Suomesta Hollantiin muuttanut Umaay Abu - Hanna tilittää lähtönsä syitä aamun Helsingin Sanomissa :
"Keillä on Suomessa valta päättää, kuka on in ja kuka on out ? Keitä
ovat ne, jotka ovat sulkeneet muut kuin suomalaiset ja suomenruotsalaiset vallan ulkopuolelle ?
He ovat juuri se akateemisesti koulutettu, liberaali ja kansainvälinen porukka joka puhuu monikulttuurisuuden tärkeydestä.
Kerran , kun olimme pitkään keskustelleet siitä, miten valta täytyisi jakaa uudestaan monikulttuurisessa yhteiskunnassa, ystäväni, suomenruotsalainen demari, - muistutti etteivät ruotsinkieliset voi tinkiä asemastaan: "Ottakaa suomenkielisiltä."
Vihreä helsinkiläispoliitikko puolestaan muistutti, että Suomeen tulleet ulkomaalaiset ovat erilaisia kuin muualla Euroopassa, koska Suomi ottaa tarjolla olevista heikoimmat, kouluttamattomat.
Kun Suomessa haettiin vuonna 2010 uutta vähemmistövaltuutettua, tarjolla oli kaksi pätevää ja kokenutta muslimitaustaista ehdokasta - ryhmästä, jonka asiantuntemusta vähemmistöongelmien selvittämisessä kipeästi tarvittaisiin.
Virka järjestettiin kuitenkin poikkeusluvalla epäpätevälle ruotsinkieliselle hakijalle Eva Biaudet´lle. Myös vihreät söivät sanansa ja tukivat ratkaisua."
Voidaanko asia enää tuon selvemmin ilmaista : ruotsinkielisten valta-asemaa Suomessa niin poliiittisesti, kulttuurisesti kuin taloudellisestikin pönkittävät kaikki valtapuolueet.
Herää kysymys : RKP: n säätiörahoillako ?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mielestäni vähemmistövaltuutetun virkaa ei saisi antaa millekään vähemmistöryhmään kuulkuvalle. Sitähän sanotaan JÄÄVIYDEKSI. Silloinen hallitus hänet nimitti A. Thorsin ehdotuksesta.
Suomalaisille oli lottovoitto tuon Apu-Elätin lähtö, vai
lähetetäänkö edelleen rahaa perään ?
Onko tällä vihreällä politiikolla joku nimikin?
"Vihreä helsinkiläispoliitikko puolestaan muistutti, että Suomeen tulleet ulkomaalaiset ovat erilaisia kuin muualla Euroopassa, koska Suomi ottaa tarjolla olevista heikoimmat, kouluttamattomat."
Olen kyllä huomannut, että "juuri se akateemisesti koulutettu, liberaali ja kansainvälinen porukka, joka puhuu monikulttuurisuuden tärkeydestä", on todella kaksinaamaista.
"Vihreä helsinkiläispoliitikko puolestaan muistutti, että Suomeen tulleet ulkomaalaiset ovat erilaisia kuin muualla Euroopassa, koska Suomi ottaa heikoimmat, kouluttamattomat ."
Ja jos maahanmuuttajista ilmaantuukin joku pätevä, koulutettu, niin eipä tämä porukka hyväksykään häntä mihinkään virkaan, vaan valitsee omasta joukostaan virkaan vaikka epäpätevän.
Helppo on tuon näennäishumanistisen porukan veronmaksajain per-seellä istua ja rahdata tänne kouluttamattomia maahanmuuttajia
ja haukkua muita rasisteiksi, vaikka itse ovat pahimpia rasisteja.
Allekirjoitan täysin edelläkirjoitettuja havaintoja Suomen "tasa-arvosta". Pelkkää petosta!
Maahanmuuttajat ovat Umay Abu-Hanna tavoin joutuneet huomaamaan, että vihreä liitto vain hyväksykäyttää heitä ja viskaa sitten ojaan kun ei enää hyödy.
Vihreässä liitossa pesii opportunisten ja muiden -nistien joukkio, joka pyrkii rahastamaan kuin verenimijät muita. Ja heikompia on aina helpompi huijata. Katsokaa vaikka nykyisiä johtajia: rahaa he haluavat ja hyväksikäyttö on kaikki kaikessa.
Ensin tänne tullaan elemään veronmaksajien rahoilla ja nyt haukutaan elättäjät.
Tuo Biudetti on pelkästään hullu. Sen päässä ei ole ole järjenhiventäkään.