Minulla ei ole yhtään ystäviä helluntailiikkeen ulkopuolella ja siksi vaikka kuinka yritän etäännyttää itseäni liikkeestä niin en pysty olemaan yksin ja sitten hitaasti taas vetäydyn takaisin siihen kaksinaamaisuuteen ja toisten syyllistämiseen mukaan.
Minä en koskaan ole ollut "hyvä" helluntailainen, minulla on tietyissä asioissa aivan liian radikaalit mielipiteet. Näistä minua syyllistetään jatkuvasti vaikka ihan näiden "ystävien" toimesta.
Olen koko ikäni kasvanut helluntailiikkeessä mutta myös koko ikäni olen vain kokenut pahaa oloa tuossa mukamas jumalan armon liikkeessä.
Mutta ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Tahtoisin uusia ystäviä, todellisia ystäviä jotka eivät arvostele minua. Tuntuu etten sovi muualle kuin tuonne missä minulla on paha olla. Tämä ei ole kivaa.
Minä en koskaan ole ollut "hyvä" helluntailainen, minulla on tietyissä asioissa aivan liian radikaalit mielipiteet. Näistä minua syyllistetään jatkuvasti vaikka ihan näiden "ystävien" toimesta.
Olen koko ikäni kasvanut helluntailiikkeessä mutta myös koko ikäni olen vain kokenut pahaa oloa tuossa mukamas jumalan armon liikkeessä.
Mutta ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Tahtoisin uusia ystäviä, todellisia ystäviä jotka eivät arvostele minua. Tuntuu etten sovi muualle kuin tuonne missä minulla on paha olla. Tämä ei ole kivaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tsemppiä ja Taivaan Isän Siunausta !
Itselläni on sama ongelma. Haluaisin kuulua Kristittyjen yhteyteen jossa pääosassa on Jeesus Kristus ja elämän ohjeena kaikilla tasoilla Raamattu.
Kovin vaikealta se ryhmän löytäminen vaikuttaa.
Asun Turussa ja tämä on todeella pahuuden pesä kaikin tavoin.
Tampereella ja Helsingissä ja jopa Jyväskylässä on yhteisöjä joiden toimintaan mielelläni osallistuisin.
Olen ollut helluntailaisten solussa ja he saivat rikottua avioliittoni ja perheemme, joten helluntaihenki on tuttu ja ymmärrän mistä kirjoitat.
Turvaudutaan Kristukseen ja pyydetään hänen johdatustaan !
Minkäköhän ikäinen olet. Olisiko mahdollista aloittaa uusia harrastuksia tai opiskella.
Yritä vähän aikaa vaikka tutustua itseesi. Etsi tietoa ja kirjallisuutta siitä mikä voisi olla sinulle hyvästä. Jos olet kiinnostunut henkisistä asioista, on sitäkin varten erilaisia ryhmiä. Googleta. Sieltä löytyy pilvin pimein asioita ja ennen kaikkea kuuntele sydäntäsi siitä mikä on sinulle oikein. Terapiakaan ei ole pahasta kyytipojaksi itsetutkisteluun.
Maistele sitäkin mitä kirjoitin. Kukaan ei voi tietää mitä sinä tarvitset, juuri nyt.
Ja yksinäsiä on paljon.Ei tarvitse olla hellari tai jos ei ole kavereita. `Vaikea on varmaan totutella ja opetella olemaan ei uskovaisten parissa. Et kuulu heihin mutta et koe olevsi kotona entisessäkään. Jopa menisist nyt johonkin vapaampaan uskovien yhteyteen.
Tai joutunet olemaan ainkin alussa sitten yksin, mikäli ei ole jotain harrastusta ja aktiviteettia.
Onko myös niin että olet luonteeltasi hyvin räväkkä ja sanot ronskisti it ja suoraan eriävät mielipiteesi.Jos sinulla on sellainen tyyli, niin sama orpous voi seurata maallisemmissakin piireissä. Liiian kärkästä sanoissaan ja hyökkäävää luonnetta aletaan ennenpitkää karttaa ja huomaa jäävänsä sivusta katsojaksi.
Aika hyvin on pidetty eriävät mielipiteet omassa päässä ja jos niitä olenkin tuonut esille niin kovin varovasti. Olenhan minä sentään se harhaoppinen, ei sitä kehtaa liikaa huudella kaikille.
Ihan noin mielen kiinosta,mikä onkaan harhaoppisi heidän mielestä?
Neuvoja en mieluusti lähde antamaan, mutta ehkäpä joitakin ajatuksia ja vaihtoehtoja pohdittavaksi.
Olkoon epäterve ja jopa sairastuttava miljöö sitten mikä tahansa, niin sellaiseen on viisata ottaa välimatkaa jo oman henkisen terveyden ja yleisen hyvinvointinsakin vuoksi.
Sellaisen viitekehyksen lähellä on vain entistäkin vaikeampaa luoda maailmasta ja itsestään tasapainoista kuvaa. Se ehdolistaa vahingollisiin ajatus- ja toimintamalleihin. Tietosesta ja tiedostamattomasta ehdollistumisesta on aluksi vaikea päästä irti, se vaatii aikaa ja rauhaa ajatuksilleen.
On hyvä ottaa välimatkaa jotta voisi saada rauhan ajatuksilleen, analysoida ja arvioida asiaa ja kokemaansa objektiivisesti. Olemalla itse taulussa / maalauksessa sisällä sitä on vaikea oikein arvioida. Tärkeää sellaisessa tilanteessa olisi antaa itseleen kaikki riittävä aika analysoida kokonaisuutta ja punnita tarpeitaan.
Yleensä fundamentalisissa liikkeissä ystävyys on hyvin ehdollista ja ryhmäpaine erityisen voimakas, joka voi jopa sairastuttaa henkisesti. Moni jopa syylistää itseään kokemastaan pahasta olosta kuvitellen vian olevan itsessään, vaikka todellisuudessa vikaa on epäterveessä yhteisössä. Ahdasmielisissä yhteisöissä syyllistäminne on yksi yleinen alistamisen ja vallankäytön muoto.
Minkään tahon ei pitäisi sallia asettua dominoimaan ja sanelemaan itsensä, uskonsa ja Jumalan väliin. Yksi vaarallisimista vallankäytön muodoista on väärin käytetty hengellinen valta, sillä siinä toisen alistamiseen käytetään Jumalaa välikappaleena ja keppinä syyllistämistä, ikuista kadotusta ja helevetintulta ymv.
Millään uskonnolla, ryhmällä, liikkeellä tai yksittäisellä uskovalla ei ole ainoaa oikeaa tulkintaa kirjoituksista. Se myös selittää kristillisten liikkeiden hurjan lukumäärän ( noin 33 tuhatta ) kaikki omine erilaisine tulkintoineen. Jokainen / useimmat niistä kuitenkin vakuuttaa olevansa Jumalan hengen ohjaamia ja pelatuksen olevan heidän piirissään. Kovin paljon siis Jumalan henki antaa toistensa kanssa ristiriitaisia tulkintoja ja toimintamalleja johdattamilleen ihmisille.
Ehkä haastavinta ahtaasta uskonliikkeestä irtautuessaan on syvälle selkäytimeen saakka juurrutettujen maailmankuvien mukana seuraaminen. Fundamentaliset liikkeet luovat hyvin voimakkaan asetelman me vs. koko paha saatanallinen maailma. Myös toiset eri tavoin tulkitsevat uskovat ja uskonliikkeet ovat harhaoppisia, siis niitä muita.
Toisaalta jonkin vahingollisen ja ahdasmielisen uskonliikkeen taakseen jättäminen ei automaattisesti tarkoita omasta hengellisyydestään luopumista. Ihminen voi olla omalla tavallaan ja omallatunnollaan uskova ilman mielenhallinnallisesti dominoivia uskontoja.
Toki tilanne on aivan erityisen haastava silloin kun ja jos joutuu leimatuksi ja kartetuksi jopa läheistensä taholta. Sekin on yksi hyvin epäterveen hengellis-uskonnollisen dominoinnin ja alistamispyrkimyksen muoto ja sellaiseen turvautuvat ovat epäinhimillisyydessään osaltaan uskontonsa uhreja sitä edes itse tiedostamatta.
Siltikin kannattaa ponnistella ollakseen rehellinen itselleen, kohti aitoja ihmissuhteita ja kohti omaa toisten dominoinnista vapaata hengellisyyttä, mikäli edeleen uskonsa osaa ja haluaa säilyttää.
Se mikä juuri nyt tuntuu kovin kestämättömältä, ei ehkä sitä olekaan enää vuosien kuluttua kun on rauhakseen päässyt tasapainoon menneisyytensä ja elämänsä kanssa. Menneisyttä ei tule edes yrittää kieltää, sillä se on osa itseä, mutta oppia elämän rauhassa sen kanssa.
Terve vapaus,aivan mielettömän hyvä kirjoitus!Todella hyljättynä,helluntaiperheen kasvattina ja monissa eri seurakunnissa tervettä kohtaamista etsien,apu on löytynyt yksin,Taivaan Isän edessä hiljentyen ja arjen keskellä tapaamissa ihanissa ihmisissä.
Totisesti tarvitset apua, on hirveän vaarallista olla siinä liikkeessä ja yleensä missään jos omatunto sanoo toisin.
Ettei tarvitse olla yksin- siinä Jumala meitä testaa, joka kestää kiusauksen se pelastuu- älä mene tuohon vipuun vaan harjoittele sietämään myös yksinäisyyttä.
Teet elämäsi parhaan ratkaisun.