Vimpelin haloo-liikkeen naamakirjassa on seikkaperäinen kertomus Vimpeli-puolueen kuoppaamisesta. Liikkeen ja paikalla olleet perussuomalaisten valtuutetut sekä kristilliset, joilla on yhteensä 11 paikkaa 21 jäsenisessä valtuustossa, allekirjoittivat Jäykäntuvalla 10.11. voitontunnelmissa välittömästi vaalituloksen vahvistamisen jälkeen paperin, jossa kumppanukset jakoivat periaatteella mulle-sulle lautakuntien ja kunnanhallituksen paikat sekä puheenjohtajuudet. Sopiminen on vapaassa maassa toki sallittua. Vimpelissä vellokset eivät kuitenkaan harkinneet loppuun saakka, kun he jättivät keskustalaiset ja vasemmistoliittolaiset kutsumatta tilaisuuteen. Aiemmin yhteisesti vaalittu ja tuloksellinen Vimpeli-puolue kuopattiin jyräämismielellä maan multiin. Perussuomalaisilla on ilmeisesti säännöissään pykäliä, joissa on määräyksiä kunnallisten luottamushenkilöpaikkojen täyttämisestä. Perussuomalaisen järjestöväki pohtinee, menikö kaikki pykälien mukaan. Haloo-liike voi muutaman henkilön järjestäytymättömänä porukkana oman asiansa tavoittelussa tehdä mitä lystää olematta kenellekään tilivelvollinen.
Keskusta ei ajanut koskaan saneluratkaisuja, vaikka sillä on ollut pitkään valtuustoenemmistö. Haloo-liikkeen ja perussuomalaisten viritys tulee tavalla tai toisella jättämään jälkensä kunnan päätöksentekoon. Huolimatta siitä, että kristilliset tulivat myöhemmin toisiin tuumiin, niin keskustalaisilla ja vasemmistoliittolaisilla on uusissa tuulissakin aihetta epäluuloon. Luu lyötiin hävinneiden kurkkuun, eikä se irtoa sieltä kovin helposti. Valittakoon selvästi suurimman puolueen keskustan edustaja kristillisten uuden asennon jälkeen hallituksen tai valtuuston puheenjohtajaksi tai muihin luottamusasemiin, niin päällimmäiseksi jää tunne, ettei hän sittenkään nauti valtuuston enemmistön luottamusta. Vimpelin yhteistyötahot pannevat merkille Vimpeli-puolueen surullisen kuoppaamisen. Vimpelin delegaatteja saatetaan epäillä puuttuvasta prokurasta, kun ei oikein ole selvyyttä vedelläänkö kunnan naruja kunnanvirastosta, Jäykäntuvalta tai vanhan osuuskaupan yläkerrasta. Kuntalaiset ovat syystä ymmällään.
Keskusta ei ajanut koskaan saneluratkaisuja, vaikka sillä on ollut pitkään valtuustoenemmistö. Haloo-liikkeen ja perussuomalaisten viritys tulee tavalla tai toisella jättämään jälkensä kunnan päätöksentekoon. Huolimatta siitä, että kristilliset tulivat myöhemmin toisiin tuumiin, niin keskustalaisilla ja vasemmistoliittolaisilla on uusissa tuulissakin aihetta epäluuloon. Luu lyötiin hävinneiden kurkkuun, eikä se irtoa sieltä kovin helposti. Valittakoon selvästi suurimman puolueen keskustan edustaja kristillisten uuden asennon jälkeen hallituksen tai valtuuston puheenjohtajaksi tai muihin luottamusasemiin, niin päällimmäiseksi jää tunne, ettei hän sittenkään nauti valtuuston enemmistön luottamusta. Vimpelin yhteistyötahot pannevat merkille Vimpeli-puolueen surullisen kuoppaamisen. Vimpelin delegaatteja saatetaan epäillä puuttuvasta prokurasta, kun ei oikein ole selvyyttä vedelläänkö kunnan naruja kunnanvirastosta, Jäykäntuvalta tai vanhan osuuskaupan yläkerrasta. Kuntalaiset ovat syystä ymmällään.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Kuntalaisista ei ole ymmällään ei ole kuin Leväniemen Veikko ja Veikkokin taitaa kuulua toiseen pitäjään.
Aika varmasti tiedän,että kepun valtuutetuista suurin osa kannattaa nyky ratkaisua,jossa hallituksen pj tulee perussuomalaisista.
Veikonkin kannattaisi jo niellä asia ja vaihtaa kasettia! Ja kirjoittaa yhteistyötä lisääviä kannanottoja.Sinänsä keskustelu on hyvästä,mut toi jankkaaminen alka jo käydä monen hermoille!!
" Kylältä kuultua". Keskustan valtuutetuista nykyratkaisua kannatti voimakkaasti Y.Koivukoski ja H.Hänninen eli ei kuitenkaan suurin osa keskustan valtuutetuista. Mikä oli parivaljakon motiivi tässä asiassa? Oliko kenties oma lehmä ojassa?
Vai ovatko nämä kaveruset eksyksissä,eivätkä vieläkään ole hahmottaneet mihin viiteryhmään oikein kuuluvat kun kyläläiset juoksuttavat heitä ja linja poukkoilee sinne tänne?
Älä sinä Veikko viitsi kirjoittaa,mitä et usko edes itsekkään.Viimeiset 8 vuotta on päätöksien teossa on ollut vain yksi totuus.Keskusta ja osa vasemmistoa on sanellut kaiken.Vaalitulos antoi tuomion -20 % äänistä!!!
Meillä vasta kävi köppelösti ku pelurit pelas koko puolueen Vmpelistä.
Erinomaisen huomionarvoinen komentti; asia jota on vähän paineltu villasella, ehkä noloina ja pikkasen häpeissään. Onhan Vimpelissä aina ollut se oikea oikeistokin, puhumattakaan nyt, kun kokoomus on sentään valtakunnan ykköspuolue. Me vasemmistossa selvisimme loppujen lopuksi oikeastaan ihan odotusten mukaisella tavalla, huomioiden että meiltä loikkasi peräti kolme haloon ehdokkaiksi, tai yhden vanhan parran ehdokkuuden kaappasi pari kolme vuotta nuorempi halituksensa.
Kuitenkin nyt tuon haloon kanssa taistellessa ja muutenkin värkätessä, minäkin vasemmistolaisena olen jopa alkanut kaivata vanhaa kunnon kokoomusta. Siellä oltiin sentään rehellisiä ja reiluja muitakin kohtaan ja myös ihmisiksi. Kokoomuslaisilla oli asioiden kuntoon saanti kuitenkin se päätähtäin, kun taas haloolla vai mahdollisimman suuren vallan haaliminen itselleen ja entisen kunnanjohdon tuhoaminen; ja mikä pahinta : keinoja kaihtamatta likaisin konstein.
Kyllä kokoomuksen edustajat olivat enne kärkipaikoilla, kun keskusteltiin kunnan elikeinoelämästä tai koulutusolojen parantamisesta. Nyt pitäisi saaha kokoomuksen kokoukset pidetyksi ja alottaa uus meno. Kyllä Vimpelistä kannattaisi pitää yhteyttä Sankeloon, mutta kellä on siihen vielä kanttia.
on kuihtuva puolue johtuen ideologiastaan joka ei vaan toimi ainakaan maaseudulla joten ei mikään ihme että yrittävät ponnistaa vielä kerran pinnalle Halono kanssa mukamas yhteistyössä.
Seläntakana naurajienpuolue sopisi nimeksi.
Ehkäpä kannattaa lukea tämä
http://www.ilkka.fi/mielipide/yleisöltä/puolueen-viesti-muuttui-kaukaiseksi-1.1280571
Tuomisalon "uuskokoomus", tuommoinen vimpeläinen villi joukko ei kykene kuuna päivänä korvaamaan vanhaa kunnon kokoomusta!!!!!
Kyllä vasemmistolaisille arvoille on Vimpelissä tilausta. Nythän puretaan työväenliikkeen aikaansaamaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Arhinmäki on hyvä esimerkki selväjärkisestä ajattelusta ja muutenkin mies paikallaan. Huono puoli hänessä on potkupallohulluts eikä taida tietää mies pesäpallosta mitään. Paavo vaan Vimpelin vasemmiston kesäjuhlaan puhujaksi ja Saarikentälle pesäpallo-otteluun. A allon pohjasta on vain yksi tie nousuun, ja voivat neloikkaritkin palata häntä koipien välissä. Tosin aatteen myönti on vaikea antaa anteeksi.
