YLEN TUELLA ELI SIIS VERORAHOILLA EI SUOMEEN TARVITA PUOLIKIELISÄ ULKKAREITA MUKA-TOIMITTAJIKSI.
IHMETTELIN ITSE SAMAA. Kundi tituleeraa itseään TOIMITTAJAKSI ja puhui tätä kieltä Ylen haastattelussa UUTISISSA yle1 keskiviikkona 9.1. eli
kun mine kirjoittan juttu ...
Kundi ei pääsisi ylioppilaskirjoitusten ainekirjoituksesta läpi mutta esiintyy Suomessa TOIMITTAJANA.
Tämä kaikki on naurettavaa kaksinaamaisuutta ja typeryyttä Yleltä, ikään kuin Suomessa tarvittaisiin puolikielisiä ulkkareita journalisteiksi Ylen tuella tai vielä vähemmän poliitikoiksi tai tulkeiksi tai sopeuttajiksi tai afrokampaajiksi tai miksikään.
Toimittajia on omasta takaa samoin kansanedustajia eikä tämä puolikielinen kouluttajamaton mamujoukko pysty tekemään ydinvoimaloita, öljyprosesseja kännykkäsovellutuksia eikä lääketutkimusta
Tässä Ylen viherpunikkien (he eivät ole kommareita huomatkaa, vaan ilman suuntaa hörhöileviä rääväsuita) tarjoamassa informaatiossa on myös tökerö uhkaus suomalaisille
Tehdään yksi asia selväksi: Suomi muuttuu kansainvälisemmäksi. Suomen valtaväestön kasvu on nykyään kaksi prosenttia ja maahanmuuttajien kasvu on kahdeksan prosenttia. Yhdessä perheessä voi olla 4-8 lasta.
0Äänestä
Kauniita ne on
Minäkin voisin rakastaa Somalia jos se on nainen.
0Äänestä
kysyäläesky
Kauniita ne on kirjoitti:
Minäkin voisin rakastaa Somalia jos se on nainen.
Sinu rakasta nainen? siis, olenko sine arhinmäki-pulueen nainen? tai viher-niinistöpulueen melkein nainen niinkon gay? minu vain kyselen.
0Äänestä
mamuongelmaisuus
SALAMAUUTINEN
Kolme kurdilaista poliittista naista teloitettiin tänään Pariisin kadulla keskellä kaupunkia
(tiedämme että Turkin salainen poliisi metsästää aktivistikurdeja. Sosialistit ovat pyrkineet liittämään Turkin eu:hun kun Turkki on niin mahtavat demokraattinen basaariyhteiskunta (joissa ei edes teoriassa voisi noudattaa eu-lakeja kaupassa)
Vastaukset 7
Vanhimmat
?
Paavikin neuvoo rakastamaan.
YLEN TUELLA ELI SIIS VERORAHOILLA EI SUOMEEN TARVITA PUOLIKIELISÄ ULKKAREITA MUKA-TOIMITTAJIKSI.
IHMETTELIN ITSE SAMAA. Kundi tituleeraa itseään TOIMITTAJAKSI
ja puhui tätä kieltä Ylen haastattelussa UUTISISSA yle1 keskiviikkona 9.1. eli
kun mine kirjoittan juttu ...
Kundi ei pääsisi ylioppilaskirjoitusten ainekirjoituksesta läpi mutta
esiintyy Suomessa TOIMITTAJANA.
Tämä kaikki on naurettavaa kaksinaamaisuutta ja typeryyttä Yleltä, ikään kuin Suomessa tarvittaisiin
puolikielisiä ulkkareita journalisteiksi Ylen tuella tai vielä vähemmän poliitikoiksi
tai tulkeiksi tai sopeuttajiksi tai afrokampaajiksi tai miksikään.
Toimittajia on omasta takaa samoin kansanedustajia eikä tämä puolikielinen
kouluttajamaton mamujoukko pysty tekemään ydinvoimaloita, öljyprosesseja
kännykkäsovellutuksia eikä lääketutkimusta
Tässä Ylen viherpunikkien (he eivät ole kommareita huomatkaa,
vaan ilman suuntaa hörhöileviä rääväsuita)
tarjoamassa informaatiossa on myös tökerö uhkaus suomalaisille
http://yle.fi/uutiset/nakokulma_lottovoitto_on_lunastettu/6438060
Tehdään yksi asia selväksi: Suomi muuttuu kansainvälisemmäksi. Suomen valtaväestön kasvu on nykyään kaksi prosenttia ja maahanmuuttajien kasvu on kahdeksan prosenttia. Yhdessä perheessä voi olla 4-8 lasta.
Minäkin voisin rakastaa Somalia jos se on nainen.
Sinu rakasta nainen? siis, olenko sine arhinmäki-pulueen nainen? tai viher-niinistöpulueen
melkein nainen niinkon gay? minu vain kyselen.
SALAMAUUTINEN
Kolme kurdilaista poliittista naista teloitettiin tänään Pariisin kadulla
keskellä kaupunkia
(tiedämme että Turkin salainen poliisi metsästää aktivistikurdeja.
Sosialistit ovat pyrkineet liittämään Turkin eu:hun kun Turkki
on niin mahtavat demokraattinen basaariyhteiskunta
(joissa ei edes teoriassa voisi noudattaa eu-lakeja kaupassa)
http://www.bbc.co.uk/news/world-europe-20970842
The bodies of three Kurdish women, said to include a founding member of the Kurdistan Worker's Party, have been found in central Paris
Täytyy sitten myöntää että Turkki täyttää melkein vaatimukset EU jäseneksi.