Tulipa vain mieleen vaikka ihmiset käyttäytyvätkin säädyllisesti keskenään ortodoksit siis rahvas ja papisto niin silti...kuinka henkilökohtaisia syviäkin voivat tunteet olla toisia hmisiä kohtaan.Pitäisikö sellaisia katua katumuksen sakramentissa?
Kun nyt on puhuttu tuosta papin ja rahvaan rakkaudesta toisiinsa viimeaikoina tälläkin palstalla ja kai joskus aiemminkin.
Mitä te ajattelette kirkossa tai tavatessanne toisia seurakuntalaisia?Onko jotkut ihmiset herättäneet kiellettyjä tunteita tai paheksuttavia tai vain myönteisiä?
Kun nyt on puhuttu tuosta papin ja rahvaan rakkaudesta toisiinsa viimeaikoina tälläkin palstalla ja kai joskus aiemminkin.
Mitä te ajattelette kirkossa tai tavatessanne toisia seurakuntalaisia?Onko jotkut ihmiset herättäneet kiellettyjä tunteita tai paheksuttavia tai vain myönteisiä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oikein mielenkiintoinen avaus teiltä taas, ja tämäkin kertoo paljon teistä itsestänne.
Muutama vastaus tässä vielä pikaisesti.
Tunteet voivat olla hyvinkin henkilökohtaisia ja syviä toisia ihmisiä kohtaan, ja joskus jopa eläimiä kohtaan. Ne ovat aivan luonnollisia ja inhimillisiä asioita eikä niissä ole mitään katumista synnintunnustuksella, jos ei sitten ole syvää vihaa tuntenut ja halunnut kohdistaa sitä viattomiin lähimmäisiinsä.
Onko tosiaan täällä puhuttu nykyään "tuosta papin ja rahvaan rakkaudesta toisiinsa"? Itse en ole huomannutkaan, mutta tietenkin seurakuntalaiset rakastavat pappejaan, ja niin asian pitää ollakin. Ja pappien taas pitäisi olla sen rakkauden arvoisia.
Ja varmasti seurakuntalaisetkin tuntevat ihan kaikenlaisia tunteita toisia seurakuntalaisia kohtaan, sehän on sekin aivan luonnollista, mutta todellisuudessa juuri mitään erityistä ei ole mielessä varsinkaan täysin tuntemattomia kohtaan.
Voisitteko kertoa vielä, miksi ihmeessä tällaiset asiat vaivaavat teitä klo 04.27 sunnuntaiaamuna? Oletteko koskaan miettinyt, että oma mielenkiintoinen ja tasapainoinen elämä on kaikkein parasta? Miksi sitten keskitytte näin tyhjänpäiväisiin kysymyksiin, tuskin ne teitä mitenkään auttavat omissa ongelmissanne.
Joskus sitä miettii kasvatetaanko syntyortodoksit tunnevammaisiksi josta johtuen heistä tulee ivallisia ja katkeroituneita ylemmyydentuntoineen.
Olen huomannut että palstalla on kaikenlaisia ihmisiä niitä jotka ovat täysin tunnevammaisia ja joita ei kiinnosta kuin dogmit, omat mielipiteet ja politikointi jonka sivussa heitellään sitten kitkerän katkeria kommentteja jos joku aihe ei itseä kosketa.
Jossain määrin se näyttää kyllä ärsyttävän liekö syynä sitten se että se koskettaakin syvemmin juuri katkeraa ihmistä.
Millään ei voi jättää kommentoimatta vaan pitää veivata se kiukku ja ärtymys ja oma tuska ja teitittelevin sanankääntein palstalle.Ei kuitenkaan mahtane kovinkaan korkeasta asemasta tuokaan viesti tulleen.
Oma nopea mielipide on että ortodoksit näyttävät olevan pinnallisia, materialistisia, yhteiskunnalisista asemista kiinni pitäviä ja niitä arvostavia ihmisiä.Hengellisiä toki mutta tuntuu että vain virkansa rajoissa.En usko että kukaan siellä oikeasti toisesta ihmisestä välittää.
Muutamat saattavat mielenkiinnosta kysellä mutta luulisin että sekin kohteliaisuus on sitä että kaipaavat itse seuraa kun ovat yksinäisiä tai huolinarikkaa ja jotain ihmistä joka rukoilisi heidän puolestaan.Mutten usko että aivan oikeata välittämistä on.
Sitten on nämä luonnonlapset joilla kenties on elämän mittari tullut täyteen ja he vain suoltavat ulos sen mitä ajattelevat joku heidät kuitenkin kirkossa vielä pitää sitä en tiedä mikä koska he kovin sanoin haukkuvat ympäristönsä juuri nimenomaan kirkossa.Liekkö sekin tarve kertoa katkerista tunteistaan juuri siellä missä ne ihmiset ovat koolla jotka katkeruuden heissä aiheuttavat.
Huvinsa kullakin.
Loppuun kommentti edelliselle kirjoittajalle:Minusta taas jos minulta kysyttäisiin mikä on tyhjänpäiväistä niin se olisi politiikka ja yhteiskunnalliset kysymykset hengellisellä palstalla.
Ei kasvateta tunnevammaiseksi.
Ei.
Mene hoitoon.
Tepa kipittää itse sinne poliklinikalle.
Minusta nuo tietyt naiset seurakunnissamme haksahtavat aina "ihaniin, ulkomaalaisiin pappeihin, jotka hymyilevät kultahampaat välkkyen, ja ovat niin lipeviä että."
Nuo naiset istuvat pikkuhousut kosteina exstaasissa toimintapiireissä ja ajattelevat seksiä...
:D no kaipa noinkin voi olla mutta kaipa pappeja tulisi ensisijaisesti ajatella pappeina... eikä miehinä ja viimeiseksi seksuaalisessa kontekstissa ovathan se Jumalan asialla ja useimmat heistä naimisissa.Toki kai ihmisillä on inhimillisiäkin puolia kuten papeissakin.Anna heille anteeksi se.Eihän ole hyvä että ihmiset kadehtivat toisiaan ja elämiään.Tottahan sellaista kuitenkin tapahtuu.Kyllä minäkin toisaalta kadehdin omaa rippi-isääni hänellä on paljon tietoa mitä minulla ei ole esimerkiksi teologiasta ja ortodoksisuudesta.Joskus sitä kadehtii että kun tietäisi itsekkin.Toki muukin papisto tietää.Mutta siksi he ovatkin meidän seurassamme ohjaamassa meitä.
En ole pappien hampaisiin koskaan kiinnittänyt huomiota.
Minusta miehet ovat hassuja kadehtiessaan toisiaan eikä kirkossa voisi unohtaa sen miehisen kilpailun ja keskittyä rukoilemaan vaikkapa.
Mietin vain että kannattaisi tuollaiset tunteet kertoa katumuksella vaan sitä mietin että millainen ilme olisi papilla kun tuollaisen kanssaveli menisi kertomaan ja mikä lie vastaus.
En minä koskaan ajattele kirkossa tai seurakuntalaisista että kylläpä tuossa on vieressä niin pirunhyvännäköinen sisar varmasti papisto ja muut miehet katsovat häntä ja unelmoivat hänestä :D Ei jotenkaan tule mieleen.Toki esteetikkona kyllä huomaan ulkonäköseikatkin muttei se vielä herätä rakkautta.Korkeintaan intohimoa vastakkaista sukupuolta kohtaan mutta ei intohimokaan oikein synny ilman rakkautta.
Miehet taitavat olla erilaisia että heillä tuo rakkaus on toissijainen asia ja intohimo se ensisijainen juttu.Tiedä häntä.
Yrittäkää tukahduttaa tuollaiset ajatukset ja keskittyä kirkossa Jumalaan.On komeita ja kauniita ihmisiä ulkoisesti mutta on myös rumia ja kauniita ihmisiä sisäisesti.
Toki en väitä ettäkö itselläkin olisi joskus ajatus johonkin muuhun lipsahtanut mutta kuitenkin.Kirkossa olemme Jumalan asioilla emme maallisten himojemme ja muiden perässä.