaa. S-ketjukin hallitsee huoltamoista lähtien kaikkea kauppa,mylly,että teurastamoja.

Äänestä
  • Maalaisliitto/kepu poliitikot ovat tuon S-ryhmän perustajia ja osakkaita.

    Äänestä

se olisi hyvä selvittää oliko kepulit osakkaana ynnä muut puolueet. totuus on kuitenkin meillä on eu maiden kalleita ruokaa 2 monopoli kaupan seurausena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


terv. München kirjoitti:

Käykää vaikka saksassa, sitä enemmän VITUTTAA tulla suomeen katselemaan
kalliita ruokia ja tavaroita!!
Suomen SAIRAS VEROTUS!!!

http://www.taloussanomat.fi/paivittaistavarat/2012/12/28/nain-paljon-ruokalaskusi-voi-kasvaa-ensi-vuonna/201244468/12

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu