Tiedossa oli, että presidenttiehdokas Niinistöllä ei ole lainkaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan osaamista eikä ymmärrystä.
Nyt se sitten näkyy ja tuntuu. Presidentti Niinistö ymmärtää, että turvallisuuspolitiikka on pelkkää sanakikkailua ja näsäviisasta pikkupolitikointia.
Hän on perustamassa Pohjolaan Natoa, mutta sitä pitää kutsua Pohjoismaiden puolustusliitoksi.
Niinistöllä on jo vastaavanlainen sanavedätys, Suomen ilmavoimien lähettämistä Naton komentoon valvomaan Naton ilmatilaa pitää kutsua Pohjoismaiden puolustusyhteistyön harjoitukseksi.
Nyt se sitten näkyy ja tuntuu. Presidentti Niinistö ymmärtää, että turvallisuuspolitiikka on pelkkää sanakikkailua ja näsäviisasta pikkupolitikointia.
Hän on perustamassa Pohjolaan Natoa, mutta sitä pitää kutsua Pohjoismaiden puolustusliitoksi.
Niinistöllä on jo vastaavanlainen sanavedätys, Suomen ilmavoimien lähettämistä Naton komentoon valvomaan Naton ilmatilaa pitää kutsua Pohjoismaiden puolustusyhteistyön harjoitukseksi.
Vastaukset 75
Vanhimmat
Päätä jo onko Niinistön toiminta sanakikkailua vai vakavaa tekemistä. Molempia se ei voi olla samaan aikaan. Jos se on vain sanakikkailua, ei siitä ole sen kummempaa haittaa koska ei siitä silloin mitään synnykään.
Mitään pohjolan Natoa Niinistö taas ei pysty yksin perustamaan eikä Nato ole koskaan luonut mitään alueellisia erityis-Natoja. Eikä luo nytkään.
Ruotsin kanssa voimme toki tehdä halutessamme tiiviimpää yhteistyötä mutta Ruotsi onkin liittoutumaton maa.
Voi voi kokemus maisteri, kun olet niin auttamattoman yksinkertainen.
Politiikassa valta tekee sanakikkailusta toimintaa jos ei muuta osaa. Sehän se hirvittävää Niinistön hallitessa onkin.
Eikä tietenkään mitään erillistä Natoa perusteta. USA pitää Pohjolan Naton taatusti komennossaan. Pohjolan Naton idea onkin, että Pohjoismaat maksavat USA:n ja Naton puolustusmenot ja kulut, sotakulut mukaanlukien Pohjolassa. Muu valta on USA:lla.
Sen takia Niinistön ja Salolaisen kekkaama Pohjoismaiden sotilasliitto on samaa sotkua. Nato-maat Norja ja Tanska eivät voi kuulua mihinkään Naton ulkopuoliseen sotilasliittoon kuten esim. muka Pohjoismaiden sotilasliittoon. Pohjoismaiden sotilasliitto on Pohjolan Nato tai ei mitään.
Kukahan täällä oikeastaan jatkuvasti sanakikkailee? Katsotaanpa muutamia sinun lempikikkojasi:
1. Niinistö liittää Suomen Natoon.
Tiedät varsin hyvin (tai sinun pitäisi ainakin tietää) että Niinistö tai Salolainen eivät mitenkään voi oman toimivaltansa puitteissa liittää Suomea Natoon. Se vaatii ensin suuren yksimielisyyden siitä että hanketta lähdetään edes viemään eteenpäin, sitten neuvottelut Naton kanssa jäsenyysehdoista, sitten neuvoa antavan kansanäänestyksen ja lopuksi eduskunnan päätöksen perustuslain säätämisjärjestyksessä 2/3 enemmistöllä.
2. Luodaan "pohjolan Nato".
Ensin toistat tuota ihan itse keksimääsi termiä kyllästymiseen asti ja nyt sitten ilmoitat että "tietenkään" ei ole perusteta mitään erillisä Natoja. No joko on olemassa joku erillinen pohjolan Nato joka eroaa jotenkin muusta Natosta tai sitten ei ole. Päätä kumpi pitää paikkansa mutta älä käytä kumpaakin aina tarpeen mukaan.
3. Juuri Niinistö on ajamassa suuria muutoksia pohjolassa.
Niinistön lausunnot ovat itse asiassa olleet hyvin varovaisia. Hyvinkin räväkkää turvallisuuspoliittista keskustelua käydään kaikissa pohjoismaissa ja varsinkin Ruotsissa. Viimeksi tänään saimme lukea lehdestä miten Ruotsissa on heitelty ilmaan hyvinkin radikaaleja ideoita Suomen ja Ruotsin välisestä sotilasyhteistyöstä. Suomi on ollut jo pitkään huomattavasti varovaisemmalla ja konservatiivisemmalla linjalla kuin Ruotsi. Myöskään Norjalle ja Tanskalle ei ole näyttänyt olevaan Nato-jäsenyydestä huolimatta kalustoyhteistyö muiden pohjoismaiden kanssa esimerkiksi kuljetuskonekaluston muodossa.
Korjaus: loppu piti olla:"Myöskään Norjalle ja Tanskalle ei ole näyttänyt olevan Nato-jäsenyydestä huolimatta mikään ongelma tehdä kalustoyhteistyötä muiden pohjoismaiden kanssa esimerkiksi kuljetuskonekaluston muodossa"
Täytyy minunkin puuttua tuon Niinistön nettiagentin kokopäivähölmöilyyn:
1) Niinistö voi liittää Suomea Natoon neuvottelemalla sopimuksia Suomen puolustusvoimien eri aselajien integroimiseksi Natoon. Sitähän Niinistö koko ajan tekee. Viimeisin Suomen ilmavoimien liittäminen Naton ilmapuolustukseen Islannissa. Asia on jo sovittu, eduskunta on valmiille asialle enää kumileimasin.
2) Poliittisesti Niinistö ei yksin voi Suomea Natoon liittää, mutta ei sitä kukaan uskokaan. Kunhan jotakin yrität sotkeaksesi keskustelua, kun älysi ei riitä parempaan.
3) Nato ei anna perustaa mitään separatistista Natoa. Pohjolan Nato on USA:n ja Naton idea, että Pohjolan maat ovat USA:n Naton komennossa ja maksavat USA:n varustelu, puolustus ym. kustannukset Pohjolassa ja arktisilla alueilla. Sen Niinistö on jo osittain USA:lle ja Natolle luvannutkin.
4) Niinistön lausunnot eivät ole varovaisia vaan epäselviä. Niinistö ei uskalla kun ei osaa käydä ulko- ja puolustuspoliittista debattia. Hän toimii kulisseissa, salaa kierroillen ja tehden sopimuksia, jotka työntää sitten virkamiesten, ministereiden, kansanedustajien syliin ja vastuulle.
"Niinistö voi liittää Suomea Natoon neuvottelemalla sopimuksia Suomen puolustusvoimien eri aselajien integroimiseksi Natoon."
Minkähän perustuslain kohdan mukaan hänellä on valtuudet sellaisia sopimuksia omin päin neuvotella?
"Viimeisin Suomen ilmavoimien liittäminen Naton ilmapuolustukseen Islannissa"
Suomen ilmavoimia ei liitetä Naton ilmapuolustukseen kuin täysin teoreettisesati muutaman koneen osalta pariksi viikoksi. Koko ilmavoimia ei siis integroida pysyvästi mihinkään vaikka kuinka niin haluaisit uskoa.
"Poliittisesti Niinistö ei yksin voi Suomea Natoon liittää, mutta ei sitä kukaan uskokaan. Kunhan jotakin yrität sotkeaksesi keskustelua, kun älysi ei riitä parempaan."
Minun älyni ei tosiaankaan riitä sen tajuamiseen miksi sitten jatkuvasti silti väität Niinistön Suomen Natoon liittävän jos kerran tiedät että se ei ole mahdollista?
"Nato ei anna perustaa mitään separatistista Natoa. Pohjolan Nato on USA:n ja Naton idea, että Pohjolan maat ovat USA:n Naton komennossa ja maksavat USA:n varustelu, puolustus ym. kustannukset Pohjolassa ja arktisilla alueilla"
Eli tuohon rakastamaasi pohjolan Natoon liittyminen on ihan sama asia kuin Natoon liittyminen yleensä jos se tarkoittaa vain Naton pohjoisia jäsenmaita. Miksi siis jatkuvasti hehkutat tätä asiaa jolla ei ole mitän merkitystä?
"Sen Niinistö on jo osittain USA:lle ja Natolle luvannutkin."
Ja juuri äsken sanoit että Niinistö ei pysty liittämän Suomea yksin Natoon joten millään Niinistön omilla lupauksilla ei ole mitään merkitystä. Eikä USa tai Naton muut edustajat ole niin tyhmiä etteivät tietäisi tasan tarkaan miten asiat Suomessa oikeasti päätetään ja kuka voi luvata mitäkin.
"Niinistön lausunnot eivät ole varovaisia vaan epäselviä."
Verrattuna mihin? Vaikka Koiviston "fundeeramiseen" verrattuna ne ovat hyvin selviä. Enkä minä voi sille mitään jos sinä et Niinistön lausuntoja ymmärrä...
"hän toimii kulisseissa, salaa kierroillen ja tehden sopimuksia, jotka työntää sitten virkamiesten, ministereiden, kansanedustajien syliin ja vastuulle. "
Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa että sinä et todellisuudessa tiedä asioista mitään mutta on helppo valehdella kun sanoo vain että asiat tapahtuvat muka salaa. Ja mistä ihmeestä sinä muka olisit edes saanut todellisia tietoja näistä "salaisista" sopimuksista?
Al-Qaidan kaappaamilla suomalaispanttivangeilla ei ole selviytymisen mahdollisuuksia, jos neuvottelijamme tyytyvät niinistömäiseen sanakikkailuun, sanoilla pyörittelyyn, harhauttamiseen, ehkä valehteluun tai valtion turvallisuuspäällikkö Olet hullu Kokoomus-K maisterin vastapuolen haukkumiseen ja asioiden sivusta puhumiseen.
Ttilanteen todellinen vakavuus on ymmärrettävä. NATO-vehkeily tässäkään ei nyt lisää Suomen, Niinistön luottamusta.
"Al-Qaidan kaappaamilla suomalaispanttivangeilla ei ole selviytymisen mahdollisuuksia, jos neuvottelijamme tyytyvät niinistömäiseen sanakikkailuun, sanoilla pyörittelyyn, harhauttamiseen, ehkä valehteluun tai valtion turvallisuuspäällikkö Olet hullu Kokoomus-K maisterin vastapuolen haukkumiseen ja asioiden sivusta puhumiseen."
Sinulla ei ole oikeasti hajuakaan siitä miten neuvotteluja käydään. Et tiedä ketkä käyvät, et kenen kanssa ja mitä keskustellaan. Älä siis spekuloi omien vihojesi kautta.
"Ttilanteen todellinen vakavuus on ymmärrettävä."
Nimenomaan. Ja sinunkin kannattaisi. Nyt ratsastat toisten ihmisten oikealla hädällä (kuten olet tehnyt syöpäasiassakin) ja käytät sitä oman Niinistö-vihasi välineenä. Voisit edes vähän hävetä...
Taas valtion säälittävää asian vierestä selittämistä ja EI EI EI ku niinku EI:
1. Salaisia sopmuksia tehdään salaisiksi siksi, että niissä ylittyvät valtuudet
2. Suomen ilmavoimat on liitetty NATOon teoreettisesti, Islannissa ne liitetään ihan oikeesti ja niin kauaksi aikaa ennen kuin Suomi sanoo yhteistyön poikki
3. Niinistö ei liitä Suomea NATOon poliittisesti, koska Suomen kansa on vastaan, siksi Niinistö liittää aselajeja NATOon sotilaallisesti, siihen parlamentarismi ei yllä ennen kuin puolueet uskaltavat, rohkaistuvat asiassa
4. Pohjolan NATO on NATO mutta poikkeuksena se, että Pohjoismaat maksavat kaikki USA:n ja NATOn sille aiheuttamat kustannukset; asehankinnat, sotaharjoitukset, sotakulut, sairaanhoidon, lääkäripalvelut, hautajaiskulut, eläkkeet jne.
5. Niinistö on luvannut Suomelta panostusta Pohjolan NATOon ja mm. sen arktiseen toimintaan
6. Niinistö ei hallitse ulko- eikä puolustuspolitiikkaa, niiden logiikkaa, rakennetta syy-seuraussuhteita, sanastoa, analyysiä jne. ja kun hän vielä pelkää vastuuta, hän on ottanut strategiakseen juristin alkeiskurssinlta tutun: sekota peli olemalla sekava.
"Salaisia sopmuksia tehdään salaisiksi siksi, että niissä ylittyvät valtuudet"
Ja silloin ne eivät valitettavasti ole juridisesti päteviä. Ja mitään todella isoja asioita, kuten vaikka Nato-jäsenyyttä, ei siksi voida koskaan sopia salaisilla sopimuksilla koska ne ovat niin laajasti eri tahoja koskettavia asioita että kaikki pitää olla sovittu ja valmisteltu oikeassa järjestyksessä ja oikealla tavalla.
"Suomen ilmavoimat on liitetty NATOon teoreettisesti, Islannissa ne liitetään ihan oikeesti ja niin kauaksi aikaa ennen kuin Suomi sanoo yhteistyön poikki"
Tuon Islannissa olon kestohan sovitaan edeltäkäsin ja se on nimenomaan vain pari kolme viikkoa. Ei sitä tarvitse erikseen irtisanoa.
"Niinistö ei liitä Suomea NATOon poliittisesti, koska Suomen kansa on vastaan, siksi Niinistö liittää aselajeja NATOon sotilaallisesti"
Tuo on juuri sitä pahimman laatuista sanakikkailua jota itse väität muiden harrastavan. Nato-jäsenyys on mitä suurimmassa määrin poliittinen päätös eikä pelkkä sotilaallinen liittäminen ole mahdollista, varsinkaan aselaji kerrallaan.
"siihen parlamentarismi ei yllä "
Miksi muka ei?
" Pohjolan NATO on NATO mutta poikkeuksena se, että Pohjoismaat maksavat kaikki USA:n ja NATOn sille aiheuttamat kustannukset; asehankinnat, sotaharjoitukset, sotakulut, sairaanhoidon, lääkäripalvelut, hautajaiskulut, eläkkeet jne."
Mistä tuollainen poikkeus on tullut? Onko Norjan tai Tanskan jäsenyysehtoja huononnettu? Ja kuka on tehnyt päätöksen että jotkut jäsenmaat otetaan Natoon muita huonommin ehdoin?
No oikeasti ei kukaan ja tuokin on ihan sinun omaa keksintöäsi...
"Niinistö on luvannut Suomelta panostusta Pohjolan NATOon ja mm. sen arktiseen toimintaan"
Ja sinulleko ihan kertoi noin luvanneensa :)
"Niinistö ei hallitse ulko- eikä puolustuspolitiikkaa, niiden logiikkaa, rakennetta syy-seuraussuhteita, sanastoa, analyysiä jne. ja kun hän vielä pelkää vastuuta, hän on ottanut strategiakseen juristin alkeiskurssinlta tutun: sekota peli olemalla sekava"
Vaihda Niinistön paikalle oma nimesi niin lause on sinun kirjoittamaksesi harvinaisen totta.
Nauruksi pisti kun valtion turvallisuustiedottaja nettiagentti Tavallinen Olet hullu Kokemus - k maisteri paljasti, että Niinistön virkamiehet, jotka neuvottelevat Jemenissä Al-Qaidan kaappaamien suomalaisten pankkivankien vapauttamiseksi eivät tiedä kenen kanssa neuvottelevat.
