Suomen hallitus pelkää esiintyä omassa eduskunnassaan. Sen sijaan pääministeri Katainen esiintyi mielellään konsertissa 23. päivänä marraskuuta. Musiikki pelasi ja pääministeri puhui. Suomen porvaristoa on viihdytettävä sen nykyisessä synkässä tilanteessa. Katainen viihdytti kykyjensä mukaisesti. Hän paljasti omaavansa poikkeukselliset ilveilijänkyvyt.
Katainen muutti konserttinäyttämön sirkusilvelyareenaksi. Ilveilijän tavoin hän heitteli kuperkeikkoja ja jutteli kaikki nurin perin. Hän seisoi päällään ja käveli käsillään.
Hän aloitti raahaamalla lavalle venäläisten tsaarien muotokuvat, joiden edessä hän alkoi tehdä syviä kumarruksia. Hän suoritti tämän vakain mielin synnynnäisen maaorjan hurskaudella.
Hän puhui "Suomelle myötämielisestä politiikasta, jota Aleksanteri I ja Aleksanteri II olivat noudattaneet ja joka oli saavuttanut Suomen kaikkien asukkaiden hyväksymisen".
Tämän jälkeen ilveilijä asettui seisomaan päälleen ja uhkasi jalallaan Neuvostoliittoa, joka muka yrittää uhata Suomen itsenäisyyttä. Olipa totisesti huippuluokan tempaus!
Nämä ovat tosiasioita. Katainen otaksuu, että jos hän tekee salto-mortalen, niin sen mukana menee koko maailma nurin. Onpahan naurettava illusio! Vaikka ilveilijä tekeekin kuperkeikkoja, niin tosiasiat pysyvät vankasti tolpillaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Alkuperäisen tähtikirjoittajan tekstiä hieman muunneltuna.
http://www.histdoc.net/historia/pravda1.html