Kiitos erinomaisesta, selväjärkisestä kommentista! Mikään suuri linjamuutos ei tapahdu vuodessa eikä kahdessa. Se on pitkäjänteistä osin sydämelläkin tehtävää työtä, joka vaatii lujan uskon asiaansa. Vimpelin Vasemmistossa toimii tuon uskon omaavaa väkeä, joka ei nujerru vaikka loikkarien taholta on suorastaan sabotoitu nyky-yhdistystämme.
Arhinmäkeä yritettiin saada viime kesänä tänne Vimpeli-Kankaanpää otteluun, mutta ministeri ei kesäkiireiltään monikulttuurisessa maassa millään ehtinyt
Kyllä Paavo käsittää pesäpallonkin päälle, Kama on sillä sektorilla hänen suosikkijoukkueensa.
Ei muuta kuin uusi tilaus Paavolle. Vuoden päästä ruvetaan valmistautumaan jo eduskuntavaaleihin, ja sitä ennen olisi hyvä kaivella lähtökuoppia. Eduskunvaalit ratkaisevat mihin suuntaan vastuullista hyvinvointiyhteiskuntaa ja maaseutua viedään. MItähän mieltä loikkarit ovat yleisestä palkanalennuksesta ja työehtosopimusten yleissitovuuden purkamisesta? Asiassa voi tulla eripuraa Vimpelin kansanliikkeessä, mutta eiköhän Lassilan sydän syki entisille periaatteilleen, vaan mistäpä senkään tietää.
Lassila on lyönyt nyt kansanliikkeessä päänsä niin pahoin puheenjohtajan nuijaan, ettei sydänkään osaa sykkiä enää millekään muulle.
Huopanalla taitaa olla ongelma päänsä sisällä kun samaa asiaa jankkaa.
Yleensä kasetin vaihto auttaa mutta miten tässä tapauksessa?
Sanoin jo tuolla aiemmalla palstalla, etten ole enää viiteen vuoteen hävennyt itseäni hitustakaan. Omatuntoni on puhtaampi kuin pulmunen.
Ja tälläkin palstalla olen jo ehtinyt vaihtaa pari kolme kertaa sitä kasettiakin .Aiheesta aina aiheen mukaan. Lue tarkemmin, kansanliikkeen kiven sisässä piilotteleva kätyri, kuka lienetkin!!!!
Ja aika monesti tekin pyörititte kyllä Mirjanpelto-kasetin. Tiedä vaikka minunkin toistot kävisivät ajan kanssa toteen.
.Ne koirat älähtävät, joihin kalikat kalahtavat, raukkoja koko sakki!! Kyllä jämpti on näin, Vimpelin kansa tietää sen jo!!!
Veikko on nyt kuulkaas haloot sun muut vahvoilla.
Fakta on faktaa.
Veikko on tyypillinen keskustalainen, ilmeisesti myös Väyrysläinen, eli kuuluu kepusiivevn vähemmistöön.
Veikon viimeisiä saavutuksia Vimpelissä oli Lakaniemen koulun voimaperäinen alasajo.
Ministeri Manninen toimi takuumiehenä tälle hankkeelle.
!8- 3 jäi edelleen epäselväksi. ??????
Politiikkahan on sitä, että totuus ei saa tulla ilmi.
hyvää illanjatkoa t. Alkiolaisutta kannattava anselmi.
.
Anselmi nostaa minut arvoon arvaamattomaan, eli Lakaniemen koulun syöjäksi. En tunne itseäni sellaiseksi voimamieheksi, että pystyisin kävelemään valtuuston yli. Sen sijaan olen hyvin tyyytväinen, että laskelmani kouluverkon saneeraamisesta osuivat nappiin. Voin esittää näytöt, että perussuomalaiset lupasivat palauttaa kouluverkon ennalleen. Eipä ole mitään kuulunut. Nyt kun haloolaiset heitä avittavat, niin se voisi nyt onnistua.
Hallitus on asettanut yhdeksi itsenäisen kunnan kriteeriksi, että kunnassa syntyisi vuosittain 50 lasta. Tähän ei ole Vimpelissä viime vuosina päästy. Vimpelin nykyinen perusopetus on pedgogisesti lähellä yhtenäiskoulua ja hyvässä iskussa, ja menot/nuppi ovat kohtuullisia. Enpä oikein usko, että Vimpelin itsenäisyys kaatuu tähän hallituksen punktiin. Mitä mieltä anselmi muuten on asiasta?
Myönnän olevani keskustalainen ja vieläpä väyrysläinen. Olin valitsemassa 1980 Väyrystä Turussa 1980 puheenjohtajaksi. Siitäkin olen tyytyväinen, että hän pressan vaalissa osoitti Timo Soinin tyhjän jauhajaksi. Olin jopa iloinen, kun Väyrynen päihitti Soinin hänen kootiluolassaan Vantaalla. Joko anselmi on päässyt lukemaan Alkion päiväkirjoja?
Anselmi onnistui napakymppiin. Mitä tulee Väyryseen, niin hänhän ei ole ollut omasta mielestään ydessäkään asiassa väärässä.Näen Veikossa paljon samanlaisia piirteeitä.
Mitä tulee Väyrysen pressahommiin niin siinä taisi osa omista pettää äänestämällä ensimmäisellä kierroksella Haavistoa, pudottaen näin Väyrysen pois pelistä. Väyrynenhän sai Persusuomalaisilta ja kokoomukselta sekä Demareilta ääniä. Eli sillai
Pakko lopettaa, alkaas nääs pirunpelto. jatkan toiste.
Oliko se alkolaisuutta kannattava anselmi?
Jos nuo keskeiset luottamustoimet säilyvät sellaisina kuin Ilkka eilen julkaisi, niin kyllä voidaan puhua ainakin varovasti Vimpeli-puolueesta. Kunnanhallituksen istunnoissa on puheoikeudella mukana kuitenkin edustus kaikista valtuustoryhmistä.
Hallituksen kokoonpano näyttää lupaavalta muilta osin, paitsi että yhteistyökyvyn takaamiseksi vaihtaisin Lassilan Sovan Pasiin. Saataisiin samalla kehiin vähän nuorempaakin verta.
Kuten Ilkassa luki, että kaksi vuotta jonka jälkeen vaihto eli PS 2 hallituspaikkaa ja Haloolla 1 paikka.
Mitenkä sumplitaan puheejohtajuudet. Eikö Tuomisalo nousekaan missään vaiheessa kunniaan?
Nopeasti alkaa Veikollakin muisti pettää ja näkö hämärtää vaikka asioita ei katso sen pidemmältä kuin Seinäkoelta. Muistin virkistämiseksi voisi käydä Vimpelin kotisivulla ja katsoa vaikka valtuuston pöytäkirjaa tammikuulta 2009. Siitä voisi kerrata miten keskusta 11 valtuutetulla " vimpelin puolueen" nimiin otti kaiken mitä saatavissa oli. Eli kaiketi keskustassa nähtiin että Vimpeli-puolue on yhtä kuin keskusta.... Kyllä Vimpeli-puolue kuopattiin kun Pesu ja Männikkö jättivät puheenjohtakuudet ja tilalle tukivat omahyväiset junttamiehet ja naiset.
vaalissa viimeisen kierroksen jälkeen voivat katsoa itseään peiliin vain Aku Ankkaa äänestäneet.
Kyllä Veikko vaan heitti kovat faktat tiskiin joista nyt alemmuutta ja syrjintää mielestään kärsineet ottavat rankasti itseensä vaikka syytä ei olisi kun asia on niinkuin Veikko kertoi.
Ei se poliittinen näkökanta aina ole yhteneväinen kaikkien kanssa.
Pakko se on myöntää vaika Kesk. ei ole puolueeni.
