Syy selvisi Soinin Keskustan kateuteen

Joulukuu 2, 201222:40
Ylen kannatusmittaus: PS 16,0 %

Yle mittasi marraskuisessa gallupissaan perussuomalaisille 16,0 % kannatuksen. Pudotusta oli lokakuiseen tulokseen verrattuna 1,5 prosenttiyksikköä. Kokoomuksen kannatus oli lähes ennallaan 21,3 prosentissa, SDP puolestaan laski 18,8 prosenttiin. Keskusta nousi 2,5 prosenttiyksiköllä 18,8 prosentin lukemiin.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sipilä tuli kuin tyhjästä ja murskasi Soinin haaveet.

Äänestä
  • Soini saa seuraavissa vaaleissa murskavoiton kepuleiden lestiksestä.

    Äänestä

  • Lopulta äänestäjät ymmärtää ettei meuhkaamalla saada mitään aikaan. Edelliset eduskuntavaalit oli protestivaalit mutta nyt palataan taas päiväjärjestykseen.

    Äänestä

Perussuomalaisten kannatuksen laskua on tarkasteltava niistä lähtökohdista, missä se on tapahtunut. Soinin ja persujen pääasiallinen kritiikin kohde, EU, on ollut jatkuvassa kriisissä viime eduskuntavaalien jälkeen. Tätä taustaa vasten on uskomatonta, että Soini on onnistunut kääntämään puolueensa kannatuksen selkeään laskuun, joka ei edes näy oikeansuuruisena gallupien korjauskertoimien tasoittaessa gallup-alamäkeä.

Ehkä suurin virhe, minkä Soini on tehnyt puolueensa tulevaisuutta ajatellen, on puolueen viestinnän antaminen Suomen Sisun haltuun. Persujen imago vähempiosaisten puolustajana on lyhyessä ajassa kääntynytkin äärioikeiston kärkiteemojen ajajaksi.

Kun persut ovat vieraantuneet tavallisen kansan arjesta, samaistumista puolueeseen ei tapahdu ja persut ovatkin muuttuneet ihmisten mielikuvissa yhä enemmän inhon kohteeksi. Lisävauhtia antaa naisten avoin syrjintä puolueessa. Millä muulla puolueella olisi varaa hylätä puolet äänestäjistä heti kättelyssä?

Äänestä

Eikös se galluppi kerro PS kannatuksen noususta!! Näillä palstoilla kun huudettiin persukannatuksen laskeneen sinne kunnallisvaalituloksen tasolle. Nyt kun gallup näyttää 16% niin nyt vertailuun kelpaa taas eduskuntavaalitulos.

Olette typeriä kun kääntelette kannatusprosentteja milloin mihinkin vaaliin verraten (siten kun se persuvastustajille käy).

Siinä olen samaa mieltä että demareiden alamäki jatkuu ja Sipilä on tehnyt hyvää työtä keskustan nostamisessa.

Mutta perussuomalaisilla on omat kannattajansa, eikä tämä eurohömöily ja telakkajupakat ainakaan yhtään heikennä persujen ja kepun kannatuksen nousua!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mä putoan kirjoitti:

Joulukuu 2, 201222:40
Ylen kannatusmittaus: PS 16,0 %

Yle mittasi marraskuisessa gallupissaan perussuomalaisille 16,0 % kannatuksen. Pudotusta oli lokakuiseen tulokseen verrattuna 1,5 prosenttiyksikköä. Kokoomuksen kannatus oli lähes ennallaan 21,3 prosentissa, SDP puolestaan laski 18,8 prosenttiin. Keskusta nousi 2,5 prosenttiyksiköllä 18,8 prosentin lukemiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu