SUOMI PELASTUI STX TELAKAN:n Likakaivolta

Talouspoliittisen ministerivaliokunnan jäsenet pelastivat suomen. Suomea olisi uhannut putoaminen STX:n taloudelliseen likakaivoon ja tappiot olisivat olleet miljardiluokkaa pahimmillaan.
Mistä silloin olisimme saaneet varat kreikkaan ym tarvitsijoille?

Onneksi nämä viisaat ihmiset eivät suostuneet astumaan STX:n ansoittamalle tielle,vaan epäsivät tämän kuuluisan lainan,joka nyt tietty vei työpaikkoja pois suomesta.
Voimme kuitenkin kulkea pystypäin ja kirkasotsaisina,vaikka työtä ei olisikaan.

Suomi on ainoa euroopan unionin jäsen joka noudattaa EU:n ohjeita kirjaimellisesti ja pilkullee.
Olkaamme siitä ylpeitä,vaikka saammekin kantaaksemme muiden typeryydet ja menetämme työpaikkamme muihin maihin.


Kiitos kuuluu heille talouspoliittisen ministerivaliokunnan jäsenille.

Pääministeri Jyrki Katainen, puheenjohtaja

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb

Sisäasiainministeri Päivi Räsänen

Puolustusministeri Carl Haglund

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki

Ympäristöministeri Ville Niinistö
7114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Siinäpä tuhoojalistaa. Ei muuta kuin monisteet pylväisiin palkkiorahan myöta ja teksti alle: Elävä tai (huonokuntoisena)

Äänestä

Hesarikin puolustaa hallitusta ja valiokuntaa kertomalla juuri näistä lainoituksen "riskeistä". No riskejähän on elämässä ja talouselämässä varsinkin,vai ovatko euroopan velkakurjuus pelastustalkoot nyt sitten ihan riskittömiä?
Miksi tätä riskiä ei nyt voitu ottaa,mutta kreikka ym riskejä kyllä voitiin?????

Vähän luulen että tässä tehtiin kataisen komennossa kirkasotsainen oikeistolainen talouspäätös....eli jokainen selvitköön itse ilman tukia.
Jos et selviä,niin kuole pois.

Se vaan että missään päin maailmassa ei pelata rehtiä peliä,oli kyseessä saasteet,talous,työpaikat...tai TELAKKATEOLLISUUS.

Suomi maksaa :)

Äänestä

Ainakin Katainen on omin sanoin sanonut,että "tuntee vastenmielisyyttä sellaista kohtaan jossa valtion pitäisi tukee yksityistä yritystä".


Sehän kertookin jo kaiken, ja jos eivät muut puolueet suostu,niin hajoaa hallitus ja tulee uudet vaalit joissa taas kokoomus voittaa. Siksi vasurit ym menee kuin pässi narussa jykän perässä.

Äänestä

Talvivaaraan kyllä tukea ja apuja. Mutta kun iso tunnettu,vakavarainen varustamo
haluaa tilata neljännen loistoristeijän,niin ei käy.

Porukkaa kortistoon. Se on Jyrkin talouselämää.

Äänestä

Näin toimii erittäin oikeistolainen 'Kataisen Hallitus', työttömyyttä tehtaillaan, tarkoitushakuisesti, poliittisilla päätöksillä.

Kuten Proffa jo ylen uutisissa totesi, että päätös ja perusteet olisi avattava, heti jukisuuteen.

Avoimmuuden nimissä olisi tuotava esiin miten eri ministrit äänestivät, asiasta, Talouspoliittisessa Ministerivaliokunnassa, Suomessa.??

Eikä kuten Kokoomus ministri Vapaavuori tutkisi Ranskan päätöksiä, vaan hämätäkseen ja peitelläkseen omaa totaalista. tarkoitushakuista mokaansa..

Äänestä

Turkulaiset oli keljuillu ministereille pikkujoulussa, nyt tuli kosto, olisko kantsinu pitää suunsa kiinni. Ja lisäksi eräs turkulainen sano syksyllä Kataiselle että " Kiristääkö pipo", ei tarvi ihmetellä jos työpaikat menee.

Äänestä

Kaiken pahan alku ja juuri on ministeri Vapaavuori joka on täysin 1 asian ministeri.
Ei ymmärrä muuta kun kehä 3 sisäpuolista elämää.
Mitähän etua hänelle on tulossa kun Helsingin kaupunki saa nyt koko telakkaalueen Helsingissä haltuunsa.Hallintasopimus on kuulemma sellainen että telakkatoiminnan päättyessä koko alue menee kaupungille.Tämä on ministerin 1 taka-ajatus kun vastusti tukea.Näin kertoi minulle sisäpiiri

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KIITOS-KIITOS-KIITOS kirjoitti:

Talouspoliittisen ministerivaliokunnan jäsenet pelastivat suomen. Suomea olisi uhannut putoaminen STX:n taloudelliseen likakaivoon ja tappiot olisivat olleet miljardiluokkaa pahimmillaan.
Mistä silloin olisimme saaneet varat kreikkaan ym tarvitsijoille?

Onneksi nämä viisaat ihmiset eivät suostuneet astumaan STX:n ansoittamalle tielle,vaan epäsivät tämän kuuluisan lainan,joka nyt tietty vei työpaikkoja pois suomesta.
Voimme kuitenkin kulkea pystypäin ja kirkasotsaisina,vaikka työtä ei olisikaan.

Suomi on ainoa euroopan unionin jäsen joka noudattaa EU:n ohjeita kirjaimellisesti ja pilkullee.
Olkaamme siitä ylpeitä,vaikka saammekin kantaaksemme muiden typeryydet ja menetämme työpaikkamme muihin maihin.


Kiitos kuuluu heille talouspoliittisen ministerivaliokunnan jäsenille.

Pääministeri Jyrki Katainen, puheenjohtaja

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb

Sisäasiainministeri Päivi Räsänen

Puolustusministeri Carl Haglund

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki

Ympäristöministeri Ville Niinistö

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu