Olen rakastunut mieheen, joka asuu reilun 100 km:n päässä ja olemme tavanneet muutamia kertoja useamman päivän kerrallaan. Molemmilla on omat hankaluutensa suhteen ylläpitämisen kannalta: pieniä lapsia, vuorotyötä, opiskelua ym. Tuntuu, ettei käytännön asioita saa millään järjestymään, että tapaamisia saisi järjestettyä enempää kuin 1-2 kertaa kuukaudessa ja lähitulevaisuudessa käytännön asiat tulevat vaikeutumaan entisestään.
Mietin, onko tällaisessa suhteessa edes mitään mieltä? Olemme keskustelleet asiasta, mutta aika eri tavoin ajattelemme tilanteesta. Oma järki sanoo, ettei kannata sitoutua näin vaikeaan suhteeseen. Tunteita kuitenkin jo on molemminpuolin, vaikka ei vielä syviä. Mitä tehdä? Voisihan tietysti antaa ajan kulua ja ajan näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessan. Toisaalta en ole halukas aloittamaan suhdetta, jossa olosuhteet tulevat olemaan pitkälle tulevaisuuteen nykyiset.
Kaukosuhteen onnistuminen
7
681
Vastaukset
- fsd
toivottavasti huomaat viel mun viestin. onhan kauko suhtees eläminen rankkaa mut en sanois tota viel kaukosuhteeks.. ite asun melkein 350 km pääs poikaystäväst ja no nyt ollaan tavattu joka vkl ja jatkos ei pystytä ihan niin usein näkee :(( mut jso toisesta välittää jaksaa odottaa sitä hetkee et voi muuttaa yhteen ja elämä voi alkaa
- Ollako vai eikö olla
Meillä mahdollisuus tavata 1 tai korkeintaan 2 kertaa kuukaudessa. Molemmilla pieniä lapsiakin, joten ei se yhteenmuuttokaan ole ihan yksinkertaista. Lisäksi vakityöpaikat, opiskelut ym.
- Black Rose
Mä olen seurustellut nyt vajaa puoli vuotta miehen kanssa, joka asuu 200 km päässä minusta. Meilläkin arki on haastavaa, sillä molemmilla on lapsia, miehellä paikkakunnallaan vakituinen työ, oma talo ja kertakaikkiaan koko elämä. Samoin mulla kotipaikkakunnallani on kaikki mitä tarvitsen, ja olin juuri saanut elämäni asettumaan tänne missä nyt asun.
Mä olen tällä hetkellä työttömänä, työnhaku käynnissä kuitenkin koko ajan. Ongelma on, mihin suuntaisin, pysyisinkö kotipaikkakunnallani vai yrittäisinkö päästä lähemmäksi miestä.
Aivan samoja asioita olen pyöritellyt päässäni kuin aloittaja, eli onko tässä mitään järkeä. Mulla on kaksi lasta, joista vanhempi on aloittamassa syksyllä koulua. Hän aloittaa koulunsa tässä meidän lähikoulussa, ja arkemme on muutenkin vaikeiden vaiheiden jälkeen asettunut jo tähän nykyiseen paikkaamme.
Olin elämääni jokseenkin tyytyväinen, kunnes rakastuin tähän netissä kohtaamaani mieheen, joka on todella nyt Elämäni Rakkaus.
Mun on vaikea muuttaa yhteishuoltajuuden vuoksi mihinkään. Mulla on kaksi lasta kahdesta eri suhteesta (elämä ei mennyt kuten Strömsössä), eli kahden eri tapaamissopimuksen kanssa joudun vääntämään. Jos haluaisin muuttaa, joutuisin kysymään luvan kahdelta hyvin hankalalta exältä.
Enkä tiedä, voinko tehdä sellaista temppua lapsille, että lähtisin täältä omasta suuresta kaupungistani maaseudulle miehen perässä.
Joskus usko loppuu ja mietin eroa. Sitten taas tulee mukava juttutuokio miehen kanssa, ja saan voimia. Olemme yhteydessä joka päivä ja näemme toisiamme 1-2 viikon välein. Tapaamisilla olemme yhdessä 2-4 päivää kerrallaan. Mies on se, joka reissaa luokseni, sillä itse en lasten takia pääse usein lähtemään mihinkään.
Niin, kuka tietäisi miten tässä käy ja mitä kannattaisi tehdä? Toisaalta ajattelen, että tulevasta ei tiedä, ja nyt täytyisi nauttia hetkestä. Toisaalta, jos yhteinen tulevaisuus on vain kaukainen haave, niin onko tämä suhde vain ajanhukkaa?
Jos joku viisas osaisi jotakin ratkaisevaa sanoa, niin olisin kiitollinen minäkin.
- Ollako vai eikö?
Puit sanoiksi asiat, jotka minä tiivistin muutamaan lauseeseen. Eli meillä on täsmälleen sama tilanne, paitsi teillä vielä 100 kilometriä enemmän etäisyyttä. Sehän tästä juuri tekee niin vaikeaa, että on tunteita, mutta tilanne on hankala ja todennäköisesti pysyy sellaisena vielä pitkään eli siihen kunnes lapset ovat isompia. Eihän tulevaisuutta voi tietää, mutta toisaalta kukapa haluaisi tuhlata ehkäpä vuosia mahdottomaan...
- pulla4
Toivotan onnea. Itse 7 vuotta samassa tilanteessa olleena en kehottaisi heti antamaan periksi. Tosin vaikeaa se oli vaikkakin niin ihanaa
- juuh...
Etäsuhdetta, n 100 km, takana vajaa vuosi, ja hyvin menee... Nähdään vähintään kolme kertaa kuukaudessa, aina kun mahdollsta. Tapaamisia vaikeuttavia tekijöitä riittää, vuorotyö, lapset, vaikea ex jne. Puhelimessa puhutaan vähintään kerran päivässä, ja silloin tulee keskusteltua ehkä enemmän, kuin keskusteltais, jos nähtäisiin useammin.
Yhteen muutosta on ollut joskus puhetta, mut se ei ole vielä ajankohtaista. Myös se askaruttaa, et sitten tulisi arki suhteeseen, et jaksaisko sitä, kun nyt tapaamiset ovat lyhyitä ja silloin ei kerkiä,eikä halua,riidellä, vaan nautitaan vaan toistemme läheisyydestä. Onneksi lapset tulevat hyvin toimeen keskenään, eli hyvin voidaan tavata eri kokoonpanoissa, toisen lapset tai kaikki. Parasta on tietysti, kun saa olla kahdestaan ;))
Joka tapauksessa, olen onnellisempi kuin vuosiin- Ollako vai eikö olla
Kiva lukea onnistuneistakin etäsuhteista... Kiitos! Tuota vielä mietin, että miten lapset reagoineet? Ja minkä ikäisiä lapsia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)1108386- 402555
- 1212263
- 231936
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais151674- 111499
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa161452"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla141399- 151272
Kristityt "pyhät"
Painukaa helvettiin, mä tulen sinne kans. Luetaan sitten raamattua niin Saatanallisesti. Ehkä Piru osaa opetta?!.121183