En oikein tiennyt mihinkä vaivastani kirjoittaisin koska kukaan ei oikeastaan tiedä mikä minua vaivaa ja on vaivannut jo pian 10 vuotta. Vähän alle parikymppisenä sain ensimmäisen "kohtauksen". Tulin suihkusta ja huomasin kuinka jalkani painoivat kuin lyijy, minua heikotti ja vapisin. Luulin että verensokeri on päässyt laskemaan jostain syystä laskemaan, joten yritin syödä. Oloni kuitenkin vain paheni ja oli pakko mennä maate että pysyin tajuissani. Nostin jalat ylös, korvissa soi ja koko keho tuntui niin raskaalta niinkuin olisin käynyt juoksemassa usean kilometrin lenkin. Sitten alkoi paleltaa, janottaa ja pissattaa. Seuraavat pari kuukautta olin todella heikko päätä oli välillä vaikea kannatella, tuli kovia rytmihäiriöitä jne. Kävin lääkärillä sydän tutkittiin ja verikokeita otettiin kaikki ok. Lopulta kaikki palasi kohtuu normaaliksi. Paitsi että silloin tällöin sain vapina ja heikotuskohtauksos eli lihaksista katoaa voimattulee huono olo tuntuu että tajulähtee on päästävä makuasentoon. Kohtauksien jälkeen yleensä palelee, väsyttää, janottaa ja pissattaa. No kävin uudestaan ja uudestaan lääkärillä minulta tutkittiin sokerit, sydän uudestaan ja ei mitään outoa. No paniikkihäiriötä ruvettiin syyttämään ja masennusta vaikka en ole eläissäni ollut suuremmin masentunut. En hyperventtiloi kohtauksien aikana eikä ne liity paikkaan eikä aikaan. Itse huomasin vain sen että jos urheilen paljon voin saada enemmän kohtauksia. Sitten menin yhtäkkiä tosi huonoon kuntoon. En ole eläissäni ollut niin huonona. Lämpöilin, lihakseni väsyivät niin etten jaksanut pitää käsiä ylhäällä kun pesin hiuksia. Jalat tärisivät pienestäkin rasituksesta. Olin niin väsynyt että nukahdin istaaltani kesken askareitten, pystyin nukkumaan melkeen koko vuorokauden. Puheeni oli kuulemma väsynyttä ja erittäin hidasta. Lihakset nykivät ympäri kehoa, oli kovia rytmih. Lihaksissa oli kovat kivut välillä teki mieli huutaa kipujen takia. Olo oli kuin olisi juossut maratoonin ja jäännyt vielä jyrän alle. Laihduin vaikka söin mutta voin pahoin. Minusta lihaksia rupesi katoamaan nopeasti. Saappaitten varret olivat liian suuret housut liian löysät paidoista olisi saanut ottaa sisään vaikka kuinka paljon. Vaikka hoikka olin jo ennen tätä. Kaikki tämä painon pudotus tapahtui siis viikossa. Hyppäsin lääkäriltä toiselle swkä sisä että neurologilla eikä mitään. Enmg tehtiin hirveä määrä verikokeita sisätauti puolella mutta ei. Pikkuhiljaa alointoipua mutta olo ei sen jälkeen ole ollur samanlainen kun ennen. Hengityslihakset väsyvät helposti hierojalla käynyt vaikka kuinka monesti ja aina ovat ihan jumissa. Välillä selkään pistää kun hengitän voimakkaasti. Tänään tuli taas yhtäkkiä huono olo ja vapina. Katsoin itseäni kirkkaassa valossa peilistä ja huomasin kuinka silmien mustuaiset suurenivat ja pienenivät monta kertaa peräkkäin ihan kunnolla.
Onko kellään mitään vastaavaa?? En enää tiedä kenen puoleen kääntyä. Olen siis n 30 v nainen
Onko kellään mitään vastaavaa?? En enää tiedä kenen puoleen kääntyä. Olen siis n 30 v nainen
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla samanlaiset vaivat.kaikki tulokset kans ok.oletko sinä saanut vastausta oireisiin?M