Kitarisat

Voiko tulehtuneet tai suurentuneet kitarisat aiheuttaa sen että henkilöllä on jatkuva nuhainen puheääni. Kitarisojahan ei näe muuten kuin Lääkäri katsoessaan niitä asianmukaisilla välineillään. Minulla oli aiemmin suurentuneet nielurisat.Ovat olleet jo lapsuudesta alkaen. Minun kurkkuni kipeytyi siksi helposti. Nyt joudun säännöllisesti poistamaan proppuja nielurisoistani..hammasharjan varrella painaen. Nielurisani ovatkin jo melkoisesti pienentyneet painelun johdosta, jolloin risojen koloista tulee vaaleaa proppua ulos. Nyt nielurisani onkin ..normaalin kokoiset oireettomat, kunhan säännöllisesti poistan niitä proppuja.Tuo kitarisa asia on minua alkanut askarruttamaan . Minä olen ollut aina nuhanenä. Varsinaisesti nenäni ei vuoda eikä se ole tukossa mutta puheääni on nuhaisen oloinen. Lisäksi minulla lienee allerginen nuha. Mutta onko oireet johtuvia kitarisoista?
3217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kitarisoja on vain yksi, nielurisoja kaksi....

Käy alaan erikoistuneen lääkärin vast.otolla, siellä se kitarisa-asia selviää.

Äänestä

Halusin vain tietää noin yleisesti onko Kitarisat mahdollisesti syynä nuhanenään.
Koska moni sairastaa nuhanenää mutta pärjäilee kyllä ongelmansa kanssa. Ja onko Kitarisa leikkauksen jälkeen nuhainen puheääni parantunut.

Esimerkiksi Nielurisoja leikattiin aiemmin yleisemmin. Koska Nielurisat ovat elimistön imurauhasia leikkaus ei ole ehkä ensimmäinen hoitokeino.

Äänestä

Ei taida olla kokemusta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leikkaukseenko? kirjoitti:

Voiko tulehtuneet tai suurentuneet kitarisat aiheuttaa sen että henkilöllä on jatkuva nuhainen puheääni. Kitarisojahan ei näe muuten kuin Lääkäri katsoessaan niitä asianmukaisilla välineillään. Minulla oli aiemmin suurentuneet nielurisat.Ovat olleet jo lapsuudesta alkaen. Minun kurkkuni kipeytyi siksi helposti. Nyt joudun säännöllisesti poistamaan proppuja nielurisoistani..hammasharjan varrella painaen. Nielurisani ovatkin jo melkoisesti pienentyneet painelun johdosta, jolloin risojen koloista tulee vaaleaa proppua ulos. Nyt nielurisani onkin ..normaalin kokoiset oireettomat, kunhan säännöllisesti poistan niitä proppuja.Tuo kitarisa asia on minua alkanut askarruttamaan . Minä olen ollut aina nuhanenä. Varsinaisesti nenäni ei vuoda eikä se ole tukossa mutta puheääni on nuhaisen oloinen. Lisäksi minulla lienee allerginen nuha. Mutta onko oireet johtuvia kitarisoista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu