Henkiseen väkivaltaan on puututtava heti!

Suomessa monet uskonlahkojen johtajat käyttävät jäseniinsä rajua henkistä väkivaltaa: pakottamista, kiusaamista, kiristämistä, pelottelua ja uhkailua. Suomen laki kieltää yksiselitteisesti sekä henkisen että ruumiillisen väkivallan.

Miksi uskonlahkojen harjoittamaan laittomaan toimintaan ei puututa? En ole nähnyt koskaan yhtään poliisiautoa lahkolaisten rukoushuoneiden ovien edessä.

On järkyttävää katsoa, kuinka joku vaahtosuinen kaatajapastori heiluu puhujalavalla silmät selällään kuin mielipuoli suoltaen jotakin käsittämätöntä mantraa suustaan.

Kohta tuo onneton pyytää seurakuntalaisia saapumaan lavalle ja alkaa kädellä päähän työntämällä kaataa heitä lattialle yhden kerrallaan. Tällainen "pastori" pitäisi saada pikimmiten hoitoon, jotta hän ei vahingoittaisi ainakaan muita ihmisiä.
355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Amerikasta leviää Suomeen kaiken aikaa uusia lahkoja, jotka rajoittavat seurakunnissaan jäsenten vapautta monin tavoin. Kaikki lahkot ovat omasta mielestään oikeassa ja muut väärässä. Siinä on koko lahkolaisuuden ydinsanoma.

Äänestä

Kaikki pahuus sikiää uskovaisissa.

Äänestä

Suurinta henkistä väkivaltaa Suomessa edustaa mielestäni sosialismi.

Niinkuin koko maailmassa ei olisi muutakuin totalitäärinen sosialismi ahtaine aatteineen.

Haloo! Tässä maassa on muitakin ihmisiä kuin SAK:n jäseniä!

Koko koulukiusaamisen juuret juontavat yhtenäisyyden pakkoon: kaikkien pitäisi olla samanlaisia... työläisiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hirveää katsottavaa kirjoitti:

Suomessa monet uskonlahkojen johtajat käyttävät jäseniinsä rajua henkistä väkivaltaa: pakottamista, kiusaamista, kiristämistä, pelottelua ja uhkailua. Suomen laki kieltää yksiselitteisesti sekä henkisen että ruumiillisen väkivallan.

Miksi uskonlahkojen harjoittamaan laittomaan toimintaan ei puututa? En ole nähnyt koskaan yhtään poliisiautoa lahkolaisten rukoushuoneiden ovien edessä.

On järkyttävää katsoa, kuinka joku vaahtosuinen kaatajapastori heiluu puhujalavalla silmät selällään kuin mielipuoli suoltaen jotakin käsittämätöntä mantraa suustaan.

Kohta tuo onneton pyytää seurakuntalaisia saapumaan lavalle ja alkaa kädellä päähän työntämällä kaataa heitä lattialle yhden kerrallaan. Tällainen "pastori" pitäisi saada pikimmiten hoitoon, jotta hän ei vahingoittaisi ainakaan muita ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu