Olen ollut uskossa oikeastaan koko ikäni. Välillä on koeteltu, mutta uskosta olen saanut voimaa jatkaa eteen päin. Nyt on pitkään mennyt monella tapaa huonosti, perheessä on paljon sairautta ja taloudellisesti on tiukkaa. En ole kokenut elämää mielekkääksi enää pitkään aikaan, arki on vain selviytymistä päivä kerrallaan. En ole masentunut, mutta välillä ahdistunut. Olen jo vuosia rukoillut, että Jumala ottaisi minut luokseen. Olen pyytänyt johdatusta, sillä en ymmärrä elämäni tarkoitusta. Olen pyytänyt että Jumala parantaisi äitini ja isäni, jotka ovat molemmat sairaita. Nyt mieheni sairastui ja olen pyytänyt että hän parantuisi. Olen rukoillut hartaasti ja koko sydämestäni, mutta en koe saavani vastausta. Tässä eräänä iltana mieleeni hiipi kauhea ajatus siitä, että huudan tyhjään. Ettei ole ketään, että olen yksin selviytymässä kaikesta. Olen aina turvannut Jumalaan, pahoissakin paikoissa olen luottanut siihen, että kyllä Herra luoduistaan huolen pitää. Olen rakastanut Jeesusta kuin veljeäni ja Jumalaa kuin isääni ja nyt minusta tuntuu että olen menettänyt heidät. Jeesuksen armo ja Jumalan rakkaus ovat kannatelleet minua, mutta nyt minulla ei ole mitään. En ole koskaan ollut näin yksin.
Olen menettämässä uskoni
kuinka eteenpäin
31221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
En tiedä lohduttaako yhtään, mutta tiedä se, että maailmassa on lukuisia ihmisiä jotka ovat käyneet läpi saman tilanteen maailmankuvansa kanssa. Kun aikaisemmin ajatuksiisi turvallisuuden tunnetta tuoneet hahmot katovat, tulet varmasti kokemaan paitsi yksinäisyyttä, myös pohtimaan koko elämän tarkoitusta tai tarkoituksettomuutta aivan uudella tavalla. Se ei ole helppo tie kuljettavaksi.
Jos mietitään positiivisia puolia, niin moni mielummin tietää totuuden kuin elättää valheellisia toivoja.
Jos mietitään mikä elämässä on aidosti tärkeintä, niin vääjäämättä päädytään lopputulokseen, että se mitä me ihmiset teemme toisillemme, on aivan avainasemassa. Rukouksiin käytetyn ajan voi käyttää vaikka pitämällä kädestä kiinni.
Jaksamista sinulle, ja parempaa kevättä. Muista että, se mikä ei tapa... sattuu aivan pirusti.
Rukous on tärkeää, jos olet uskossa niin silloin et halua luopua siitä, joten miten on?
Tässä deittisivusto jossa on uskovaisia jotka etsivät elämänkumppania
http://www.kotisatamandeitti.fi/
Ohjeet, FAQ-sivu ja muut dokumentit löytyvät sivun alalaidasta.
Hetkinen, sinulla siis on mies, joten toivotan sinulle voimia, muista rukoilla ja aloita jokainen uusi päivä alusta, ja elä hetki kerrallaan.
Tämä rukousystävien sivu taitaa olla sinulle paremminkin:
http://www.rukousystavat.fi/index.php?lang=fi
Ei saa uskoansa menettää, ei saa toivoansa kadottaa, osa kivisydämmen ei ole vaivan arvoinen!
Siis näinkö ne kristityt neuvovat toisia kristittyjä?
Jos eteen tulee ongelmia niin kehoitetaan hakemaan lohtua parisuhteen kautta? Siitä huolimatta että Jeesus varoitti Pietaria siitä ettei Pietari toimi Jumalan tahdon mukaisesti jos Pietari ajattelee ihmisten ajatuksia sen sijaan että ihminen ajattelisi Jumalan ajatuksia?
Ei ihminen voi saada ohjausta Jumalalta jos ihminen hakee sääliä tai huomiota parisuhteen kautta toiselta ihmiseltä. Toki Paavali ohjasi tällaisiin oppeihin, mutta ne ovat Paavalin oppeja, eivät Jeesuksen. Uskon että Johanneksen kirjeet sekä mahdollisesti myös evankeliumi on Paavalin käsialaa tai jonkin vastaavan ihmisen joka ajattelee uskontoja yhteiskunnallisena asiana sen sijaan että usko asetettaisiin elävään Jumalaan. En siis usko että parisuhde tai toinen ihminen voi auttaa toista ihmistä muulla tavoin kuin pienillä teoilla tai näennäisillä asioilla kuten halauksin ja kuuntelemalla. Mitään Jumalaan viittaavaa ohjetta toiselta ihmiseltä tuskin saa ellei tällä ihmisellä ole suora yhteys Jumalaan. Epäilen syvästi sitä löytyykö kristillisen deittisivuston kautta ihminen jolla on yhteys Jumalaan. Kuvittelisin että tuollaisilta sivustoilta löytyy epätoivoisia ihmisiä jotka kaipaavat toisten ihmisten seuraa sen sijaan että ihmiset kaipaisivat Jumalan seuraa tai Jumalan ohjausta.
Miksi joku ei saisi hankkia parisuhdetta?
Kiitos kaikille, en vielä tiedä mihin tässä päädytään.
Hei! En tiedä, osaanko varsinaisesti antaa mitään neuvoa, mutta vastaan kuitenkin. Olen itse ollut myös vuosia uskossa, mutta ajan saatossa menettänyt uskoni. Ei se ollut mikään tiettynä hetkenä tapahtuva päätös, että hylkään uskon tai luovun siitä, vaan ajan myötä uskonasiat alkoivat tuntua etäisemmiltä ja kysymykset ja epäilyt lisääntyivät. Kuvaisin kuitenkin itseäni edelleen etsijäksi, enkä ole ateisti. Käsitän vain uskonasiat eri tavoin, kuin ennen.
Ymmärrän, että vaikeuksien keskellä voi olla vaikeaa nähdä Jumalan johdatusta ja läsnäoloa elämässään. Ihminen usein näkee asioiden syyt ja merkitykset vasta myöhemmin ja varmasti on paljon sellaista, mitä tässä elämässä ei ymmärrä koskaan.
Jos usko on edelleen sinulle tärkeää, etkä tahdo sitä menettää, suosittelen pysymään yhteydessä seurakuntaan ja muihin uskoviin. Jätä esirukouspyyntöjä. Rukoile ystäviesi kanssa. Oletko rukous-/raamattu piirissä tai solutoiminnassa mukana?
Minulle tuli kirjoituksestasi kuva, että voisit kuitenkin ehkä kärsiä masennuksesta, vaikket niin itse kokenutkaan. Kuitenkin masennus voi usein puhjeta vaikeiden elämäntilanteiden seurauksena ja tuo kuvaamasi näköalattomuus, toivottomuus, jopa kuolemanajatukset, ovat sen tyypillisiä merkkejä. Olen itse kärsinyt masennuksesta vuosia ja epäsuorasti se oli ehkä jopa (osa-)syynä siihen, että menetin seurakuntayhteyden ja etäännyin uskosta. Aloin jännittää sosiaalisia tilanteita, en jaksanut olla enää aktiivinen ja koin itseni ulkopuoliseksi.
Olisiko sinun mahdollista saada jotain keskusteluapua? Vaikkapa mielenterveystoimistosta tai diakoniatyöntekijältä tai muulta vastaavalta, jos haluat käsitellä myös uskonasioita.
Voimia sinulle!
Kiitos neuvoistasi. Olen kyllä ollut mukana kaikenmoisessa seurakunnan toiminnassa, nyt vaan on kaikki ollut joulutauolla. En usko että olen masenunut, koska olen kerran sairastanut masennuksen ja se oli hyvin erilaista. Silloinkin usko kantoi eteenpäin. Kuolemaan liittyvät ajatukset ovat joku ihme jäänne noilta ajoilta, ne ovat tavallaan sellainen pakopaikka kun kaikki kaatuu päälle.
Sain tänään isältäni viestin, joka herätti paljon ajatuksia. Hän siteerasi tarinaa jossa mies pääsee ristitarhaan valitsemaan itselleen uutta ristiä, kun vanha on käynyt liian raskaaksi. Varmaan tuttu tarina monille. Se kyllä osui ja upposi. Kaikilla meillä on ristimme kannettavana ja se minun ristini on juuri minulle sopivin. Kuinka osasikin isä-pappa pistää niin osuvan viestin niin osuvaan kohtaan :)
Mutta olet tosiaan oikeassa, en haluaisi luopua uskosta, sillä koen sen olevan tärkeä osa identiteettiäni. Lisäksi se on asia johon olen aina voinut turvata, joka on aina lohduttanut. Ehkä suhde Jumalaan on kuin pitkä avioliitto, että välillä lähdetään ovet paukkuen ja sitten palataan häntä koipien välissä. Hyvä kuitenkin tietää että aina on tervetullut takaisin.
Olet tuossa varmasti oikeassa, että Jumala ei ole riippuvainen meidän tunteistamme ja pysyy kyllä lähellämme joka tapauksessa. Usein ihmiset voivat myös vaatia itseltään uskovina liikaa: on tiettyjä mielikuvia, millainen "kunnon" uskovan pitäisi olla. Armo alkaa vähitellen väistyä ja laki painottuu sen sijaan. Uskosta tulee suoritus. Riittämättömyydentunne lisääntyy. Silloin kannattaisi muistaa, että Jumalalle kelpaamme juuri sellaisina kuin olemme. Antaa armon kannatella itseä sen sijaan, että raahaisi sitä taakkaa. Jumala kestää epäilyksemme. Hapuillessa voi huutaa: "Minä uskon! Auta minua epäuskossani!" (Mark. 9:24).
Minua lohduttaa se ajatus, että riittää, että pitää sydämen avoinna ("Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän." Ilm. 3:20). Ettei torju Jeesusta. Antaa mahdollisuuden, riippumatta, miltä tuntuu.
"Kuinka eteenpäin"!
Uskoon kai kuuluu näitä "erämaa-aikoja", jolloin kaikki tuntuu tökkivän. Tuntuu, että Jumala heittää nastoja tielle oikein urakalla. Minulta kuoli äiti aivosyöpään, menetin työni, sairastan Ms- tautia, lapseni ovat työttömiä...
Välillä ottaa päähän oikein kunnolla. Jokaisen potutuksen väliin Jumala tuntuu kuitenkin heittelevän viestejä, jotka saavat minut ajattelemaan, että ehkä kuitenkin kannattaa roikkua kiinni tässä uskossa..Onhan tässä muutama kymmen vuotta mennyt roikkuessa ja sitä ennenkin olin jonkilaisessa lapsen uskossa.
Ensinnäkään - usko ei ole kuin avioliitto.
Toisekseen - mitä huutelet kirkon suojista Jumalaa jos et edes osaa kuunnella kun rukouksiisi vastataan? Etkö senvertaa tiedä että kirkko ei ole oikean uskon tyyssija?
eilen ja tänään ja huomenna ja aina, joten turvaa Jeesukseen sillä pysyy armonsa ja totuutensa aina. Ihmisinä olemme kuin ruoho ja savu ja hetken valo. Kiitetään Isää Jeesuksessa.
ehkä menettääkään vaan siunauksissa voidaan elää tai sitten penseytyä tai jopa menettää.
Kiitos vielä kaikille, alkaa pikku hiljaa helpottaa tämä "riisi". Ja ahdistus poistui kun sain kaiken kerrottua miehelle. Hän ei ole uskossa enkä siksi välitä puhua hänelle näitä juttuja. Nyt kuin sain kaiken sanottua tuli ihanan kevyt olo.
Kuule sinua ystävä koetellaan nyt kovasti. Jeesus joutui myös ristillä siinä inhimillisessä osassaan kokamaan sinun tuskasi " Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit. Et nyt jaksa uskoa ja et näe noissa koettelemuksissa Jumalaa,mutta Jumalakantaa sinua juuri nyt. Joskus elämässä Julalöan aivoitus ja tahto aon aivan muuta kuin itse ymmärrämme ja haluaamme. Emme jaksa tyytyä siihen, että tapahtukoon sittenkin Isä sinun tahtosi.
Ilman Jumlaa sinulla ei ole kyllä mitään mihin tarttu. Vai mikä olisi se jos ei sitten usko? Toivoton pimeys ja elämä ilman mitään tarkoitusta. Ole nyt vain Herran armossa päivä kerrallaan:huomatt settä sittenkin Hän kantaa ja on siinä mukana.
Muistan rukouksin!
kaikki muu on turhaa ilman Jeesusta. Jeesus on Tie ja Totuus ja Elämä. Ihmisinä emme voi välttämättä toisiamme auttaa paitsi jos Jeesus toimii Henkensä kautta meissä tai toisten ihmisten kautta meihin nähden. Varotaan ja vastustetaan pahaa pimeyden herraa.
ja tehdään opetuksensa mukaan sillä antoi ilosanoman armostaan ja totuudestaan.
Katsoin Youtubesta videon Päivin uskoontulo. Siitä sain voimia jatkaa matkaa. Suosittelen lämpimästi. Paras video ikinä.
Erään Päivin uskoontulo, videona. kertoo mitenja miksi
http://www.youtube.com/watch?v=5bfzWScmZV8
Laulun sanoin, käännä katseesi Jeesukseen.. Jumalan tahtoa pitää pyytää toteutumaan. Jokainen uskova koetellaan, millä perustuksella kukin seisoo. Tartu lujasti Jeesukseen, älä vaadi tiettyä vastausta, koska emme tiedä Hänen aivoituksiaan.
Sairauskin kuuluu ihmisyyteen. Kyllä Herramme sinusta kiinni pitää, pidä sinäkin. Tuo matkasi on sitä kuivaa erämaata. Sieltä on vain yksi suunta, ylöspäin. Kerran huomaat sen. Kuuntele, mitä Herra sinulle haluaa opettaa. Ole hiljaa ja odota.
Tutki sanaa. Kuuntele myös radio Deitä iltaisin klo 21-21.30. Tai aamuisin klo 6 alkaen. Yölläkin klo 02 tulee..On hyvää Raamatun opetusta. Sen avulla itsekin jaksan päivästä toiseen. Onko sinulla uskovia ystäviä? Käy jossakin rukouspiirissä tms.
Myös monet vastoinkäymiset on minullekin tuttuja, sairaudetkin. Mieheni sairastaa parantumatonta hitaasti etenevää sairautta. Olemme kiitollisia jokaisesta päivästä. Itsekin olen seurannassa...
Jumalan siunausta sinulle ja perheellesi!
Kaikille uskoakko vaiko ei -kriisisä eläville voisi lämpimästi suositella Richard Dawkinsin kirjaa "Jumalharha". Kirjoittaja on tunnettu englantilainen evoluutiobiologi joka on kirjoittanut lukuisia kansantajuisia kirjoja tieteellisestä näkökulmasta.
"Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?' Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan."
Mat. 6:31-33
Toivon todella, että tulette terveeksi, mutta asia taitaa valitettavasti olla niin, että parannus täytyy lähteä sisältä päin. Moni ihminen nimittäin on saattanut saada terveyden ym. ja sitten siirtynyt Jumalattomuuteen, eikä terveys silloin mitään hyödytä.
"Ja hänen mennessään erääseen kylään kohtasi häntä kymmenen pitalista miestä, jotka jäivät seisomaan loitommaksi; ja he korottivat äänensä ja sanoivat: "Jeesus, mestari, armahda meitä!" Ja heidät nähdessään hän sanoi heille: "Menkää ja näyttäkää itsenne papeille". Ja tapahtui heidän mennessään, että he puhdistuivat. Mutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen. Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat? Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?" Ja hän sanoi hänelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut"."
Luuk. 17:12-19
Suosittelenkin sairaita rukoilemaan ennemmin, "Jumala, jos tahtosi on, että olen sairas, auta minua kestämään se ja pysymään uskollisena sinulle". Tai vaikeuksissa oleva voisi sanoa, "Jumala auta minua kestämään tämä".
Toivottavasti sukulaisesi eivät toimisi niin kuin nuo yhdeksän spitaalista, vaan parannuttuaan myös pysyisivät uskollisena Jumalalle.
Jumalan tahto on, että ihmisillä on hyvin asiat, mutta pitää muistaa, että kysymys on ennen kaikkea hengestä ja sielusta, ei ruumiista. Ruumis on vain astia hengelle tai sielulle. Siksi toivon itse ennen kaikkea, että ihmisen sisimmässä tapahtuisi parannusta, koska se on hyödyllisempi kuin ruumis, joka kuitenkin jonain päivänä kuolee.
Tämä ei tarkoita, että sukulaisilla sairaudet johtuisivat välttämättä sielun tilasta. Tarkoistus on sanoa, sielun tila on tärkempi. Ja jos se on kunnossa, kaikki muu tulee lopulta ratkeamaan hyvin, niin uskon.
Oma uskoni on hieman... sanoisinko hatara,mutta utelias.
Mielestäni kuitenkaan ei voi koko arkista elämäänsä laittaa Jumalan ja Jeesuksen harteille vaan siitä on pääsääntöiseti itse kannettava vastuu.
Välillä se voi olla kovaa ja armotonta,muttei uskosta kannata luopua. Se pitää pään pinnalla ja auttaa eteenpäin niin pitkälle kuin se meillä kullekin on annettu elettäväksi ?
sielun pääseminen syömään elämänpuusta Jeesuksen tykö on suurempi asia kuin mikään muu. Jeesus on ristillä syntimme sovittanut ja risti on sovelias meille kaikille kantaa ja jos saa kärsiä niin on tulessa kullan puhdistamista, kun ei kärsi toisten vihaajana. Rakastetaan Jeesusta ja lähimmäisiä, siihen on Isä meidän kaikki luonut ja antaa sen veden ja Hengen, joten "no hätä".
Olen samassa tilanteessa keskustelun aloittajan kanssa. Olen kokenut kauhistauttavai tyhjyyden hetkiä yöllä ajatellessani, että rukoilen tyhjyyteen. Rukoilua voi kuitenkin jatkaa, ikään kuin meditaationa. Voi olla kiitollinen ja toivoa kauniita asioita läheisilleen. Se puhdistaa mieltä.
Jeesus Nasaretilainen on historiallisena henkilönä todellinen ja hieno aikansa kapinallinen. Hänen perintöään puolustan mieluusti tässä ahtaassa maailmassa.
Uskoani koettelee moni asia. Ensinnäkin vanha testamentti on mielestäni outoa höpinää. En usko maailmaa luodun seitsemässä päivässä, tiede todistaa toisin. En usko aatamiin ja eevaan, uskon evluutoioon. En usko Noan arkkiin. Kristillisyyden ydinkohdat, neitseestä syntyminen ja ylösnousemus eivät mene jakeluun.
Tarinoina joulu ja pääsiäinen ovat "kivoja" On vaikea uskoa kerubeihin ja enkeleihin.
Elämä on kuitenkin joskus liian omituista, liian "johdatuksella ohjattua" ollakseen jumalaton elämä.
Tilannettani ei ainakaan helpota se, että olen evl kirkolla töissä ja uskovaisten ympäröimä. Heidän sokeutensa ja erinomaisuutensa on joskus vastenmielistä katseltavaa.
Kirkko on "mokannut" olemassaolonsa aikana niin monta asiaa, esim. yksi suurimmista tiedemiehistä, Galileo Galilei oli päästä hengestään kirkon vuoksi. Tämän hetken yksi mieletön ja järjenvastainen asia on homojen kohtelu yhteiskunnassa.
Miksi Raamattu, joka on kuitenkin ihmisen kirjoittama ja sarja tarinoita voisi kieltää ketään tänä päivänä rakastamasta ja elämästä parisuhteessa sen kanssa jota rakastaa?
Minua ahdistaa kadotuksella, helvetillä ja jumalan vihalla ja hylkäämisellä pelottelu.
On pelottavaa puntaroida uskoaan kun on lapsesta saakka peloteltu.
Entäpä viidakkojen lapset? Aborginaalit? Intiaanit? Aika paksua jumalalta luoda ihmisiä ja sitten "antaa" heidän elää kristinuskon ulottumattomissa ja tuomita heidät kadotukseen. Ei ole reilut tämmöiset säännöt.
Hei!
Pohdit mielenkiintoisia asioita - samoja, joita itsekin olen pohtinut ja pohdin pitkälti edelleen.
Oletko aiemmin ollut ollut selkeästi uskova? Ja nyt siis nämä kysymykset ja epäilyt olisivat alkaneet tulla esiin?
Vastasin tuossa ylempänä ketjun aloittajalle. Olen siis itse myös ollut vuosia uskova ja sittemmin ajan kanssa aika lailla tyystin menettänyt uskoni. Nyt viime aikoina olen kuitenkin alkanut jälleen pohtia näitä samoja asioita ja Raamattuakin olen lukenut. Olen yhä etsijä. Jumalaan olen aina uskonut omalla tavallani, joten minulle vaihtoehdot eivät ole kristinusko tai ateismi. Mutta nyt pohdin asioita taas kristinuskon valossa.
En väitä tietäväni vastauksia, mutta kirjoitan sinulle joitain ajatuksia, ideoita.
Kristityn ei tarvitse olla kreationisti. Itse olen uskovanakin uskonut sekä evoluutioon , että luomiseen. En nähnyt siinä ristiriitaa. Onhan Jumalalle tuhat vuotta kuin yksi päivä. Tämä ei ole pelastuksen kannalta olennainen kysymys, kuten ei myöskään Nooan arkit ja Joona valaan vatsassa. Monet uskovat käsittävät nämä myytteinä ja allegorioina. Liberaalitulkinta on käsittääkseni ev. lut. kirkossa jopa yleisempää kuin vapaissa suunnissa yleisempi konservatiivinen raamatuntulkinta. Enkeliusko ei myöskään ole pelastuskysymys, olennaista on usko Kristukseen ja sovitukseen. Toki ylösnousemususko on taas olennaista.
Olet oikeassa tuossa, että kristinuskon historiassa on paljon synkkää (inkvisitio jne). Ehkä tässä kannattaisi ajatella, että ihminen, uskovakin, on aina inhimillinen, vajavainen, syntinen. Meidän ei tarvitse uskoa kristittyihin, vaan Kristukseen. Tuossa homokysymyksessä taas ev- lut. kirkolla on yleisesti melko liberaali linja. Toki paljon löytyy homovastaisuuttakin, etenkin muissa kirkkokunnissa. Kirkko kuulolla -palstalla (oletko siellä vieraillut?) monet papit ovat selittäneet, että Raamatussa "homoudesta" kielteisesti puhuvat kohdat eivät viittaa homouteen sellaisena, kuin se nykypäivänä käsitetään, vaan seksuaallisuudella alistamiseen, jota Raamatun aikana tapahtui. Se liittyi siis valtasuhteisiin, dominointiin. (Olen itse biseksuaali)
Helvetistä ja kadotus/pelastus -asioista on niistäkin monenlaisia näkemyksiä. Asia on myös itselleni vaikea. Noista kansoista, jotka eivät kristinuskosta kuule, ajattelen niin, että heille siitä kerrotaan vaikka sitten rajan takana. Kerrotaanhan esim. 1. Piet. 3:19, kuinka Kristus kuoltuaan saarnasi evankeliumia Tuonelassa oleville hengille. Kannattaa lukea myös Roomalaiskirjeen luku 2, etenkin jakeet 14-15.
Kuten jo aloittajallekin sanoin, ajattelen niin, että uskossa on kyse ennen kaikkea Jumalan, ei ihmisen teoista. Eikä varsinkaan tunteista. Ehkä voisi luottaa, että silloin, kun me emme jaksa pitää kiinni Jumalasta, Hän kannattelee meitä.
Lisään vielä, että helvettiä pohditaan kiinnostavasti tässä blogissa: http://totuutta.wordpress.com/helvetti/
En ota kantaa väittämien totuudellisuuteen, mutta esitetyt näkemykset ovat kiehtovia. Käsittääkseni adventistit uskovat pitkälti samalla tavoin.
Minulla on ollut lapsen usko kai aikuiseksi asti- Kai sitä sopeutuu ympäröivään maailmaan ja minua on ympäröinyt uskova mummo ja vanhemmat.
Heille usko on aivan itsestään selvä asia ilman kyseenalaistamista.
Mitä enemmän lukee tieteellisiä julkaisuja TAI RAAMATTUA , sitä huterammalta tuntuu .