Katsokaapas, kuinka kirkollisissakin piireissä aletaan havahtua todellisuuteen:
http://www.tampereenkirkkosanomat.fi/juttu5.htm
En viitsi koko juttua liimata tähän, mutta pääkohtia:
"Kirkot ovat eri puolilla maailmaa osallisena kulttuurissa, joka mahdollistaa naisiin kohdistuvan sorron ja väkivallan. Mahdollistajina voivat toimia kirkon organisaatio, raamattunäkemys, Raamatun käyttö, Jumalasta käytetty kieli ja jumalanpalveluselämä. Pastori Reetta Leskisen mukaan myös Kristusta käytetään väärin naisten alistamiseen."
"– Pohdimme tässä kuussa järjestettävässä seminaarissa, mitä meillä Suomessa voitaisiin tehdä naisia alistavan Raamatun tulkinnan muuttamiseksi ja väkivallan vastustamiseksi, kertoo pastori Reetta Leskinen, joka on Kirkon naistyön toimikunnan jäsen. Leskinen sanoo, että on muistettava jo naispappeuskeskustelun yhteydessä esille tullut tosiasia, ettei Raamattu ole tullut suoraan Jumalalta taivaasta."
"– Sen ovat kirjoittaneet tietyt ihmiset tietyssä historiallisessa ympäristössä. Näin sen sisältöön ovat vaikuttaneet senaikaisen kulttuurin ja aikakauden teologiset, filosofiset ja maailmankuvaan liittyvät käsitykset. Raamattua tulee tulkita näiden todellisuuksien yli, jotta löytyisi sen evankeliumia vahvistava sanoma."
"– Anteeksiantamiseen kannattaa aina pyrkiä, mutta väkivallantekijän on omalta osaltaan kaduttava tekojaan ja pyrittävä todelliseen muutokseen. Naiselta ei voida vaatia Suomessakaan anteeksiantoa ja pysymistä väkivaltaisessa suhteessa, jos ei ole toivoa muutoksesta, muistuttaa Leskinen."
"Seurakunnilla ei ollut alkuvaiheessa johtajia eikä organisaatiota, vaan ihmiset luottivat Hengen johdatukseen. Henki saattoi puhua niin naisille kuin miehillekin. Seurakuntien alkaessa organisoitua valtaan tulivat miehet, ja seurakuntiin omaksuttiin ympäröivän yhteiskunnan patriarkaalinen malli, jossa sukupuolten tehtävät oli eriytetty."
"– Tämä malli on länsimaissa murtunut. Naisen alistumiseen liittyvää kohtaa tulkittaessa onkin olennaista miettiä, onko kyse kirjoitusajankohdan ajan kulttuurisesta tavasta, jota ei sellaisenaan voi siirtää nykyaikaan, vai jostain yleispätevämmästä."
Siinä joitakin mielenkiintoisia katkelmia tuosta jutusta. Vaikka ei uskonnollinen olisikaan, voi silti iloita siitä, että niinkin merkittävä instituutio kuin kirkko Suomessa, on ottamassa askelia oikeudenmukaisuuden suuntaan sen sijaan, että vanhoihin oppeihin vedoten kiellettäisiin asioiden muuttaminen parempaan suuntaan. Kirkon ottamat askeleet kertovat mielestäni myös siitä, että oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat todella juurtumassa suomalaiseen kulttuuriin. Kirkko kun ei ole niitä nopeimpia muuttujia. Onneksi meillä ei mennä Paavin viitoittamaa tietä takaisin keskiajalle.
Kirkollinen muutos
2
132
Vastaukset
- proffa
...noiden katkelmien välillä näyttäisi olevan se, ettei tuo kirjoittaja toisaalta usko, että Raamattu olisi syntynyt Hengen johdatuksessa, mutta toisaalta siteeraa Hengen vaikutuksia niin naisiin kuin miehiinkin (josta olen kanssaan yhtä mieltä)... Ts. vähän sellainen käytetään semmoista argumenttia, kuin kulloinkin omaan mielipiteeseen sattuu sopimaan -olohan tuosta jää.
Paavia puolestaan ei kenenkään kannata seurata. Samaten tuskin kannattaa väkivaltaisessa suhteessa elää - näin on näreet. Väkivaltaa pitää aina vastustaa, mielenkiintoista on se, että väkivallan vastustaminen liitetään Raamatun tulkitsemisasiaan... Eiköhän perheväkivallasta suurin osa johdu alkoholismista jne., jonka karttamiseen raamatusta löytyvät selkeät ohjeet (t.s. ei pidä juoda liikaa, ettei tule paha meininki - vapaasti suomennettuna - viini sinänsä ei lie pahaa).- Saarnamies
Jaa, olisiko niissä hengen vaikutuksissä naisiin ja miehiin ollut ennemminkin se keskiössä, että sekä naiset että miehet saattoivat vaikuttaa seurakunnan toimintaan, ei niinkään se, että kyseessä oli hengen johdatus? Näin sen itse luin.
Siis ei ole merkitystä sillä, oliko todella kyseessä "hengen johdatus" vai vaan seurakunnan tapa tehdä päätöksiä. Merkittävää on se, että kuitenkin sekä naiset että miehet olivat siihen osallisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327