Älykkyyden mittaaminen on monipiippuinen juttu

Emeritusprofessori Tatu Vanhasen vertailu eri kansakuntien keskimääräisten älykkyysosamäärien vaihtelusta saattaa hyvinkin olla paikkansapitävä - voidaanhan kansakuntia vertailla esimerkiksi bruttokansantuotteen tai keskimääräisen kengännumeron avulla. Näin siinä tapauksessa, että testit on esitetty samoina eri maissa, pohtii professori Jarkko Hautamäki Helsingin yliopistosta.

Samoilla testeillä saatuja pistemääriä voidaan luokitella monin tavoin. Vanhasen vertailu oli viimeksi esillä Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä julkaistussa haastattelussa.

- Koko totuus ihmisestä ei ole kuitenkaan älykkyystesteissä. Kysymys on siitä, miten tulos tulkitaan ja seuraukset julistetaan, Hautamäki korostaa. Hautamäen mukaan älykkyystestit on rakennettu niin, että niiden pisteet suhteutetaan länsimaiseen kouluun ja sellaiseen työelämään, jossa joudutaan päättelemään myös muodollisesti ja teoreettisesti kirjatietoon nojautuen.

Tatu Vanhasen ja Richard Lynnin kirjoittamassa -teoksessa kansalaisten keskimääräistä älykkyysosamäärää kuvaavaksi luvuksi esitetään mm. Hongkongissa 107, Etelä-Koreassa 106, Ruotsissa 101, Britanniassa 100, Yhdysvalloissa 98, Suomessa 97, Nigeriassa 67, Etiopiassa 63 ja Päiväntasaajan Guineassa 59.

Hautamäki sanoo, että mitä enemmän työelämä vaatii lukemista ja muodollista päättelevää ajattelua, sitä paremmin länsimainen älykkyyskäsitys on perusteltu. Se ei kata kuitenkin vain erään siivun elämästä, ihminen voi pärjätä monissa muissa hommissa erittäin hyvin.

- Tulkinnassa pitäisi ottaa mukaan myös se, kuinka iso osuus kansasta käy koulua ja kuinka pitkään. Samoin tuloksia pitäisi suhteuttaa siihen, kuinka monta vuotta ja kuinka tehokkaasti tutkittavan ihmisen vanhemmat, isovanhemmat ja isovanhempien vanhemmat ovat käyneet kouluja.

- Kysymys on kahden, kolmen, neljän sukupolven koulutuksesta vähintään. Jos se saataisiin aikaan joissakin maissa tai jos koulunkäynti otettaisiin vertailussa huomioon, niin kansakuntien väliset keskiarvoerot pienenisivät, Hautamäki uskoo.

Kuukausiliitteessä Tatu Vanhanen esitti myös, että "kun evoluutio on tehnyt eroja rotujen ihonvärin ja ruumiinrakenteen välillä, en ymmärrä, miksi se ei tekisi eroja henkisissä ominaisuuksissa". Hautamäki puolestaan sanoo, ettei "rodun-käsite" ole enää modernin väestö- ja perinnöllisyystieteen tarpeellisia käsitteitä.

"Älykkyyden" monet lajit

Parin viime vuosikymmenen aikana on kehitetty runsaasti uusia lahjakkuuden malleja, joilla on pyritty laajentamaan lahjakkuuskäsitettä. Etenkin amerikkalaistutkijat Robert Sternberg ja Howard Gardner ovat kritikoineet älykkyystestejä niiden keinotekoisuudesta, kulttuurisidonnaisuudesta ja kapea-alaisuudesta, kertoo professori Kari Uusikylä Helsingin yliopistosta Opintoluotsi.fi -verkkosivustolla.

- Gardner määrittelee "älykkyyden" kyvyksi ratkaista sellaisia ongelmia, joita pidetään tärkeinä ainakin jonkun kulttuurin piirissä. Hänen teoriansa mukaan voidaan erottaa ainakin kahdeksan erillistä älykkyyttä: loogis-matemaattinen, kielellinen, spatiaalinen eli avaruudellinen hahmotuskyky, musiikillinen, kehollis-kinesteettinen (urheilijoilla, käsityöläisillä), interpersoonallinen (kyky tulla toimeen muiden kanssa), intrapersoonallinen (kyky ymmärtää omia motiivejaan ja tunteitaan) ja naturalistinen (kyky ymmärtää luontoa).

- Sternberg väittää, että moni älykkyydeltään muka heikkotasoinen on vain akateemisesti jälkeenjäänyt. Jokapäiväinen elämä sujuu hyvin ilman maisterinpapereitakin, jos on tervettä talonpoikaisjärkeä ja käytännöllistä lahjakkuutta.

- Eihän elämä ole pelkkää abstraktien kuva-analogiatestien ratkaisemista. Testeillä saadaan kyllä älykkyysosamääriä, mutta niiden avulla ei rakenneta taloja, kohdella muita tunneälykkäästi puhumattakaan siitä, että testit kertoisivat jotain ihmisen moraalista. Eivät kansojaan tuhonneet hirmuhallitsijat yleensä tyhmiä ole olleet, Uusikylä sanoo.

t: kopioija