SPR varottaa Eurooppaa nälkäkriisistä

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2013/01/1683101/lehti-punainen-risti-varoittaa-eurooppaa-nalkakriisista

Kohta ei SPR:n varat enää ohjaudu ulkomaan hätäapuun vaan esim. Kreikassa
ne menee jo oman kansan auttamiseen. Tilanne on päällä kohta meillä Suomessakin.
6116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

SPR on eliitin oma ase, ei suinkaan hyväntekeväisyysjärjestö. Nyt SPR on laitettu markkinoimaan maailmanlaajuista nälänhätää, jotta ihmiset hyväksyisivät sen osakseen sitten kun eliitti päättää orjuuttaa meidän nälänhädällä ja ennen muuta ravinnon köyhdyttämisellä ja myrkyttämisellä.

Kaikki talouskriisit nälänhädät sun muut ovat tietoisesti käytettäviä orjuutuksen aseita.

Nälänhätäkään ei ole Suomessa mitenkään uusi asia, mutta niin Suomessa kuin maailmalla todellinen ongelma ei ole nälänhätä vaan aliravitsemus. Ravintomme on köyhdytetty ja myrkytetty. Aliravitsemuksesta kärsii suuri osa suomalaisista. Lihavuus esimerkiksi on usein aliravitsemuksen merkki.

Afrikassa esimerkiksi ripuli tappaa enemmän kuin nälänhätä. Jos kaikki Afrikasta rosvottu vauraus jaettaisiin tasan Afrikkalaisille, siellä kaikki olisivat "miljonäärejä". Afrikan köyhyys ja kurjuus on vain orjuutuksen aseiden käyttöä.

Äänestä
  • PR:n todellista tehtävää ei voi olla hoksaamasta, jos vähänkin selvittelee sen taustoja ja toimintaa. YK WHO jmv eivät ole sen kummempia kuin orjuutuksen aseita.

    Äänestä

Aivan oikein ja rokotukset hoitaa loput ja tekee meistä sairaampia,fluori ym paska,lisä-aineet ja kemikaalit!Kyllä maailmassa rahaa ja ruokaa riittää mutta eliitti määrää missä maassa kärsitään ja missä ei.Ensin hankkiudutaan eroon ns.'turhista syöjistä,eli köyhistä,sairaista jne.

Äänestä

KONDOOMI ja sen käyttö, se auttaa 100% paremmin nälänhätään, kuin ruoka apu. Kun massu on täys seksi sujuu ja pentuja suu auki oottaa SUN MAKSAMAA ruokaa.

Yhden lapsen politiikka on toimiva ja eettinen ratkasu NÄLÄN hädän hoitoon.

Muut ratkasut ei vaan toimi. On viety raktoreita ja muita koneita, ne ruostuu, kun ei käytetä. Haravaa, talikkoo... niitä ei käytetä, kun "RUOKAA SATAA" taivaasta. Oma moka, jos lisääntyy liikaa.

Jonkun PITÄÄ VIHDOIN SELITTÄÄ ASIA, jotaa vois muuttuu parempaan.

Monia muitakin maita on, jossa lisäännytään LIIKAA, kuten intia. Sinne halutaan MYYDÄ jokasella AUTO, TELKKARI, TIETOKONE... pisnessii vaan rahaa rahaa rahaa.

Äänestä

SPR voisi jakaa jo maitoa Suomalaisille lapsiperheille...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomenkin kohtalo kirjoitti:

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2013/01/1683101/lehti-punainen-risti-varoittaa-eurooppaa-nalkakriisista

Kohta ei SPR:n varat enää ohjaudu ulkomaan hätäapuun vaan esim. Kreikassa
ne menee jo oman kansan auttamiseen. Tilanne on päällä kohta meillä Suomessakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu