Sivarit ovat laiskoja

löhöilijä

Suurin syy siviilipalvelukseen hakeutumiseen näyttäisi olevan laiskuus ja selkärangattomuus. Toki on myös niitä, jotka ovat ihan aidosti aatteidensa puolesta sivareita, mutta olen kuitenkin tullut siihen johtopäätökseen, että suurin osa pelkää liikaa ruumiillista rasitusta ja henkistä painetta.

Kaverini esimerkiksi hakeutui siviilipalvelukseen ja toitotti minulle suureen ääneen "vakaumuksiaan" siitä, miten ei halua opetella tappamaan ja miten sota on väärin ja kaikkea väkivaltaa tulisi vastustaa.
Uskottavuutta söi vain se, että kaveri elää sossun rahoilla, vaikka oli vielä ammoisina lukioaikoina todella ahkera. Mitä väkivallattomaan luonteeseen tulee, niin lähes poikkeuksetta aina alkoholia otettuaan on kaveri tappelussa. Itse en ole joutunut kertaakaan tappelemaan.

Kertoi kuintekin Lapinjärvelle päästyään lääkärille käyttävänsä huumeita ja sai vapautuksen.

Useimmat sivarit siis mielestäni pelkäävät vain fyysistä rasitusta ja henkistä painostusta ja sitten perustelevat valintojaan ylevillä vakaumuksilla, koska eivät kehtaa myöntää selkärangattomuuttaan.
HUOM! Sanon useimmat, en kaikki, koska tunnen myös sivareita, joiden uskon aidosti seisovan periaatteidensa takana.

6

493

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Y.B

      "HUOM! Sanon useimmat, en kaikki, koska tunnen myös sivareita, joiden uskon aidosti seisovan periaatteidensa takana."

      Typerää yleistämistä tuo on silti.

      • queer

        moni menee armeijaan kun se on ajallisesti usein lyhyempi


    • [Li'oN] - sivari 2003

      Mielestäni liian usein nuoret menee armeijaan vaan sen takia, että se on helpoin tapa selviytyä kansalaisvelvollisuudestaan. Ei tarvi käydä läpi läheskään samanlaista paperisotaa kuin sivariin menossa, ei tarvi kestää lopun elämäänsä muiden vittuilua, isovanhemmat pysyy tyytyväisenä ja ei tarvi olla jatkuvasti selittämässä kaikille "miksi menit sivariin?". Armeija on kaikenlisäksi lyhyempi. Ainoa mikä tekee armeijasta kenelle tahansa epämielyttävän paikan, jopa kokemuksena, on juuri suuri fyysinen ja henkinen rasitus mikä palveluksesta aiheutuu.

      Minulle fyysinen tai henkinen rasitus ei ole ongelma, ehkä vain sillä tavalla, että vaikeaa olisi selvitä tällä kunnolla, mutta en kyllä silti olisi sitä armeijan häntäpää porukkaa, kun katsoo millaisia lapamatoja sinne armeijaan pyrkii... Mielestäni armeija on silti se "helpolla" pääsemis keino. Sivarin työt ei ole niin raskaita, ja sivariin meneminen ei edes vapauta asepalveluksesta, paitsi rauhan ajaksi. Sotatilan syttyessä minutkin saatetaan passittaa RK kourassa rintamalle pienen sotakoulutuksen jälkeen. Tai sitten minut ammutaan saunan takana. Kuka tietää...

      - [Li'oN] - sivari 2003

      AINIIN, TJ1!!!!!!!

      • alik

        ammutaan sauna takana, ei sinusta ole rk-mieheksi koska olet sivari!
        Tappaminen on sinulta kiellettyä, miten sää voit puhua että susta tulis rk mies sodan syttyessä?
        Jos ei ammuta niin susta vois tulla hyvä miinanpolkija!


    • Bauhaus

      on suhteellista kumpi sivari vai armeija on löysää/rankkaa
      vammaisten ja vanhusten hoito 10kk. ei ole helppoa ja löysää hommaa,kun taas armeija 6kk. saattaa olla peruskoulutusjakson jälkeen hyvinkin löysää.

      jos hoidat sivarisi legioonassa eli sivarikeskuksessa hommasta voi selvitä hyvin löysin rantein verrattuna esim RUK:iin

      on vain omasta vakaumuksesta kiinni kuika paljon on valmis tekemään muiden hyvaksi

    • sivari ja sairaanhoitaja

      Itse tein käytännössä palkatta 3-vuorotyötä 12 kk, enkä valita. Selkärangattomuudesta en niinkään tiedä, tuolla se ranka näyttäisi olevan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe