Allergiaa perheessä ja allergiaa vauvallakin ?

plmb

ENTÄ JOS PERHEENJÄSENELLÄ ON VAIKEA-ASTEINEN ALLERGIA?

Allergikkojen luku nousee Ruotsissa. Osin ovat syyt tuntemattomia. Perinnöllisillä tekijöillä on suuri merkitys. Jos imeväisen vanhemmat ja/ tai sisarukset ovat vuosia sairastaneet jotain vaikeaa allergiaa, mikä vaatii hoitoa, on vauvalla suuri riski myös saada allergia. Tällöin voidaan ennalta ehkäisten olla varovaisia annettaessa sellaisia ravintoaineita, joista tiedetään kehittyvän allergisia reaktioita tavallista useammin. Oletetaan imetyksen voivan lieventää tai viivästyttää allergioiden esiintuloa,ainakin ensi kuukausien aikana.

ALLERGIA LEHMÄNMAIDON PROTEIINIA KOHTAAN:

On aika tavallista , että lapsi reagoi lehmänmaidon proteiineille. Nämä lapset saavat oksentelua, ripulia, mahakipuja (koliikkeja) ja ihottumia, kun on siirtymisvaihe rintamaidosta äidinmaidonkorvikkeisiin tai muihin tuotteisiin , joissa on pohjana lehmänmaitovalkuainen. Tämä allergia tapaa vähetä lapsen kasvaessa.
Joillekin lapsille kehittyy kala-allergia tai muna-allergia.
Vauvan suolisto kypsyy vähitellen ja tulee ajan mittaan sietokykyisemmäksi tyypillisille allergioita aiheuttaville aineille.
Jos perheessä on todettua allergiaa, on soveliasta odottaa myöhempään vaiheeseen, (yhden vuoden ikään asti), sellaisten ravintoaineitten maistiaisten antamisissa kuten kala ja kananmuna.
REAKTIOT MAAPÄHKINÖITÄ JA PÄHKINÖITÄ KOHTAAN:
Osa niistä,jotka ovat allergisia maapähkinöille tai pähkinöille, voi saada hyvin vakava-asteisia reaktioita. He voivat reagoida jopa pähkinäpölylle. Jos perheenjäsenillä on allergiaa, lasten tulee voida välttää maapähkinöitä ja pähkinöitä neljän vuoden ikään asti.

TÄRKEÄÄ LUKEA ELINTARVIKKEITTEN SISÄLLYSLUETTELO !
Kun on allergiaa ja yliherkkyyttä, on tarkattava pakkauksista sisällysluettelot:
Esim. tuote voi sisältää munaa, maitoa, soijaa, maapähkinää ja pähkinää.
On kysyttävä neuvoa lastenneuvolasta tai terveyskeskuksesta, jos epäilee jonkin elintarvikkeen aiheuttavan allergista reaktiota.

Siis : Jos perheessä esiintyy allergiaa:
Syytä imettää vauvaa neljä kuukautta tai enemmän.
Tarjottava lapselle uudet ruoka-ainemaistiaiset yksi kerrallaan, pienissä erissä ja rauhalliseen tahtiin.
On vältettävä pähkinän tai maapähkinäin antamista lapselle.
Syytä odottaa yhden vuoden ikään ennen kuin tarjoa kalaa tai munaa lapselle

Tämä teksti on suomennosta on ruotsinkielestä nyt tammikuussa 2000.
Kirjasta MAT FÖR SPÄDBARN råd och inspiration till föräldrar.
LIVSMEDELSVERKET. Box 622, 751 26 Uppsala
Kirjoittaja on Åsa Brugård Konde ja Anna Woxberg. Heidän kirjaansa, joka on kuvitettu, saa osoitteesta LIVSMEDELSVERKET BOX 622, 751 26 Uppsala. Uudempiakin painoksia lie.

0

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        51
        861
      2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        90
        818
      3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

        Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
        Kotimaiset julkkisjuorut
        15
        696
      4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

        Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
        Suomalaiset julkkikset
        2
        664
      5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

        Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
        Vain elämää
        1
        564
      6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

        Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
        Ikävä
        56
        541
      7. Ehkä taidat

        Luovuttaa.
        Ikävä
        70
        533
      8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

        Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
        Sinkut
        184
        529
      9. Meinasin tukehtua juomaan :D

        ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
        Ikävä
        60
        503
      10. Sinulle jota kaipaan!

        Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
        Ikävä
        24
        496
      Aihe