Olet hullu käytti vaan sotilaskieltä, että neuvottelijoiden taustoja ei ole " selvitetty".
Täällähän ei kukaan "paljasta mitään" muuten kuin sinun kuvitelmissasi. Tällä keskustelee ihan tavallisia ihmisiä. Ja ainoa joka tällä on intoillut noista neuvotteluista olet taas sinä joka ei niistä muutenkaan tunnu mitään todellista tietävän.
Presidentti on antanut taas ohjeet valtion propagandatoimistolle: kun suomalaiset eivät muka tiedä, että neuvottelevat Al-Qaidan kanssa niin niinistön juristin logiikalla kaappaajat eivät ole Al-Qaida.
Vielä Tavallinen Olet hullu Kokemus-K on pantu toistelemaan lisää niinistöä, että
Al-Qaida ei kaapannut mitään vaan "vain" osti panttivangit itselleen.
" niinistön juristin logiikalla kaappaajat eivät ole Al-Qaida."
Ihan tavallisen ihmisen logiikan mukaan kaappaaja on se joka kaappaa. Tämän hetkisen tiedon mukaan kaappajat kuuluivat paikaliseen heimoon, eivät Al-Qaidaan.
"Vielä Tavallinen Olet hullu Kokemus-K on pantu toistelemaan lisää niinistöä, että
Al-Qaida ei kaapannut mitään vaan "vain" osti panttivangit itselleen."
No se on se tieto jonka kansainvälisetkin uutistoimistot ovat tällä hetkellä asiasta kertoneet. Jos sinulla on jotain parempaa sisäpiirin tietoa asiasta niin kannattaisi kertoa tiedotusvälineille, sehän olisi todellinen uutispommi. Toki he saattavat vaatia tiedolle vähän enemmän perusteluja kuin vain keksityt asiat...
Wikileaks paljasti Niinistön sanakikkailun eli Nato-valheen, että Suomen Nato-yhteistyö olisi muka Pohjoismaiden puolustusyhteistyötä.
Niinistö vaan teki töitä USA:lle, Natolle, Norjalle, että ne voisivat natottaa Suomea.
Jos Wikileaks on jotain paljastanut niin sinun on hyvin helppo laittaa linkki tuohon paljastukseen. Mutta jos et sitä tee, on kyseessä jälleen kerran yksi omasta päästäsi keksimä väite.
Se on vaarallista, että Niinistölle NATO on vain sanakikkailua. Sillä tavalla Suomi on nyt jo mokannut Venäjän suhteemme, ja nyt meni Ruotsin kanssa sotilasyhteistyö ja jo ollaan Afganistanin, Somalian ja Malin, kohta Islannin "sotaharjoituksissa" niin kuin Niinistö niitä sanakikkailee.
Nytkö Nato onkin Niinistölle vain sanakikkailua? Aikaisemmin olet sitkeästi väittänyt että Niinistö on jo käytännössä littänyt Suomen Natoon. Eli päätä nyt, onko Nato sanakikkailua vai todellisuutta.
Kohta nähdään taas sanakikkailua kun Suomen kansalle paljastuu, että Niinistö on liittänyt Suomen armeijan osaksi USA:n ja Naton Afrikan sotaa.
Mikähän nimi sille tulee kun Pohjoismaiden puolustusharjoitus ja ollaan vaan mutta tullaan pois on jo käytetty. Olisko ollaan vaan suojaamassa Afrikan tähteä tms.
"Niinistö on liittänyt Suomen armeijan osaksi USA:n ja Naton Afrikan sotaa."
Ai sen USA:n joka ei ole Afrikassa tai sen Naton joka ei ole Afrikassa?
No sittenhän ei ole hätää kun emme mene sinne ollenkaan!
Mielenkiintoista nähdä miten Niinistö selittää jos selittää ollenkaan, miksi Suomi ryhtyy puolustamaan Nato-maa Viroa ja koko Nato-Baltiaa.
Ei noin tyhmää valtionpäämiestä ja ylipäälikköä voi ollakaan. Kiristetäänkö Niinistöä vai hänkö vain kylmästi tai ymmärtämättömyyttään myy koko Suomen.
"Mielenkiintoista nähdä miten Niinistö selittää jos selittää ollenkaan, miksi Suomi ryhtyy puolustamaan Nato-maa Viroa ja koko Nato-Baltiaa."
Pitäisi vaan ensin ryhtyä niitä puolustamaan ennen kuin mitään selitettävää on.
USA ja Nato vaativat Suomen reserviläistoiminnan lakkauttamista niin, että tilalle perustetaan amerikkalaistyyliset kodinturvajoukot, jotka sitten liitetään USA:n kodinturvajoukkojen verkostoon ja komentoon eli Pentagonin, CIA:n ja USA:n armeijan komentoon.
Niinistö luulee taas olevansa älykäs ja vetää nykäset.. Hän ja kokoomuslaiset PM:n virkamiehet nimittävät noita Suomen amerikkalaisia kodinturvajoukkoja paikallisjoukoiksi.
"USA ja Nato vaativat Suomen reserviläistoiminnan lakkauttamista niin, että tilalle perustetaan amerikkalaistyyliset kodinturvajouko"
Amerikassa ei ole mitään kodinturvajoukkoja. Heidän kansalliskaartinsa (National Guard) on täysin kykenevä toimimaan myös "oikeassa" sotatilanteessa ja sitä onkin käytetty mm. Persianlahden sodissa.