Miten Vimpelissä saataisiin kokoomuksen toiminta uudelleen käyntiin? Eikö Vimpelissä ole enää yhtään kokoomukselaista. Kokoomus on sentään johtava hallituspuolue ja pysyy näillä näkymin sellaisena. Kyllä kai päättäjillämme olisi henkilötasolla vaikeissa asioissa kokoomuksenkin apua tarpeen. Persu- ja kepusuhteilla ei pitkälle pötkitä, ja vasurit sekä kristilliset ovat marginaaliryhmiä. Tulisiko apua kokoomuspiiristä?
Haloo Vimpelin toimintaan liittyviä havaintoja Vimpelissä.
Haloo Vimpeli protestiliike lakkautti kokoomuksen Vimpelistä.
Keskusta Vimpelin suurimpana vastuunkantajana ja valtuustoryhmänä kärsi tuntuvaa vahinkoa.
Haloo Vimpeli repi Vimpelin vasemmiston kahtia ja aiheutti riitaa ja erimielisyyttä vasemmistossa.
Haloo Vimpeli vei näkyvyyttä Vimpelin perussuomalaisten politiikalta.
Haloo Vimpeli on onnistunut johdattelemaan ihmisiä harhaan puhumalla pahaa vastuupaikoilla olevista, erityisesti keskustalaisista henkilöistä.
Haloo Vimpelin toiminta näyttää perustuvan repimiseen. Ei rakentamiseen.
Miksei kokoomus laittanut omaa listaansa vaaleihin, herää kysymys? Olisiko siitä, että ei ollut ehdokkaita ja vielä kun heidän kärkinimensä ei lupautunut lähtemään ehdokkaaksi?
Valtaa pitävät saava aina kritiikkiä tekemisistään ja tekemättä jättämisistään, ei ole keskusta ollut enää sen jälkeen kovinkaan houkutteleva kun Pesu ja Männikkö lopettivat.
Vasemmiston henkilöristiriidat on kuultu, Vasemmiston politiikka on mennyt keskustan liehittelyksi. Olisiko syytä miettiä vasemmiston oman linjan profiilin nostamista?
Perussuomalaisillahan oli oma keskustelupalstansa mutta sulkivat sen.
Keskustalla ei ole mennyt sen paremmin, aivan samanlailla paukuttivat lehdissä ja toreilla takaisin kuin Halookin.
Näkyvät vastustavan kaavamuutosta osin ja siten terveyskeskuksen rakentamista, repimistä sekin.
Toiminnassa ei näy merkkiäkään Vimpelin säilyttämisestä itsenäisenä.
Kyl ny saa kattoa peliin josset tuon vertaa oo jaksanut heidän vaaliohjelmaa lukea.
Käytännön toiminta on ihan samaa kuin vanhoilla puolueillakin, vaalilupauksia ei pidetä vaikka haloota äänten kalastuksessa huudetaan. Tuomisalo on huippu petturi, todellinen omalehmäojassa -mies; tuhosi puolueosaston jonka puheenjohtaja itse oli. Ja vielä muualta tänne karkotettu hajottaja, kaikkia vimpeläiset kelpuuttavatkin porukkaansa.
Jotain henkilökohtaista kaunaa.....
En ole ainoa Sepon suohon polkija
Elkää mollatko Seppoa, tulevaa hallituksen puheenjohtajaa 2015-2016. Seppohan olisi nyt sopimuksen mukainen valtuuston puheenjohtaja, jos kristilliset olisivat pysyneet alkuperäisessä kannassaan.
Paskapuhetta ja provosointia.
Siis jos vimpelipuolueen elävältähautaus olisi onnistunut! Parempi kuitenkin näin!
jos Seppo johtaa Vimpeliä joskus, voidaan samantien alkaa valmistella kunnan hautajaisia!!!
Onko Haloolla seuraava 2 vuotta hallituksen puheenjohtajuutta? 2015-16 vai ? Onko muiden puolueiden kantaa kysytty
Tuostahan oli jo tammikuussa ilkassa juttua. Kunnanhallituksen puheenjohtajuus on ensimmäiset kaksi vuotta perussuomalaisilla ja sitten on haloon vuoro. Vaihdoksessa perussuomalaiset saavat yhden paikan lisää hallitukseen ja haloo menettää yhden. Kyllä täytyy ihmeitä tapahtua jollei Lapinkorpi jatka edelleen kunnanhallituksessa.