Katainen: Rahat eivät riitä hyvinvointiyhteiskuntaan

Mitä enemmän Urpilainen ottaa velkaa sen tukalampaa tulee olemaan.
Ja juuri huonompi osaisellla.
Ay johtajat alkaa näyttäämään mallia. palkkansa -½
Silti jää monelle 100 000 € vuodessa lisät edut
Miljonääri Halonenkin voi 1-miljoonansa antaa hyvään tarkoitukseen.
Silti jää 9 miljoonaa jemmaan.

Se on tahdosta kiinni, miten maa makaa.
Ahneimmat ottaa itselleen aina päältä.

Pääministeri Jyrki Katainen varoittelee kipeistä ratkaisuista.Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) varoittaa, että nykymenolla rahat eivät riitä hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen.

Töitä nyt avata, ja lopettaa höpötys työttömien eduista.
Työtä kyllä on, kun vain annetaan lupia avauksiin.
mm Vuotos ja kollaja sensuunnan, ilman valtion tukeja mahdollistava pään avaus.

Kansa jakautut yhä selvemmin. mm> he ajavat omia etujaan pääosin.
"HS-kysely: Helsingin päättäjä asuu leveästi
Kokoomuksen Sirpa Asko-Seljavaara asuu miehensä kanssa Lauttasaaressa 152 neliömetrin suuruisessa asunnossa.
Helsingin tuoreet kaupunginvaltuutetut asuvat keskimäärin väljemmin kuin muut helsinkiläiset. Valtuutetut ovat myös keskivertohelsinkiläistä korkeammin koulutettuja."

SAK mies>Työministeri Ihalainen ei usko palkka-aleen
Kotimaa Julkaistu 31.12.2012

"Työministeri Lauri Ihalainen (sd) on tyytyväinen siihen, että joulunpyhät tulivat tähän saumaan. Talvisäistä huolimatta niin hallituksen liepeillä kuin työmarkkinoillakin moni on käynyt Ihalaisen mielestä turhankin kuumana.
"
896
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

käsitys olisi ministereillä, että raha tulee ilmasta kauhomalla.
Ei tule.
Työllä se tulee, se oikeia raha.

Jos on väki ajettu uskoon, että älä mene töihin saat melkein saman työttömänä.
-sdp vasureitten linja.

Siksi me tarvittaisiin keskustaa apuun, näytämään mallia työnteosta.
Keskusta esitti muutkin mm Vuotos, Kollaja rakentamista.
Mutta pieni työtä karttava joukkia lähinnä helsingissä sai sen torpattua.

Ei ma toimi noin, tai näin nyt hallituksella.
Nyt pitää avata työmaita.
Niin tuskallista kui se onkin viherpiiperöille.
Mikä sitten politiikkana.

Äänestä
  • Ja sulla selvästikin on sellainen käsitys että työtä on kun vaan vaivautuu ilmasta kauhomaan?!

