Näin aluksi; En ole kovin hyvä ilmaisemaan itseäni, pahoittelut siintä.
Olen pettynyt elämään, tähän oravanpyörään mitä "normaalit" ihmiset elää.
En näe mitään järkeä sille, että menen jokapäivä töihin, jotta saan vuokrat ja muut laskut maksettua? Joskus heittäytyä hurjaks ja säästää rahaa johonki "kivaan", jotta elämä tuntuis kivalta ja vapaalta.
Vapaus ei ole olla vapaalla paria päivää ja mennä takaisin töihin.
Mikä tekee ihmiset onnellisiks? ei minua ainakaa kiinnosta mikään shoppailu, hienot autot tai muut pienetkään asiat. Ei mua kiinnosta edes ostaa asuntoa, mistä normaalit ihmiset haaveilee. En koskaan halua lapsia, en pidä lapsista, enkä voisi edes saada lapsia. (hyvä sattuma)
Olen aikaisemmin elänyt sossun rahoilla ja maannut kotona tekemättä mitään.
Olen joskus ollut hyvin masentunut (tapahtui siis eräs traaginen asia omassa elämässä) ja tunnistan kyllä oireet. Olen myös elänyt villiä sinkkuelämää.
Nykyään avoliitossa varmaan maailman parhaimman miehenkanssa.
Lähdemme reissuun toisellepuolelle maapalloa melko pitkäksi aikaa.
Mutta tiedän että sen jälkeen tää sama oravanpyörä jatkuu.
Teen myös työtä mitä haluan ja SILTI elämä on p*rseestä.
Pitääkö mun taas hakea masennuslääkkeitä ja kulkea pöhnässä läpi elämän?
Tuleeko musta vielä joku narkki tai rikollinen? Mikä mut voi saada vielä onnelliseks? Harmittaa että mulla on jo "kaikki" mitä tarvitsen, eikä tunnu riittävän? Tiedän että moni olis onnellinen, mutta minkäs teet. Tuntuu että kaikki
on pelkkää kulissia. Ammattilaisellekkaan ei kiinnosta mennä puhumaan.
Oonko ollu oikeessa sen suhteen, että on ollu aina tunne että kuolen enne 30vuotis päivää? En siis ole itteeni tässä tappamassa tai mitään vastaavaa sairasta, mutta miten saan elämän ilon takaisin vai kuulostaako tää siltä että peli on menetetty? Jos jollain on ollu samanlaisia tuntemuksia ja on vielä elossa ni kerro mitä tässä nyt pitäis ajatella?
Tää ahdistus tuntuu vaa kasvavan ja tuntuu myös siltä etten enää osaa edes hymyillä aidosti.
Olen pettynyt elämään, tähän oravanpyörään mitä "normaalit" ihmiset elää.
En näe mitään järkeä sille, että menen jokapäivä töihin, jotta saan vuokrat ja muut laskut maksettua? Joskus heittäytyä hurjaks ja säästää rahaa johonki "kivaan", jotta elämä tuntuis kivalta ja vapaalta.
Vapaus ei ole olla vapaalla paria päivää ja mennä takaisin töihin.
Mikä tekee ihmiset onnellisiks? ei minua ainakaa kiinnosta mikään shoppailu, hienot autot tai muut pienetkään asiat. Ei mua kiinnosta edes ostaa asuntoa, mistä normaalit ihmiset haaveilee. En koskaan halua lapsia, en pidä lapsista, enkä voisi edes saada lapsia. (hyvä sattuma)
Olen aikaisemmin elänyt sossun rahoilla ja maannut kotona tekemättä mitään.
Olen joskus ollut hyvin masentunut (tapahtui siis eräs traaginen asia omassa elämässä) ja tunnistan kyllä oireet. Olen myös elänyt villiä sinkkuelämää.
Nykyään avoliitossa varmaan maailman parhaimman miehenkanssa.
Lähdemme reissuun toisellepuolelle maapalloa melko pitkäksi aikaa.
Mutta tiedän että sen jälkeen tää sama oravanpyörä jatkuu.
Teen myös työtä mitä haluan ja SILTI elämä on p*rseestä.
Pitääkö mun taas hakea masennuslääkkeitä ja kulkea pöhnässä läpi elämän?
Tuleeko musta vielä joku narkki tai rikollinen? Mikä mut voi saada vielä onnelliseks? Harmittaa että mulla on jo "kaikki" mitä tarvitsen, eikä tunnu riittävän? Tiedän että moni olis onnellinen, mutta minkäs teet. Tuntuu että kaikki
on pelkkää kulissia. Ammattilaisellekkaan ei kiinnosta mennä puhumaan.
Oonko ollu oikeessa sen suhteen, että on ollu aina tunne että kuolen enne 30vuotis päivää? En siis ole itteeni tässä tappamassa tai mitään vastaavaa sairasta, mutta miten saan elämän ilon takaisin vai kuulostaako tää siltä että peli on menetetty? Jos jollain on ollu samanlaisia tuntemuksia ja on vielä elossa ni kerro mitä tässä nyt pitäis ajatella?
Tää ahdistus tuntuu vaa kasvavan ja tuntuu myös siltä etten enää osaa edes hymyillä aidosti.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin on samat tuntemukset täällä.
Tosin en vaan suotu maaorjaksi ja kilpailuun siitä kuka
tekee huonoimalla palkalla surkeinta jälkeä,mutta ei se mitään tiedän
aika hyvän testin tähän ja teetän sen itselläni piakkoin.
Sitä ennen en voi kuin sanoa, että ei se oravanpyörä ole ainut vaihtoehto.
Olin sinun tilassa´noin 30 vuotta sitten. Otin Jeesuken Kirstuksen vastaan ja pääsin Jumalan yhteyteen. Sain vastauksen ja tyhjyys katosi. Koetuksia on ollut, mutta tämä kallio on kestänyt. Muuta neuvoa ei minulla ole!
"Ammattilaisellekkaan ei kiinnosta mennä puhumaan."
Miksiköhän ei kiinnosta? Aiemmin tekstissäsi mainitsemasi masennus traagisen tapahtuman vuoksi on oma asiansa; Nykyinen tilasi voi olla jotain muuta. Masennuslääkkeitäkin on erilaisia, nopeita & lyhytvaikutteisia ja hitaita & pitkävaikutteisia.
Tavallinen terveyskeskuslääkäri voisi selvittää, johtuuko mielialasi esimerkiksi vähäisestä liikunnasta, puutteellisesta ruokavaliosta tai pimeän vuodenajan valomäärästä. Moni asiahan on elämässäsi kohdallaan, kuten itsekin totesit.
Tai jos ihan vain keskittyisit nauttimaan elämästä päivä kerrallaan, etkä ottaisi elämää itsestään selvänä? Koskaanhan ei voi tietää etukäteen, minä päivänä joutuu vaikkapa liikenneonnettomuuteen.
Jeesuksesta puheenollen olen itse ateisti. Ja liikuntaakin harrastan ja syön monipuolisesti ja myös pidän talvesta. Olen kyllä kieltämättä tullut siihen tulokseen että ei tässä muu auta kun hakea niitä masennuslääkkeitä että tässä pysyis ees jotenki järjissään.
MInua auttoi uskoontulo. Uskovaisena en todellakaan väitä että aina elämäntarkoitus ja paha olo loppuisis uskoontulon myötä. Riippuu mikä pahan olon aiheuttaa: voi olla jos uskossa ja sittenkin olla masentunut. Jos elämä on kaikin puolin hyvin niin syy voi löytyä myös varahaislapsuusajan traumoissa. Kannattaa myös kokeilla lääkitystä ja jos on mahollista niin terapiaa. Uskovaisena en todellakaan kiellä tarjolla olevia keinoja ja hoitoja. Kerroin mikä itseäni auttoi ja en ole trvinnnut pillereitä ja terapiaa. Olen apua saanut lukemalla hyvää sielunhoidollista kirjallisuutta.
noh, mulle kävi niin että jäin työttömäksi vapaaehtoisesti eräänlaisen työpaikkakiusaamisen takia ja pian pääsinkin sitten avohoitoon ja sain masennuslääkkeet. söin niitä puolivuotta ja en saanut niistä muuta kuin ainakin10kg ylimääräistä painoa. psykologi käynnit keskeytin, en saanut siitäkään mitään irti. Ei tähän tyhjyyteen auta näköjään mikään. Kavereitakaan ei juuri ole ja minulla on aspergerin oireyhtymä. työpaikoilla Ihmiset ei aina ymmärrä mua. Pitää outona kai. Usein saa kuulla olevansa tyhmä, hölmö ,umpimielinen. minusta suomalaisten on hirveän vaikea ymmärtää erilaisia ihmisiä työpaikoilla. Kaikkien pitäisi olla samanlaisia. Onkohan se sitä kateutta. parasta ehkä olisi, kun saisi työtä jota voisi tehdä yksin, niin ei tarvitsisi kuulla ilkeitä asioita keneltäkään. Asun vanhempieni tykönä syrjäseudulla. Täällä ei valitettavasti töitä pahemmin ole. Ei kai tässä ole muuta jäljellä kuin jeesus kristus
No Jeesus Kristus on oiva ja kantava voima myös sinulle. Ihan tosissaan viakka ymmärrän rivien välistä suhtautumsien HäneenSinun peroonalliuutesi on huippu kyky joihinkin tehtäviin. Sinun juttusi varmaan onkin jokin työ. jota voit tehdä itsenäseisti. Älä heitä "pyyhettä kehään" ja masennu, että ei sinun panosta ja kykyjä missään voi hyödyntää. Ei nuoirille aina löydy heti se oma juttu. Kyllä se sinullekin vielä löytyy tehtävä jota voit tehdä ja löydät paikkasi.