Ensinnäkin, pahoittelen jos tekstini on hieman negatiivisessa sävyssä Jehovan todistajia kohtaan. Minulla ei ole mitään heitä vastaan, ja tiedän että he ovat oikeassa monissa asioissa. Mutta itse asiaan.
Olen 17-vuotias Jt-perheessä asuva poika. Jätin seurakunnan taakseni n. 1,5 vuotta sitten. Minua vain mietityttää monet asiat. Lähinnä se, miksi ihmiset jaksavat roikkua mukana, vaikka he tekevät tosiasiassa niin paljon väärää. Ehkä he vain sivuttavat asian, ja unohtavat sen - miettivät että noh, eihän se niin iso juttu ollut.
Katsotaampa esimerkkejä perheeni sisältä.
Isäni on vanhin seurakunnassa. Hän on kyllä ihan tosissaan mukana, ja hänen elämänsä on kyllä todella paljon totuuden ympärille rakentunutta. Hän tutkii, pitää puheita, pitää tutkiskeluja, käy kentällä paljon jne. Mutta silti jo joskus 14-vuotiaana löysin hänen tietokoneestaan satoja pornosivujen linkkejä joissa hän oli surffaillut. Tätä jatkui kuukausien ajan, aina iltaisin hän jäi välillä koneelle kun minä menin nukkumaan, ja seuraavana päivänä selaimesta löytyi mielenkiintoisia urleja. Tyhjentäisi nyt edes sivuhistorian! Sittemmin lopetin asian nuuskimisen, ei jaksa kiinnostaa missä oma isä käy.
Rajumpi esimerkki, isoveljeni. Hän käy kokouksissa, on kastettu julistaja, käy kentällä n. 1-3 tuntia kuukaudessa. Hän se vasta on ULKOKULLATTU. Kyllä sitä vaan roikutaan mukana, mutta silti vedetään joka ikinen viikko ainakin 2 kertaa aivan räkäkännit muiden todistaja-ystävien kanssa. Olen itse nähnyt hänet kännissä, ja tiedän hyvin että he kännäävät nimenomaan muiden Jehovan todistaja -nuorten kanssa, varsinkin viikonloppuisin.
Siskoni. Noh, hän polttaa silloin tällöin tupakkaa. Ei tietääkseni juo hirveästi. Käy kokouksissa, ja muutaman tunnin kuussa kentällä.
Äidistäni en keksi mitään pahaa, hän on ihan umpi-jt.
Nuo saattavat kuulostaa pieniltä asioilta, mutta kyllä se vaan on niin, että kun komiteaan joutuisivat niin lähtisi faijalta edut ja veli- ja sisko potkittaisiin pellolle. Samoin kuin veljeni kaverit. Jos eivät koskaan jää kunnolla kiinni (noh, molemmilla ollut pari komiteaa), niin viimeistään siinä vaiheessa kun punnitaan, että pääseekö paratiisiin, niin voi kyllä olla aika hiljaista. Siinä vaiheessa on sitten hieman myöhäistä miettiä että mitä tekee.
Itse tajusin asian ajoissa, ja erosin seurakunnasta nuoressa iässä, sillä tajusin että teen kaikkea tätä samaa - juon, poltan tupakkaa, harrastan avioliiton ulkopuolista seksiä jne, joten miksi ihmeessä heittäisin elämäni hukkaan. Mieluummin teen nämä kaikki luvan kanssa, ja voin sanoa, että kyllä on ollut paljon "vapaampi" olo! Eikä vanhempani voi sille mitään! He ovat yhä hyvissä väleissä minun kanssani, ja asun heidän kanssaan ihan normaalisti.
Olen myös kuullut monista ystävistä, että he ovat käyttäneet mm. huumeita (myös siskoni on kyllä pilveä pössytellyt välillä). Lisäksi tiedän monia mukana olevia Jehovan todistajia jotka kännäävät jatkuvasti jne.
Postaukseni tarkoitus _ei_ ole esittää itse Jt-uskontoa negatiivisessa valossa, sillä tiedän että he ovat oikeassa. Tarkoitukseni on pistää miettimään, _miksi_ siellä seurakunnassa pitää roikkua mukana vaikka kaikki rikkovat sääntöjä jatkuvasti. Jos ei pysty elämään Raamatun normien mukaisesti, niin hälläkö väliä onko Jt. Jos pystyy niin.. Helvetin hieno homma! Pysykää mukana ja nauttikaa paratiisista jossa minä en tule olemaan.
Mietteittäni Jehovan todistajista
19
1778
Vastaukset
- Yllättynyt
jopas oli harvinaisen selkeää ja rehellistä tekstiä,nostan sulle hattua T:Jukka
- Rasvattu jämä
>>... tiedän että he ovat oikeassa monissa asioissa. .... sillä tiedän että he ovat oikeassa.
Ymmärrän tunteesi, noin minäkin "tiesin" yli 20 vuotta erottamiseni jälkeen, nyt tiedän paremmin.
Salaisuus on siinä, että kyllähän jehovantodistajat ovat oikeassa, mutta niin ovat kaikki muutkin:
http://www.theholdemans.com/Compare.htm - minä
Kirjoitat todella hyvin 17-vuotiaaksi.
Jehovantodistajat ovat oikeassa? Hmph!
Olet sitä mieltä, että Jeesuksen näkymätön läsnäolo alkoi 1914?? Huh huh!
Kannattaisi tutustua seuran historiaan! - hyvä
rehellinen, mutta olen myös surullinen puolestasi. Sinun isäsi on vastuussa perheestään, ja minkä esimerkin hän on antanutkaan se on iljettävää. Sitä ei missään tapauksessa voi puolustaa. Myös sisaresi hän on luopunut raamatun periaatteista, ja heidän ystävänsä, mutta muista Jehovaa ei voi pettää aikanaan he ovat entisiä jt. Mutta kunnioitit äitiäsi, ajattelenpa että hänellä ei ole helppoa. Ihmiset kuitenkin tekevät virheitä, ajautuvat väärään suuntaan ja heitä autetaan muuttamaan elämäänsä toivottavasti myös perheesi elämää. Tuntemani jt. perheet eivät elä niinkuin perheesi. "älkää tuomitko,ettei teitä tuomittaisi",sanoi Jeesus, siksi Jumalakin osoittaa armoa niille jotka katuvat. Vielä KÄSI SYDÄMMELLE, että oliko kertomuksesi edes totta. Ja MIKSI halusit sen kertoa? Olen jt. äiti mieheni ei ollut, mutta kaksi tytärtäni ovat ja vävyni, he kunnioittavat kristillisiä arvoja elämässään. Jumalalta salassa emme voi tehdä mitään, ei myöskään sinun perheessäsi. Raamatun periaatteet eivät koskaan muutu, mutta täydellisyyttä hän ei odota meiltä keneltäkään.
- Hmmm
Aiheellista ja ajattelemaan laittavaa tekstiä! Tuonkaltainen käyttäytyminen on kuitenkin harvinaista. Tietenkin sitä ilmenee, jonkin aikaa joku kykenee kätkemään tekemisensä toisilta, mutta ennemmin tai myöhemmin sen löytää edestään, tunnettuahan on että Jumalalle ei mikään ole salaista!
Siksi onkin hyvä tuo esittämäsi: "Minua vain mietityttää monet asiat. Lähinnä se, miksi ihmiset jaksavat roikkua mukana, vaikka he tekevät tosiasiassa niin paljon väärää. Ehkä he vain sivuttavat asian, ja unohtavat sen - miettivät että noh, eihän se niin iso juttu ollut." Ilmeistä on, että he vähättelevät tekojensa merkitystä, mutta jättävät huomaamatta sen, että jatkuvaa pahantekemistä ei voi kuitata jollakin muodollisella palvonnalla. Yksinkertainen yhtälö; sellainen "mukana roikkuminen" on tuulen pyydystämistä, turhuutta! Jehova vaatii yksinomaista, kokosydämistä antaumusta. - hyvä
väärin, että KAIKKI rikkoo sääntöjä. KÄSI SYDÄMELLE, sehän ei pidä paikkaansa, että siinä mielessä annat negatiivisen kuvan meistä kaikista jt:sta. Eli mitä "sääntöjä"= Jumalan antamia periaatteita. (Jos joku perheessä on esim. varas se ei tarkoita, että kaikki perheessä ovat varkaita.) Eikö niin? Samoin on luter. uskonnossa.
- Viljo
"väärin, että KAIKKI rikkoo sääntöjä. KÄSI SYDÄMELLE, sehän ei pidä paikkaansa, että siinä mielessä annat negatiivisen kuvan meistä kaikista jt:sta."
Jos ei joku riko sääntöjä niin hän elää minun mielestäni synnitöntä elämää.
Pyydän synnittömiä ilmoittautumaan vaikka tällä palstalla. - hyvä
Viljo kirjoitti:
"väärin, että KAIKKI rikkoo sääntöjä. KÄSI SYDÄMELLE, sehän ei pidä paikkaansa, että siinä mielessä annat negatiivisen kuvan meistä kaikista jt:sta."
Jos ei joku riko sääntöjä niin hän elää minun mielestäni synnitöntä elämää.
Pyydän synnittömiä ilmoittautumaan vaikka tällä palstalla.Olen kyllä lukenut kommenttejasi, joita voi tällä palstalla vapaasti kirjoittaa ja joskus sinä ITSE esitit synnitöntä. Kysymys on nyt kylläkin tahallisesta synnin HARJOITTAMISESTA, joka päivä teemme syntiä, ei varmaan tarvitse sinulle selittää. 1kor.6:9 Täydellinen et ole sinä Viljo ja en minäkään, että se asia on varmaan kaikille selvä.(Mutta esim. avionrikkoja en ole ym.Haureutta ja pornoa en hyväksy.)
- Viljo
hyvä kirjoitti:
Olen kyllä lukenut kommenttejasi, joita voi tällä palstalla vapaasti kirjoittaa ja joskus sinä ITSE esitit synnitöntä. Kysymys on nyt kylläkin tahallisesta synnin HARJOITTAMISESTA, joka päivä teemme syntiä, ei varmaan tarvitse sinulle selittää. 1kor.6:9 Täydellinen et ole sinä Viljo ja en minäkään, että se asia on varmaan kaikille selvä.(Mutta esim. avionrikkoja en ole ym.Haureutta ja pornoa en hyväksy.)
"ja joskus sinä ITSE esitit synnitöntä"
Tähän kaipaisin jotain todistetta, esim. linkkiä.
Jos joku on käsittänyt sanani väärin, niin se ei tee minusta synnittömän esittäjää. - Viljo
hyvä kirjoitti:
Olen kyllä lukenut kommenttejasi, joita voi tällä palstalla vapaasti kirjoittaa ja joskus sinä ITSE esitit synnitöntä. Kysymys on nyt kylläkin tahallisesta synnin HARJOITTAMISESTA, joka päivä teemme syntiä, ei varmaan tarvitse sinulle selittää. 1kor.6:9 Täydellinen et ole sinä Viljo ja en minäkään, että se asia on varmaan kaikille selvä.(Mutta esim. avionrikkoja en ole ym.Haureutta ja pornoa en hyväksy.)
Ei sitten tule kommenttia. Toistaiseksi pidän siis toteennäyttämättä että olen esittänyt synnitöntä, sillä itse en todellakaan sellaista muista.
"Kysymys on nyt kylläkin tahallisesta synnin HARJOITTAMISESTA"
Miksi et sitten kirjoita tahalllisesta synnin harjoittamisestä vaan 'sääntöjen rikkomisesta'? Tekstistäsi ei voi päätellä tarkoitatko Vartiotorniseuran sääntöjä vai Raamatun sääntöjä. Ne kun eivät ole ihan samoja.
Kannattaisi varmaan vaihtaa nimimerkkiä, Jeesuksen mukaan kun vaan yksi on hyvä, Jumala. - hyvä
Viljo kirjoitti:
Ei sitten tule kommenttia. Toistaiseksi pidän siis toteennäyttämättä että olen esittänyt synnitöntä, sillä itse en todellakaan sellaista muista.
"Kysymys on nyt kylläkin tahallisesta synnin HARJOITTAMISESTA"
Miksi et sitten kirjoita tahalllisesta synnin harjoittamisestä vaan 'sääntöjen rikkomisesta'? Tekstistäsi ei voi päätellä tarkoitatko Vartiotorniseuran sääntöjä vai Raamatun sääntöjä. Ne kun eivät ole ihan samoja.
Kannattaisi varmaan vaihtaa nimimerkkiä, Jeesuksen mukaan kun vaan yksi on hyvä, Jumala.meidän täytyy pitää itseämmekin hyvänä Viljo, sanotaan, että "sinun tulee rakaistaa lähimmäistäsi, niinkuin itseäsi.
- otsikoksi sopisi
paremmin, koska nythän on kysymys sinun perheestäsi. Ja myös SINUN henkilökohtaisesta suhteestasi Jumalaan. Näin luterilaisuudessa ym. uskonnoissa.
- Paradise
"Jos eivät koskaan jää kunnolla kiinni (noh, molemmilla ollut pari komiteaa), niin viimeistään siinä vaiheessa kun punnitaan, että pääseekö paratiisiin, niin voi kyllä olla aika hiljaista. Siinä vaiheessa on sitten hieman myöhäistä miettiä että mitä tekee."
Erittäin hyvin sanottu. Onneksi ihmiset eivät kuitenkaan ole tuomareita, ja loppujen lopuksi jokainen kuitenkin vastaa vain itsestään. Jos joku toinen toimii väärin, niin muilla todistajilla ei varmastikaan ole siinä osaa eikä arpaa.
Jehovan todistajilla on siinä mielessä hankala tilanne, sillä heidän tekemisiään tarkkaillaan erityisen tiiviisti. Pienikin virheliike, niin aika herkästi monet alkavat tuomitsemaan koko uskonnon ja kaikki muut todistajat samalla. Esim. "Tollasia ne kaikki on". Todella epäoikeudenmukaista!
"Tarkoitukseni on pistää miettimään, _miksi_ siellä seurakunnassa pitää roikkua mukana vaikka kaikki rikkovat sääntöjä jatkuvasti. Jos ei pysty elämään Raamatun normien mukaisesti, niin hälläkö väliä onko Jt."
Syitä voi olla monia, mutta kai se päällimmäinen on pelko ystävien menettämisestä. Pitäisi kuitenkin miettiä ennakkoon, pystyykö noudattamaan niitä käskyjä, joita Jehovan todistajan tulee noudattaa. Kannattaako ylipäätään alkaa todistajaksi, jos vastaus on kieltävä?- Swordfish
"Jehovan todistajilla on siinä mielessä hankala tilanne, sillä heidän tekemisiään tarkkaillaan erityisen tiiviisti. Pienikin virheliike, niin aika herkästi monet alkavat tuomitsemaan koko uskonnon ja kaikki muut todistajat samalla. Esim. "Tollasia ne kaikki on". Todella epäoikeudenmukaista! "
Jep. Tämän takia koitinkin painottaa, että jotkut todistajat toimivat väärin, mutten haluaisi missään mielessä antaa Jehovan todistajista sellaista kuvaa (jonka ihmiset liian helposti saavat), että kaikki todistajat toimivat väärin. Näinhän ei ole. Siinä olet erittäin oikeassa, että Jehovan todistajat ovat kyllä aikamoisen suurennuslasin alla. Voisi ottaa aika ääripään esimerkin, jos joku (mielipuolinen) Jt puukottaisi vaimoaan, niin kyllä varmasti ollaan Iltasanomissa otsikolla "Jehovan todistaja puukotti vaimoaan", ja jutulla mässäiltäisiin ties kuinka kauan joka puolella. Mutta entäpäs jos maailmallinen ihminen tekee tämän? Asiasta olisi muutaman rivin maininta jossain ja kukaan ei muistaisi sitä huomenna.
"Syitä voi olla monia, mutta kai se päällimmäinen on pelko ystävien menettämisestä. Pitäisi kuitenkin miettiä ennakkoon, pystyykö noudattamaan niitä käskyjä, joita Jehovan todistajan tulee noudattaa. Kannattaako ylipäätään alkaa todistajaksi, jos vastaus on kieltävä?"
Totta. Itselleni tuli tämä kysymys aikoinaan punnittavaksi, mutta kyseessä oli silloinen käytökseni Jehovan todistajana vs. Raamatun normit. Huomasin, että olin sen verran kaukana suvaitusta käytöksestä, että ei tästä mitään tulisi. Kuten mainitsit, myös alkuvaiheessa tuo kannattaisi miettiä erittäin tarkkaan, silloin kun ei ole mitään menetettävää. - niin se on
Swordfish kirjoitti:
"Jehovan todistajilla on siinä mielessä hankala tilanne, sillä heidän tekemisiään tarkkaillaan erityisen tiiviisti. Pienikin virheliike, niin aika herkästi monet alkavat tuomitsemaan koko uskonnon ja kaikki muut todistajat samalla. Esim. "Tollasia ne kaikki on". Todella epäoikeudenmukaista! "
Jep. Tämän takia koitinkin painottaa, että jotkut todistajat toimivat väärin, mutten haluaisi missään mielessä antaa Jehovan todistajista sellaista kuvaa (jonka ihmiset liian helposti saavat), että kaikki todistajat toimivat väärin. Näinhän ei ole. Siinä olet erittäin oikeassa, että Jehovan todistajat ovat kyllä aikamoisen suurennuslasin alla. Voisi ottaa aika ääripään esimerkin, jos joku (mielipuolinen) Jt puukottaisi vaimoaan, niin kyllä varmasti ollaan Iltasanomissa otsikolla "Jehovan todistaja puukotti vaimoaan", ja jutulla mässäiltäisiin ties kuinka kauan joka puolella. Mutta entäpäs jos maailmallinen ihminen tekee tämän? Asiasta olisi muutaman rivin maininta jossain ja kukaan ei muistaisi sitä huomenna.
"Syitä voi olla monia, mutta kai se päällimmäinen on pelko ystävien menettämisestä. Pitäisi kuitenkin miettiä ennakkoon, pystyykö noudattamaan niitä käskyjä, joita Jehovan todistajan tulee noudattaa. Kannattaako ylipäätään alkaa todistajaksi, jos vastaus on kieltävä?"
Totta. Itselleni tuli tämä kysymys aikoinaan punnittavaksi, mutta kyseessä oli silloinen käytökseni Jehovan todistajana vs. Raamatun normit. Huomasin, että olin sen verran kaukana suvaitusta käytöksestä, että ei tästä mitään tulisi. Kuten mainitsit, myös alkuvaiheessa tuo kannattaisi miettiä erittäin tarkkaan, silloin kun ei ole mitään menetettävää.>>Jt puukottaisi vaimoaan, niin kyllä varmasti ollaan Iltasanomissa otsikolla "Jehovan todistaja puukotti vaimoaan", ja jutulla mässäiltäisiin ties kuinka kauan joka puolella. Mutta entäpäs jos maailmallinen ihminen tekee tämän?
Eivätkö jehovalaiset nimenomaan väitä olevansa mm. "maailman puhtain kansa", "maailman onnellisin kansa", "meillä ei ole niitä ongelmia mitä maailman ihmisillä on". Minä olen kuullut nämä toteamukset miljoona kertaa valtakunnansalilla.
Jos joku lahko korottaa itsensä ja yleistää tuollaisia superlatiiveja itseensä, on sen yleistyksen kritisoiminen negatiivisien yksittäistapauksien perusteella ihan oikeutettua.
- Swordfish
Kiitoksia tosiaan kaikille kommenteista, on mukavaa saada palautetta omasta tekstistä.
Muutamia kysymyksiä tuolta vastauksien joukosta bongailin, joten vastailen nyt omalta kohdaltani niihin.
Ensinnäkin nimimerkille "hyvä", joka siis oli perheen Jt-äiti. Kertomukseni oli 100% totta, ja halusin kirjoituksellani vain pistää muutkin miettimään asiaa mitä minä mietin. Tarkoitukseni ei ollut ainakaan esittäytyä Jt-vastaisesti, vaan arvostelen _joidenkin_ Jehovan todistajien käytöstä, ja sitä että he sivuuttavat (ei ehkä maailmallisesta näkökulmasta, mutta seurakunnassa) vakavia väärintekoja.
Oma perheeni on ulkopuolelta katsottuna kyllä todella hengellisesti hyvin voiva, ei tällaisia seikkoja päältäpäin näe. Mutta kuten mainitsit, mitään ei voi tehdä salassa Jehovan silmiltä.
Sanoit myös että tuntemasi Jt-perheet eivät ole samanlaisia. Tosiasiassa et kuitenkaan voi tietää tätä. Nuorena tiedän, millaista monien Jt-nuorten (lähinnä veljeni ja siskoni kaveripiirin) elämä todellisuudessa on. Vaikka sitä ei päältäpäin näe, he käyvät kokouksissa ja kentällä (eli täyttävät "velvollisuutensa"), elävät he silti moraalitonta elämää. Et voi tietää, millaista tyttäriesi elämä on todellisuudessa. Ilmeisesti he ovat hyvin mukana olevia, mutta niin paljon "rajan tuolta puolen" asioita nähneenä voin sanoa, että koskaan ei voi olla liian varma.
Et varmaankaan tiennyt, että piirikonventtien jälkeen osa nuorisosta löytyy jäähallin läheltä baareista yhdessä, ja Linnanmäki on ns. "vakiopaikka" piirikonventtien jälkeen. Kuulemma viime vuonna siellä oli pari entisestä seurakunnastanikin olevaa nuorta suht juovuksissa, ja vielä pitänyt hauskaa luopioiden kanssa, jotka myös tietävät kyseisen "kokoontumispaikan".
Joku kyseli myös nykyisestä kannastani, "Uskonko siihen että Jeesuksen näkymätön läsnäolo alkoi 1914", uskon mihin haluan, ja oma näkemykseni on yhäkin (vaikka en olekaan mukana), että Jeesus alkoi hallita taivaissa 1914. Onhan tuota "luopiomateriaalia" netistä tullut lueskeltua vaikka millä mitalla, mutta ne ovat kyllä sellaista soopaa että oksat pois. Näkemykseni on sen verran vakaalla pohjalla, olinhan kuitenkin lapsesta asti mukana kokouksissa yms. Kyseinen uskonto nyt ei vaan sovi minun omille "moraalittomille" (pah) tavoilleni, joten elän 70-80-vuotta kuten katson itse parhaaksi, ja kupsahdan sitten.- minä
1914-opista.
Uskot siihen, eli myös "sukupolvioppiin"? Aiot kuitenkin elää vielä noin 50 vuotta (70-80 -vuotiaaksi)... Eikö silloin tuo 1914-oppi ole jo kaatunut rähmälleen??? Eihän se silloin enää pidä paikkansa!!! "Lopunhan" olisi pitänyt tulla jo sitä ennen!
1914 on vain yhden ihmisen (Russell)kehittelemää, ja alunperin vuoden ennustus oli aivan toisenlainen (Jeesuksen toinen tuleminen alkanut 1874 ja 1914 tulee "loppu").
Muistuttaisin, että Raamatun mukaan väärän profeetan tunnistaa vääristä ennustuksista!!
- Lavanpalvelija
Sinulla on asiat hyvin nuori mies vaikka kotiolot vaikuttavat epäkiitollisilta.
Voit olla onnellinen kun Jehovan todistaja taustasi ei ole lamaannuttanut elämän draiviasi. Aikuistumisesi on terveellä pohjalla. Me vanhat emme osaa tai jaksa poistaa nettisurfailujen historiaa koneelta, ei surffailusta ole kenellekään haittaa päinvastoin, osoittaa, ettei isäsi päässä patterit ole aivan finaalissa. Minulla on samanikäinen poika välimme ovat läheiset. Muistan itse tarkkaan kun olin 17 vuotias. Poikani kanssa keskustelemme kaikesta, en kuitenkaan törki hänen intiimielämäänsä. Pornoharrastus jollain lailla yhdistää kun naisväkemme ei ole siitä juurikaan kiinnostunut päinvastoin. Jatka vaan samaa tahtiin. Totuus totuudesta kirkastuu aikaa myöten jos teologiaan tunnet kiinnostusta. Kannattaa harjoittaa tutkimista ihan oman onnellisuuden vuoksi. syyllisyys ja häpeä hälvenee ja persoonallisuus rakentuu itsetunnon myötä. - hyvä
on kuitenkin Jehovan suunnitelma, olimmeko me niitä ihmisiä se onkin Hänen päätettävissä!" Suuri joukko, jota kukaan ei voinuit laskea..." Ilm. 7:9.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327