    Näissä keskusteluissa on tapana aina unohtua että talous ja yhteiskunta yleisesti on sellainen systeemi jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Vasemmisto on ainakin niiltä osin oikeassa että koulutus ja terveydenhuolto tulee jatkossakin kustantaa verovaroilla, ei omasta pussista. Aho, Katainen ja Stubb ottavat aina USAn malliesimerkikseen, miksen minäkin sitten, no siellä krooninen sairaus tarkoittaa kuolemantuomiota: sairasvakuutusta (200 dollaria kuukaudessa, jos olet nuori ja terve) ei edes saa mikäli sairaus on jo todettu. Vakuutuksen voi menettää tosi helposti, vaihtoehtona on siis maksaa itse panttaamalla koko omaisuutensa eli talot ja autot jne. Sairaan on tietysti vaikea maksaa lainaa työllä joten niitä menetettyjä taloja ei takaisin enää saa. Tuttu tarina kaikille meille jotka ovat siellä asuneet. Suurin osa kokoomuslaisista ja keskustalaisista tietää Amerikasta sen mitä ovat televisio sarjoista nähneet.
    Mitä tulee koulutukseen, opettajan tutkinto tai mikä tahansa yliopistotason koulutus maksetaan itse hintaan 60 000 - 100 000. Voit miettiä itse millä summalla tuota lainaa lyhennetään korkoineen kuukaudessa. Nekin rahat menee Suomessa suoraan kulutukseen eli ihmisten työpaikkoihin. Työtä kun ei ole jos ei ole maksavia asiakkaita. Älä suotta kuvittele että yksityistäminen ja tukien poistaminen laskee verotusta ja edistää työllistymistä, näin ei nimittäin tapahdu kuin korkeintaan hetkellisesti ja vain noususuhdanteessa.
    Suomalainen/pohjoismainen malli perustuu ajatukseen että noususuhdanteessa laitamme yhteiskuntana rahaa säästöön pahan päivän varalle, jonka tullessa sitten myös käytämme säästöt yhteiskuntana, ei siis niin että maksetaan yhteiskuntana, kokoomus tuhlaa mielensä mukaan ja sitten väittää ettei rahat riitä kaikille. Jos yksittäinen henkilö säästää pahan päivän varalle ja pankki vetää välistä ja tuhlaa rahat, tulee päivä jolloin tämä yksittäinen henkilö tarvitsee rahansa ja pankki sanoo että sori mutta rahaa ei ole, olisi pankin henkilökunta johtajaa myöden rikostutkinnassa.
    Kysymys kuuluukin miksi eräät ministeriöt eivät ole tutkittavana kun sama tapahtuu kokonaiselle yhteiskunnalle.
    Suomen kansan olisi aika kasvattaa pallit.

    Äänestä

Olisi tuon Jyrki Kataisen pitänyt Matti Vanhasen II-hallituksessa ollessaan miettiä valtion rahojen riittävyydestä. Lainaa ottaa humputti, vaikka ei ollut edes tositarvettakaan. Valtion lainarahalla saatiin kokoomukselle paljon äänestäjiä ja nyt tuota velkaa pitäisi meidän jotenkin yrittää maksaa takaisin. Kokoomukseen ovat jääneet nuo hulluja päiviä verohelpotuksin juhlineet äänestäjät ja nyt käydään kädenvääntöä SDP:n kanssa, että noita juhlijoitakin pitäisi saattaa velan maksajan rooliin.

Velkarahalla rikastuneita on jokapaikassa ja säästää ei taatusti osata ennenkuin pakon edessä. Toivottavasti kaikessa ei anneta kokoomukselle periksi ja rikkaitakin patistetaan säästämään ja elämään vähemmällä tavaralla. Tietysti Suomi elää nyt pelkästään kotimaisen kulutuksen varassa, niin liekkö tuo rikkaiden säästäminen sitten hyvä asia. Kunhan vain nuo rikkaat ajattelisivat sitä, että rajojemme sisällehän nuo rahat pitäisi törsätä, eikä rajojemme ulkopuolelle.

Jyrki Katainen on pelotellut tuolla hyvinvointiyhteiskunnan tuholla niin kauan, kuin hän on ollut minisiterinä. Pelotteli jo Matti Vanhasen II-hallituksessa ollessaan Suomen köyhempää väestöä, sairaita, lapsiperheitä ja tietysti vanhuksia ja eläkeläisiä. Nämä ovat olleet Jyrki Kataisen puheiden kohderyhmiä ja tietysti suomalaisten työntekijöiden saavuttamat edut. Näihin kokoomuksen muutkin politiikot mielellään iskevät, mutta yleensä aina vaalien jälkeen puheet koventuvat äärisfääreihin. Tuo Jyri Häkämies on oma lukunsa ja kieron miehen maine lepää hänen verhonaan. Koko ajan miettii, miten paljon hän on upottanut valtion varoja hyvä veli-järjestelmän kautta Molokin kitaan? Tuo Kemijärvi olkoon tuosta Jyri Häkämiehen Molokista esimerkkinä. Kepulaiset tietysti siunasivat kaikki tuonne Kemijärven Molokin kitaan uineet miljardit.

Äänestä
  • Ja lisäksi mainittakoon että yksikään muu pohjoismaa ei ole systemaattisesti purkamassa hyvinvointivaltion mallia joka Suomessakin on osoittautunut toimivaksi, vaikkei meillä olekaan yhtä isoa öljyvarastoa kuin Norjalla tai samanlaista vientiteollisuutta kuin Ruotsilla tai Tanskalla. Se malli selvisi 1990 luvun lamastakin heittämällä luoden siinä samalla maailman parhaan koulujärjestelmän ja Suomi sijoittui maailman parhaaksi maaksi elää Yhdysvaltalaisessa lehdessä.
    Nämä kokoomuksen pääjehut Aho, Katainen, Stubb, Häkämies ja vastaavat valitsevat vertailukohteeksi aina Yhdysvallat, miksei siis myös silloin kun puhutaan valtion velasta? Jenkeillähän sitä velkaa vasta onkin ja aihe on varsin ajankohtainen koska jos siellä ei siirrytä huomenna kohti kovempaa verotusta ja tulonsiirtoa rikkailta köyhille, ei senkään maan talous nouse siitä kuopasta jota nämä kokoomuksen fanittamat sosiopaatit siellä ovat kaivaneet aina Nixonin päivistä asti.
    Ja nyt sitten pitäisi toimivaksi osoittautunut yhteiskuntamalli muuttaa "paremminvointivaltioksi" tekemällä systemaattisesti kaikki samat virheet kuin jenkkikollegat 70-luvulta asti. Se heidän velkansa on aivan järkyttävä.
    Itse henkilökohtaisesti pidän jokaista kokoomuksen äänestäjää idioottina. Jos pystyisivät perustelemaan edes osan ideologiastaan olisi asia toinen, mutta kun eivät osaa.
    Katainen voi huudella lehdistölle mitä haluaa mutta missä ovat laskelmat? Katsotaan papereista paljonko rahaa on ja mihin se todellisuudessa menee. Tiliotteet näkyviin, Katainen.

    Äänestä

Nyt paljon pahemmalla mallilla asiat suomessa.
Urpilainen puolueineen ( sdp) pitää huolen että maa kurjistuu.

Velkaa jo Urpilainen ottanut 1½ -vuodessa yli 20 miljardia.

Äänestä
  • Ilmeisesti jompikumpi meistä vetää aika paljon psykedeelisiä sieniä sillä minun näkö- ja kuuloaistini mukaan Suomen valtionvelan on ottanut täysin eri henkilö(t). Urpilainen edes ollut mukana politiikassa 90-luvulla jolloin suurin osa velasta on otettu.
    Tiesithän että Urpilaisen edeltäjä valtiovarainministerinä oli Katainen? Kyseiset ministerit ovat jo pitkään vaihdelleet kokoomuksen ja sdp:n riveistä.

    Äänestä

Urpilainen alkoi 1½ vuoota sitten 71 miljardin valtionvelassa.
Nyt todellinen valtionvelka n 93 miljardia.
Kun pitää ottaa huomioon kotimaastakin otettu valtiolle velka.

esimerkiksi:
3 kk jakso huhti -touko -kesäkuut 2012
Valtio otti lisää velkaa 6,1 miljardia.
lähde: tilastokeskus
-saa kuvan Urpilaisen toiminnasta.

Äänestä

Kyllä näyttää tuon Jyrki Kataisen pelottelut menneen perille kölin alta vedettäviin ja näin varmaan on ollutkin alkuperäinen tarkoitus. Pelotellaan Suomen kansa kuoliaaksi. Miettikääpäs edes pikkuisen sitä, että onko tuo Jyrki Katainen tiennyt tulevasta ennenkään? Miten tuo Jyrki Katainen ja Matti Vanhanen edellisessä hallituksessa tolkutivat tolkuttamasta päästyään, että lama ei koske Suomea? Eihän tuosta mennyt kauankaan, kun hallituksen ministereille tuo Euroopan lama rysähti silmille ja Mauri Pekkarinenkin on selitellyt, että tuli puskan takaa ja äkkiä? Siinä sitten olitiin tumput suorana ja Euroopan huijarit nauroivat partaansa ja tyhjensivät bajatsoja ja niiden annettiin tyhjentää.

