Asperger-ihminen ei ole altis manipuloinnille

Kylmät kädet

Lapsesta asti minuakin on kyllä aivopesty sen puolesta, että ihmisroduilla ei ole mitään eroa, mutta asia ei ole uponnut minun kahden litran aivoihini. Aivan pienestä pojasta asti olen kokenut saman manipuloinnin, kuin tekin.

Sillä ei ole ollut minkäänlaista vaikutusta, vaikka olosuhteiden pakosta joskus joutunut myötäilemään ajan hengen mukaista käsitystä. Vihaan pienikalloisia ihmisiä, joita itseasiassa pidän apinoina, jotka ovat jotain ihmisen ja Homo Erectuksen väliltä.

Toki heistä löytyy isokalloisiakin yksilöitä, mutta valitettavan harvoin.

3

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 19+13

      Korjaa kommentointisi yleisesti hyväksytyksi ts. kerro mitä sinulla todellisuudessa on kerrottavana tälle palstalle tyhjänpäiväisyyksien sijaan.

    • As-henkilöt saattavat naiivissa hyväuskoisuudessaan olla hyvin helposti johdateltavissa myös erilaiseen a-sosiaalisuuteen. Tämä peruskoulussa huonosti menestyneiden ja jatkokouluttamattomien as- henkilöiden kohdalla.
      Assi voi kaikessa hiljaisuudessa, tähän tilaisuuden saatuaan, asettaa 'kiveen hakattujen' totuuksien kyseenalaisiksi. "Orjuudessa2 on hijainen pakko mylviä lauman mukana.

    • 161

      Tarkoitatko tuota elämäni arvot -ketjun sanomaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      63
      1257
    2. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1203
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      906
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      873
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      75
      858
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      722
    7. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      721
    8. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      103
      682
    9. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      616
    10. 78
      601
    Aihe