Sitä harjoitetaan myös paljon laajemmin ja useammin kuin Suomen reserviä. Se on siis tietynlainen reservissä oleva ammattiarmeija, ei vanhoista ukoista koostuva kevyesti aseistettu kodinturvajoukko.
"Niinistö luulee taas olevansa älykäs ja vetää nykäset.."
Sinä luulet taas jatkuvasti tietäväsi asioista vaikka oikeasti tietosi ovat hyvin rajoitetut kuten nytkin nähtiin.
Niinistö voi uskoa, että hän näpääränä vain sanakikkailee, mutta USA:n ja NATOn johto ei niin usko.
Paikallisjoukoille jätetään Suomen puolustaminen (joilta Niinistö vie riittävät rahat ja resurssit 2015) kun taas Suomen armeija käy omaa sotaansa USA:n ja NATOn komennossa Suomen rajojen ulkopuolella (jolle Niinistö siirsi resursseja).
USA ja NATO ovat vetäneet Niinistömme täydelliseen retkuun. Suomi jää ilman puolustusta alusmaaksi USA, NATOn ja Niinistön hyökätessä Venäjälle.
"USA, NATOn ja Niinistön hyökätessä Venäjälle."
Älä enää jaksa näitä sotafantasioitasi...
Aika jännää, että valtio pani Tavallisen maisterin kokemus-k:n "lomalle". Olet hullu sai jäädä vielä meuhkaamaan.
Valtion propagandatoimisto yrittää saada Niinistö- ja Nato-propagandan asialinjalle kun Tavallisen Olet hullun propaganda ei uppoa suomalaisiin.
Nyt propagandamiehitys on klassisen mallin mukaan toispuoleinen kun ei ole ilkeän Tavallinen maisteri Olet hullun vastapainoksi kilttiä setää kokemus-k:ta.
Siinä sitä on nettiagenteilla miettimistä, miksi kiltin kokemus-k sedän propaganda ei uppoa, vaikka mausteri hullu mesoaa ja Niinistökin joskus myös Salolainen, Jaakonsaari, Stubb yrittävät natottaa.
"Aika jännää, että valtio pani Tavallisen maisterin kokemus-k:n "lomalle". Olet hullu sai jäädä vielä meuhkaamaan."
Emmekö me olleetkaan mielestäsi yksi ja sama henkilö?
"Valtion propagandatoimisto yrittää saada Niinistö- ja Nato-propagandan asialinjalle kun Tavallisen Olet hullun propaganda ei uppoa suomalaisiin."
Sinun propagandasi Suomen ja Ruotsin sotilasliitosta on uponnut kaikkein huonoiten kun sillä ei näytä olevan juuri lainkaan enemmän kannatusta kuin Natollakaan (jota minä en muuten edes kannata...).
"Siinä sitä on nettiagenteilla miettimistä, miksi kiltin kokemus-k sedän propaganda ei uppoa,"
Minä en ainakaan ihmettele ollenkaan että meidän muutaman ihmisen keskenämme käymä keskustelu täällä yhdellä palstalla ei vaikuta yhtään mitään gallupien lukuihin. Sinähän se jatkuvasti kuvittelet että tällä keskustelulla olisi jotain suuria valtakunnallisia merkityksiä.
Me muut tajoamme että tämä on tavalisten ihmisten keskinäistä väittelyä, ei sen kummempaa.
Sanakikkailua taas, Niinistö ja Tuomioja olivat hioneet Bostonin terrorilausuntoaan, että iskun paikka oli yllätys.
Sillä Niinistö ja Tuomioja viittaavaat uskoonsa USA:n poliisiviranomaisten ja armeijan uhoon, että turvallisuusjärjestelyt ovat Bostonissa huippuluokkaa. CIA ja Supokin olivat vaihtaneet tietoja ennen maratonia.
Puolustusministeriön Olet hullu kokemus-k Iivonen pistää vielä paremmaksi, että isulla on yhtäläisyyksiä Atlantaan, kun tosiasiassa isku on pitkälle kopio 9/11:stä. Silloin kuten nytkin turvallisuusyksiköt veivät läpi pommi-iskujen vastaisiaharjoituksiaan, jotka ovat olleet alusta oikeilleiskuille.
" kun tosiasiassa isku on pitkälle kopio 9/11:stä. "
Kerrotko mitä yhteistä Bostonin muutaman ihmisuhrin vaatineella iskulla ja valtavalla 9/11 iskuilla oikein on?
Jeps, nyt mennään sitten Texasin kyytiä. USA on pyytänyt hiljaisuutta Texasin tapahtumista. Niinistö ja Tuomioja eivät uskalla lausua mitään.
Palomiehet tietävät, että tehtaassa räjähti pommi. USA:n johto, CIA, armeija, Nato haluavat salata.
"Jeps, nyt mennään sitten Texasin kyytiä. USA on pyytänyt hiljaisuutta Texasin tapahtumista. Niinistö ja Tuomioja eivät uskalla lausua mitään."
Miksi heidän pitäisi siitä jotain lausua? Siis räjähdyksestä jonka syy on suurella todennäköisyydellä onnettomuus tehtaassa.
Muistatko muuten vielä Suomessa sattuneen Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen? Siinäkin kuoli melkoisesti ihmisiä ihan tavallisessa onnettomuudessa.
"Palomiehet tietävät, että tehtaassa räjähti pommi. USA:n johto, CIA, armeija, Nato haluavat salata."
Sinun on ilmeisen vaikea uskoa että minkään asian takana ei olisi joku salaliitto ja että Niinistö ei olisi jotenkin mokannut sen yhteydessä. Alkaa olla aika väsynyttä...
heh heh maisteri painaa jo täyttä tuuttia USA:n valtiohallinnon tekstiä.
Palomiehet ilmoittivat välittömästi, että tehtaassa räjähti pommi. Heidät pantiin välittömästi hiljaisiksi.
"heh heh maisteri painaa jo täyttä tuuttia USA:n valtiohallinnon tekstiä."
Ei vaan tekstiä joka ei heti paikalla suodata kaikkea USA-, Nato- ja Niinistö-vihan silmälasien läpi kuten sinun "tietosi".
"Palomiehet ilmoittivat välittömästi, että tehtaassa räjähti pommi."
Ja missähän he sen ilmoittivat? Ja jos niin ilmoitus perustui mihin? Varmaan tietoon vai vain siihen että oli tapahtunut voimakas räjähdys?
Palomiehet ilmoittivat sen omissa viestintäkanavissaan, joita lainattiin eri uutisissa.
Mikä ihmeen puolustusvoima-Nato-Niinistö-propagandisti sinä olet kun et seuraa mitään etkä tiedä mistään mitään.
"Palomiehet ilmoittivat sen omissa viestintäkanavissaan, joita lainattiin eri uutisissa."
Ymmärrät kai että keskellä tuota kaaosta annettu tieto ei ole sama asia kuin totuus. Miten ihmeessä joku palomies olisi voinut tietää että räjähdyksen aiheutti pommi eikä kemikaaliräjähdys? No ei mistään. Sellainen voidaan varmistaa vasta oikeiden tutkimusten jälkeen.
"Mikä ihmeen puolustusvoima-Nato-Niinistö-propagandisti sinä olet kun et seuraa mitään etkä tiedä mistään mitään."
No siitä näet että minä en ole kenenkäänpalveluksessa! Minulla ei ole aikaa seurata kaikkea maailmassa koska minun pitää tehdä oikeita töitä ja vielä olla perheenkin kanssa. Mutta sinä toki laitat tavalliseen tapaasi ilolla linkin josta tuo tieto näkyy.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan grand old man Paavo Väyrynen, monin verroin älykkäämpi ja poliittisesti kokeneempi kuin presidentti Niinistö on jo kritisoinut ulkoasiainvaliokunnan tapaa yrittää presidentti Niinistön tyyliin paperilla sanakikkailun avulla muuttaa Suomen kansainvälistä asemaa sotilaallisesti liittoutuneeksi maaksi.
Onneksi vanhaan hyvään Väyrysen aikaan Suomen ja Neuvostoliiton välisissä lausunnoissa ja kommunikeoissa ei koskaan harrastettu mitään epäselvää sanakikkailua... Vai miten se menikään?
Eipä ihme, että media vaikenee Niinistön uudesta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta kun siihen ei saa tolkkua itse keksinnön isäntäkään presidentti Niniistö.
Näin Niinistö selitti Ylen haastattlussa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa:
" Minä välttäisin nyt tätä sanataitelua tai termikinastelua tässä."
" Minusta selkeä tapa ajatella tätä asiaa on, että jos joku tulee kysymään tätä asiaa, niin häntä kiinnostaa, mitä me teemme mieluummin kuin miten me leimaamme tekemisemme"
" Jos näin kuvaa, ei se tarvitse mitään leimaa, onko tämä liittoutumattomuutta, sotilaallista liittoutumattomuutta vai sellaista liittoutumattomuutta, jota ei ihan täydellisenä enää olekaan."
Ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme on nyt tunarin kädissä.
Ensin presidentti Niinistö keksi omasta mielestään ovelan tempun liittää Suomi Natoon. Hän kekkasi, että Suomi ei ole enää sotilaallisesti liittoutumaton maa vaan nyt yhtäkkiä sotilaallisesti liittoutunut maa, vaikka emme kuulu mihinkään sotilasliittoon.
Kun maailmalla ja Suomessakin älykkäät alkoivat kysellä, ihmetellä, voida pahoin, surkutella, nauraa Niinistön uutta hölynpöly ulko- ja turvallisuuspolitiikan sanakikkailua, Niinistö pyysi päästä Yleen antamaan haastattelun, missä pyysi välttämään termikinastelua ulkopolitiikastamme.
Sitten Niinistö lähti itse sanakikkailemaan ja nyt emme sitten olekaan sotilaallisesti liittoutunut ilman sotilasliittoa vaan emmekä tietenkään sotilaallisesti liittoutumaton maa vaan nyt olemme sotilasliittoon kuulumaton maa.
Niinistön juoksupoika Salolainen kiertää jo kenttää. Nyt Suomen linja on kuulemma: "Suomi on puolueeton sotilaallisesti liittoutunut sotilasliittoon kuulumaton maa".
Kuka nyt saisi aisoihin Niinistön, Stubbin, Salolaisen. Ne munaavat koko Suomen.
Se on sanakikkailua, nyt Niinistö yrittää kääntää suomalaisia Nato-jäsenyyden kannattajiksi tietotekniikka-kyberpropagandalla.
Jälleen menee nykäseksi: Niinistö yrittää, että Nato olisi suoja kyberhyökkäyksille, vaikka Nato ei pysty suojaamaan edes omia sivujaan eikä arkistomateriaaliaan, ei jäsenmaidensa ministeriöiden ei edes tiedusteuyksikköjensä sivuja eikä USA:n armeija ja Nato lentokoneidensa ja miehittämättömien lennokkien autopilottijärjestelmäänsä.
Niinistö itse ei osaa tietokoneella muuta kuin perustekstinkädittrlyä ja sähköpostia.
" Niinistö yrittää, että Nato olisi suoja kyberhyökkäyksille, "
Näinhän Niinistö ei sanonut. Hän antoi sen yhtenä esimerkkinä mahdollisista tulevaisuuden uhista jossa Natolla voisi olla rooli kun toimittaja erikseen kysyi asiasta.
"Niinistö itse ei osaa tietokoneella muuta kuin perustekstinkädittrlyä "
Sinulla se näyttää tuo tekstinkäsittelykin jäävän vähän puolitiehen :)
Jeps, Obama lähetettiin Kiinaan asti anomaan, ettei Kiinasta tehtäisi kyberhyökkäyksiä, kun ne ovat tehneet USA:n armeijan ja NATOn nettisivut ja verkkotoiminnot sekä USA:n ja NATOn hävittäjien, pommikoneiden, tankkauskoneiden, kuljetuskoneiden, helikopterien, miehittämättömien lennokkien tutka-ohjausjärjestelmät haavoittuviksi.
Presidentti Niinistö osoitti jälleen kerran typeryytensä, pyrkimyksillään liittää Suomi NATOon kybersodankäynnin vuoksi, vaikka USA ja NATO ovat senkin sodan häviämässä Kiinalle ja Venäjälle, jopa Iranille.
"Jeps, Obama lähetettiin Kiinaan asti anomaan, ettei Kiinasta tehtäisi kyberhyökkäyksiä, kun ne ovat tehneet USA:n armeijan ja NATOn nettisivut ja verkkotoiminnot sekä USA:n ja NATOn hävittäjien, pommikoneiden, tankkauskoneiden, kuljetuskoneiden, helikopterien, miehittämättömien lennokkien tutka-ohjausjärjestelmät haavoittuviksi."
Vielä kuukausi sitten väitit että taleban oli hakkeroinut nuo lennokit ja lentokoneiden ohjausjärjestelmät. Nyt se olikin sitten Kiina.
Tosin sinulta on jäänyt huomaamatta että mitään tuollaista ei ole todellisuudessa tapahtunut.
"Presidentti Niinistö osoitti jälleen kerran typeryytensä, pyrkimyksillään liittää Suomi NATOon kybersodankäynnin vuoksi, vaikka USA ja NATO ovat senkin sodan häviämässä Kiinalle ja Venäjälle, jopa Iranille."
No mitään sotaahan ei ole käynnissä. Tiettyjä tunnustelevia yrityksiä kyllä. Ja varmaan ainoa todella menestyksekäs operaatio on ollut juuri USA:n Stuxnet jolla on todistettavasti viivästytetty Iranin ydinohjelmaa merkittävästi hakkeroimalla sentrifugien ohjausta.
Maisteri, älä sotke,
sekä Kiina, Venäjä, Iran että talibanit sekä yksityiset Anonymos-tyyppiset järjestöt pystyvät hakkeroimaan USA:n ja Nato-maiden puolustusministeriöiden, armeijoiden, Naton tietojärjestelmät, sivut, verkot sekä USA:n armeijan ja Naton asejärjestelmien mm. ilmavoimien tietojärjestelmät esim. automaattiohjsuksen, tutkajärjestelmät jne.
Älä yritä maisteri, toimittaja ei kysynyt muuta kuin sen, minkä toimitus oli sopinut etukäteen presidentin kanssa.
Niinistö halusi itse tyrkyttää Natoa. Hän tulee toistamaan sen samalla tavalla uudelleen kuten sinäkin toistelet Tavallisena maisterina ja Olet hulluna.
Jotain tietysti aina joskus pystyvät, kaikkia eivät. Aivan kuten USA pystyy häiritsemään vastapuoliaan. Sellaistahan se on, kissa ja hiiri leikkiä.
Mutta on todella naivia väittä että USA:n kaikki järjestelmät olisivat suojattomia. Olet jankannut noita lentokoneiden yms. ohjauksia vaikka kuinka paljon mutta mitään faktaa asiasta sinulla ei ole ollut esittää. Olet siis jälleen kerran keksinyt koko jutun omasta päästäsi.
Täytyy minunkin puuttua tuon Niinistön nettiagentin kokopäivähölmöilyyn:
1) Niinistö voi liittää Suomea Natoon neuvottelemalla sopimuksia Suomen puolustusvoimien eri aselajien integroimiseksi Natoon. Sitähän Niinistö koko ajan tekee. Viimeisin Suomen ilmavoimien liittäminen Naton ilmapuolustukseen Islannissa. Asia on jo sovittu, eduskunta on valmiille asialle enää kumileimasin.