Voisi vaikka naurahtaa tuolle Jyrki Kataisen tietämykselle, mistä hän nyt sitten tänä päivänä tuota tietämystä olisi kerännyt. Visioita ei ole viisaimmillakaan, saati sitten kansakoulun ala-asteen opettajan tietämyksillä kerättyä. Jutta Urpilainen on aivan samassa kastissa, mutta hän ei möläyttele Jyrki Kataisen tapaan, pitää suunsa supussa ja ei leiki viisaampaa. Kaikki ennusteet tähän saakka ovat menneet metsään ja talousviisaidenkin ennusteet ovat menneet metsään. Vähän samaan tapaan, kuin meille ennustettiin maailman loppuvan edellisellä viikolla.

Lauri Ihalainenkin on toppuutellut, että kansalaisia ei pitäisi pelotella kaikenlaisilla kauheuksilla. Tämä oli vahvasti sanottua ja tuo Lauri Ihalaisen ulostulo on lisännyt luottamusta siihen, että nuo pelottelijat vain pelottelee ja asiat hoituvat ajan kanssa, niin kuin ovat aina hoituneet. Yhdessä sopien aina on ongelmat yhteiskunnassamme saatu hoidettua, niin miksi sitten nyt noudataisimme tuota ameriikkalaista ja Esko Ahon mallia, joka ajaisi koko maailman Erkki Tuomiojan sanoin globaaliin helvettiin. Eihän ameriikassa nytkään pystytä sopimaan, vaan ajetaan maata tuhon partaalle?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maassa olisi hyvääki kirjoitti:

Mitä enemmän Urpilainen ottaa velkaa sen tukalampaa tulee olemaan.
Ja juuri huonompi osaisellla.
Ay johtajat alkaa näyttäämään mallia. palkkansa -½
Silti jää monelle 100 000 € vuodessa lisät edut
Miljonääri Halonenkin voi 1-miljoonansa antaa hyvään tarkoitukseen.
Silti jää 9 miljoonaa jemmaan.

Se on tahdosta kiinni, miten maa makaa.
Ahneimmat ottaa itselleen aina päältä.

Pääministeri Jyrki Katainen varoittelee kipeistä ratkaisuista.Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) varoittaa, että nykymenolla rahat eivät riitä hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen.

Töitä nyt avata, ja lopettaa höpötys työttömien eduista.
Työtä kyllä on, kun vain annetaan lupia avauksiin.
mm Vuotos ja kollaja sensuunnan, ilman valtion tukeja mahdollistava pään avaus.

Kansa jakautut yhä selvemmin. mm> he ajavat omia etujaan pääosin.
"HS-kysely: Helsingin päättäjä asuu leveästi
Kokoomuksen Sirpa Asko-Seljavaara asuu miehensä kanssa Lauttasaaressa 152 neliömetrin suuruisessa asunnossa.
Helsingin tuoreet kaupunginvaltuutetut asuvat keskimäärin väljemmin kuin muut helsinkiläiset. Valtuutetut ovat myös keskivertohelsinkiläistä korkeammin koulutettuja."

SAK mies>Työministeri Ihalainen ei usko palkka-aleen
Kotimaa Julkaistu 31.12.2012

"Työministeri Lauri Ihalainen (sd) on tyytyväinen siihen, että joulunpyhät tulivat tähän saumaan. Talvisäistä huolimatta niin hallituksen liepeillä kuin työmarkkinoillakin moni on käynyt Ihalaisen mielestä turhankin kuumana.
"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu