Näin Johanna Korhonen kirjoittaa itse mustista afrikkalaisista

Netti ei unohda

Johanna Korhonen kertoo "ajatuspaja" Magman verkkosivuilla nauraneensa ääneen lukiessaan Ilta-Sanomien päätoimittajan Ulla Appelsinin kirjoitusta. Korhosen mielestä: Appelsinin kirjoitus paljasti, että Suomessa ollaan "aivan pihalla siitä", mitä rasismi on. Suomalaiset eivät osaa tai halua tunnistaa omaa rasismiaan.
Johanna Korhonen kirjoittaakin itse muista etnisyyksistä siten, että niissä ei ole rasismin häivää. Näin hän kirjoittaa Afrikan mustaihoisista miehistä:

Aids-potilaat ostavat ja raiskaavat eteläafrikkalaisia tyttölapsia, koska uskovat näin paranevansa. Etiopiassa edelleen yleinen vaimonhankintatapa on, että mies raiskaa havittelemansa naisen, koska häväistyn on pakko naida raiskaajansa. Kenialainen naispoliitikko käyttää useita sukkahousuja päällekkäin, koska raiskaus on tavallinen poliittinen ase ja sukkahousut antavat hetken lisäaikaa huutaa apua.

Eikä ainoastaan mustat afrikkalaiset miehet, vaan myös muut etnisyydet ovat yhtä kauheita:
Eteläaasialainen mies heittää rukkaset saatuaan rangaistukseksi naisen kasvoille happoa, joka syövyttää ihon ja kasvoluut ja usein vie myös näön. Irakissa noin tuhat miestä osallistui seitsemäntoistavuotiaan tytön kunniamurhaan, koska tytön epäiltiin rakastelleen poikaystävänsä kanssa.

Suomalaiset ovat ”aivan pihalla siitä, mitä rasismi on”, kirjoittaa Korhonen. Suomalaiset eivät osaa tai halua tunnistaa omaa rasismiaan, kritisoi Korhonen.

10

256

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Laitatko linkin tähän - nopeesti.

      Kiitos!

      • Ulkomaakriittinen


      • Ei jummarra

      • ¢
        Ulkomaakriittinen kirjoitti:

        No eipä tuohon etsimiseen paljon aikaa mene:

        http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Naisten tuhoamisesta/1135262046623

        A-H:lta löytyy myös esimerkki hänen omasta rasimistaan.

        suomalaisista naisista yli 60 % on ylipainoisia, eli eivät juuri kiihota valkoista miestä seksuaalisesti, eikä muutenkaan. Naiset siis pilaavat itse itsensä ja elämänsä ja mikä pahinta, myös suomalaisen miehen elämän. Olisikin korkea aika ryhtyä rodunjalostukseen ja hankkia tänne Suomeen mustien afrikkalaisten miesten sijaan, Virosta ja Venäjältä upeita rotu-naisia.


      • ¢

      • suomi suomalaisille
        Mover kirjoitti:

        Kiitos!

        Linkki tarvitaan periaatteessa aina lainauksiin.

        periaatteessa tarvitaan tietoa ainakun otetaan kantaa tai sensuroidaan toisten mielipiteitä julkisella palstalla.
        millä perusteella sulla on oikeus sananvapauden loukkaamiseen sillä varmuudella minkä täydellinen tietämättömyys aiheesta antaa....täh


    • Johanna Korhonen ei artikkelissaan mainitse sanallakaan ihonväriä, koska se ei ole oleellista. Jos joku ihminen toimii moraalisesti tuomittavalla tavalla, on hyvä että siitä puhutaan. Kun kirjoittaja on Johanna Korhosen kaltainen humaani ja älykäs ihminen, on kirjoituksia nautinto lukeakin. Hän osaa tuoda vaikeita asioita, kuten naisten huonon aseman, kiihkottomalla tavalla esiin, eikä hän missään nimessä sorru primitiiviseen meuhkaamiseen, kuten näillä palstoilla keikkuvat surkimukset.

      • ¢

        no en minä sinua nyt ihan surkimuksena pidä, näillä tiedoilla, mutta...

        City-Marketeissa myydään halpakoreissa sukkia, joissa lukee "puristamaton". Tuli ostettua sellainen 3 parin nippu. Sukat pakkautuu noin 100 m kävelyn jälkeen myttyyn kengän kärkeen, josta ne on aika hankala onkia pois. Niitä voi käyttää kuitenkin kertakäyttöpipoina, kun ei ne maksa juuri mitään. Ihan vain vinkkinä tämä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      112
      711
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      65
      551
    3. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      40
      537
    4. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      73
      502
    5. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      493
    6. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      41
      485
    7. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      434
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      40
      408
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      6
      404
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      371
    Aihe