Heinonen ja Sasi ostivat aikoinaan UMTS -luvat miljardeilla Saksasta jotka olivat nollan arvoiset, Häkämies myi Kemira Grow Hown Norjaan pilkkahinnalla sen todellisesta arvosta, Nyt Vapaavuori esti miljardien arvoisen risteilijätilauksen estämällä 50 miljoonan takauksen, joka voi johtaa koko telakkaklusterin tuhoutumiseen.
Ja näitä kansa äänestää? Vuodesta toiseen. Silmät kiinni, korvat ummessa ja järki jäässä.
Ja näitä kansa äänestää? Vuodesta toiseen. Silmät kiinni, korvat ummessa ja järki jäässä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ketä mielestäsi olisi pitänyt äänestää, kepu toimi samoin hallituksessa
ollessaan, persut sai oikein äänivyöryn, mutta mitään muutosta ei ole
näkyvissä.
Jospa ihmiset heräisi, meillä on hyviä pienpuolueita jotka haluavat
itsenäisen Suomen, heitä pitäisi äänestää, mielestäni.
Omani on ipu.
Kokoomuksen kanssa hallitusneuvottelut kesken kun Arhinmäki aloitti tyrkyttämään puoluettaan hallitukseen yhdessä Urpilaisen kanssa hintaan mihin tahansa ja nyt on menossa Kokoomuksen toivotalkoot joissa rikkaille on annettu nollavero kun samaan aikaan on nostettu välillisetverot kattoon.
Kokoomuksen taloudenpito on tosiaan katastrofaalista Suomelle.
Tuleepa yhtenä esimerkkinä näiden mainittujen päälle kokoomuspomojen hehkuttama Googlen tietotehdas Haminassa.
Niinistö poseeraa naama loistaen lobbaustilaisuuksissa ja koko hanke oli kuin Häkämiehen ansiota.
Tosiasiassa Google kiertää veronmaksun Suomeen lähes täysin maksaen satojen miljoonien liikevaihdosta n. 100 000 euroa veroa.
Sekin tulee sähkön energiaverosta.
Häkämies on tehnyt lakialoitteen Googlen vapauttamiseksi sähköverosta.
Perustelua että Google työllistää suomalaisia voidaan verrata suomalaisten yritysten kohteluun, ne eivät saa vapautuksia energiaverosta vaikka nekin työllistävät suomalaisia.
Kokoomus aikoinaan perusteli pakolaisten ottamista koska ne tuovat maahan työpaikkoja.
Toihan ne pakolaiset töitä poliiseille,palokunnalle,sairaanhoidolle,lakimiehille,oikeusistuimille!!!Siis pelkkää harmia koko paskarevohkasta!
Suomi laittaa vuodessa 40 miljonaa euroa maahanmuuttajien kotouttamiseen. Lisäksi Hesari on kertonut paperiliitteessään, että maahanmuuttajat pyritään asuttamaan asuntoihin heti, ennen kantasuomalaisiakin. Aran asuntomarkkinakyselyn mukaan vuoden 2011 lopussa asunnottomien perheiden määrä lisääntyi Suomessa, ollen nyt noin 420 perhettä.
Maahanmuutossa pyörii siis iso raha, ja veikkaan, että tuo 40 miljoonaa euroa on käsiraha verrattuna maahanmuuttoon liittyvään muuhun bisnekseen, kuten asuntobisnekseen, halpatyövoiman tuottamiseen Suomeen, maahanmuuttoon limittyviin suojatyöpaikkoihin ja niin edelleen. Maahanmuutto on yksi iso bisneksen laji, jota loukataan loukkaamalla sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia. Tämän vuoksi virallinen Suomi patistaa suomalaisia "rasismin ehkäisyyn ja suvaitsevaisuuteen". Melkein kaikki kunnatkin toimivat jo tässä bisneksessä mukana, joko ulkoistamalla palveluita tai sisäänostamalla niitä.
Mutta annas olla jos maahanmuuttajasta tuleekin Suomeen kotouduttuaan toisen ison bisneksen kohde, vaikkapa nyt puheena olleen lastensuojelun. Silloinkin suojellaan bisnestä ja sen loukkaamattomuutta. Mutta tällä kertaa maahanmuuttajaa ei nähdäkään enää maahanmuuttajana, vaan lapsensa valtion huostaan antaneena henkilönä, jonka etnistä taustaa ei ole tarpeen mainita (niin kuin ei suomalaisten tai somalienkaan kohdalla). Lastensuojelubisnes kun toimii ilman turhia etuliitteitä.
Eli siihen loppuu rasismisyytökset sitten. Suomessa huostattuja venäläislapsia ei nähdä enää venäläisinä, vaan bisneksen numeroina, ja siten venäläisten syytökset asiasta ovat turhia. Eikä nettipalstoillakaan tarvitse hirveästi rasistista puhetta sensuroida, lastenuojelubisnes kun ei loukkaannu rasismisyytöksistä. Se loukkaantuu vaan, jos numerot sen ympärillä vähenee.
Ja tämän vuoksi ei Suomessa tietenkään saada aiheesta oikeanlaista keskustelua. Voi jopa olla, että valtapolitiikka hyötyy venäläisten syyttelystä - pysyypähän ainakin puhe asiasta, eli suomalaisen lastensuojelubisneksen eettisyydestä, poissa silmistä. Tässä kohtaa suomalaisten rasismia ei tarvitse kaitsea, vaikka se nyt näyttäytyykin todellisena - ei osana manipuloitua bisnestä
Sitä pienet perässä, mitä isot edellä. Onneksi kuitenkin viimeaikaisessa uutisoinnissa Suomi myönsi, että Suomen ja Venäjän selvittämättömät lapsikiistat voivat vaikuttaa huonontavasti maiden välisiiin suhteisiin. Ehkä tämä on ensimmäinen askel poispäin muunnellusta totuudesta?
Näin Suomi on ytimessä. Paree totutella vaan ne joilla on vielä töitä: pankaahan tuulipuvut suhisemaan maksettavia nimittäin piisaa mm. Ranskan telakka lainatukina tästäkin eteenpäin.
UPPISTA K(R)EIKKAA
Mutta ootteko huomanneet, että aina kun kokoomus ja VIHREÄT on hallituksessa, niin kaikki menee ihan päinPERSETTÄ tämän kansan kohalla !!!
ja luonto vain jatkaa saastumistaan entiseen malliin, mutta maksut ja verot VAIN NOUSEE !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kykypuolue alias imagopuolue. Heiluriäänestäjät voivatkin vetää itsensä ihan rauhassa jojoon.
Äänestäkää oikein seuraavissa vaaleissa!
Muuten kokoomus tekee Suomesta lopun!!!
Kokoomuksen ansiosta valtio säästi juuri 0,64mrd e kun kommareiden päiväuni jäi toteutumatta. Annettiinkin yksityisten firmojen vedtättää mieluummin Ranskaa.
Ainoa hyvä käpykaartilainen on kuollut käpykaartilainen.
Kokoomuslaiset lasken käpykaartilaisiksi.