2) Poliittisesti Niinistö ei yksin voi Suomea Natoon liittää, mutta ei sitä kukaan uskokaan. Kunhan jotakin yrität sotkeaksesi keskustelua, kun älysi ei riitä parempaan.
3) Nato ei anna perustaa mitään separatistista Natoa. Pohjolan Nato on USA:n ja Naton idea, että Pohjolan maat ovat USA:n Naton komennossa ja maksavat USA:n varustelu, puolustus ym. kustannukset Pohjolassa ja arktisilla alueilla. Sen Niinistö on jo osittain USA:lle ja Natolle luvannutkin.
4) Niinistön lausunnot eivät ole varovaisia vaan epäselviä. Niinistö ei uskalla kun ei osaa käydä ulko- ja puolustuspoliittista debattia. Hän toimii kulisseissa, salaa kierroillen ja tehden sopimuksia, jotka työntää sitten virkamiesten, ministereiden, kansanedustajien syliin ja vastuulle.
"Niinistö voi liittää Suomea Natoon neuvottelemalla sopimuksia Suomen puolustusvoimien eri aselajien integroimiseksi Natoon"
Sinä et vain tajua että tekninen yhteensopivuus jota sinä integroimiseksi kutsut, ei liitä Suomea poliittisesti tai sotilaallisesti Natoon. Se vain takaa mahdollisuuden yhteistyöhän jota teemme nytkin jatkuvasti mm. rauhankumppanuuden ja EU:n nopean toiminnan joukkojen muodossa.
Natoon liittyminen on täysin eri asia ja vaatii sekä poliittisen yksimielisyyden kuin kansan tuenkin. Ja niitä ei ole joten mikään tekninen yhteensopivuus ei meitä Natoon liitä.
"Poliittisesti Niinistö ei yksin voi Suomea Natoon liittää, mutta ei sitä kukaan uskokaan. Kunhan jotakin yrität sotkeaksesi keskustelua, kun älysi ei riitä parempaan."
Juuri sinähän tässä koko ajan sotket poliittisen ja teknisen. Kukaan muu niitä ei ole missään vaiheessa sotkenut.
"Nato ei anna perustaa mitään separatistista Natoa"
Vain sinähän olet sellaista esittänyt. Kukaan muu ei ole sellaisesta koskaan puhunut.
"Naton idea, että Pohjolan maat ovat USA:n Naton komennossa ja maksavat USA:n varustelu, puolustus ym. kustannukset Pohjolassa ja arktisilla alueilla"
Pohjolan Natoon kuuluvat maat maksavat jo nyt oman puolustuksensa, aivan kuten puolustusliittoon kuulumattomat Suomi ja Ruotsikin. USA ei mitenkään varustele täällä pohjolassa jolla sillä ei ole omia joukkojaan.
"Sen Niinistö on jo osittain USA:lle ja Natolle luvannutkin"
Juuri sanoit että Niinistö ei voi Suomea yksin Natoon liittää. Hän ei siis myöskään voi yksin mitään SUomen Nato-kuluja luvata maksaa.
Sinä et vain tajua, että USA:n armeijan kenraalien Nato-komentoon liittyminen liittää Suomen Natoon.
Sinä et vain tajua, että 70-luvun Nato-politiikan jauhanta on tyhmää meihin asioita seuraaviin asiantuntijoihin ja älykkäisiin, 2000-luvulla USA ja Nato tekivät päätöksen "laajennetusta" Natosta, mihin voi liittyä juuri niin kuin Niinistö Suomea liittää, asevoimien ja asejärjestelmien sekä komentorakenteiden integraatiolla ilman poliittista kansan ja parlamentin suostumusta.
Sinä et vain tajua, että Niinistön ajama Pohjolan Nato ei ole separatismia vaan tarkoitettu USA:n Nato-kenraalien pohjousmaiseksi Nato-nyrkiksi ja paikkaamaan Naton taloutta.
Sinä et vain tajua, että Niinistö lupasi Naton Cigacon kokouksessa USA:lle ja Natolle blanco rahaa 6 milj. joka vuosi ja että Niinistö karsi määrarahoja kotimaisesta puolustuksesta Nato-yhteistyön ja USA-Naton kv.sotien hyväksi.
Sinä maisteri olet onneton propagandisti, hirveen tyhmä ja lapsellinen kun lasetat tuota hölynpölyäsi, jolle variksetkin jo nauraa.
"Sinä et vain tajua, että USA:n armeijan kenraalien Nato-komentoon liittyminen liittää Suomen Natoon."
Sinä tässä et tajua että yhteisessä harjoituksessa oleminen ei liitä maiden armeijoita yhteen eikä alista ketään toisen komentoon. Logiikallasi kaikki maat joiden kanssa olemme olleet joskus samoissa harjoituksissa, on samalla liittänyt Suomen armeijan oman armeijansa komentoon. Eli onko niin mielestäsi käynyt?
"Sinä et vain tajua, että 70-luvun Nato-politiikan jauhanta on tyhmää meihin asioita seuraaviin asiantuntijoihin"
Sinun "asiantuntemuksesi" on täällä moneen kertaan punnittu niin Afrikan sarvessa kuin Rovajärvelläkin puhumattakaan kaikista muista väitteistäsi joita et ole pystynyt mitenkään perustelemaan. Älä tee itsetäsi asiantuntijaa jos et sellaista asiantuntemusta pysty näyttämään.
"2000-luvulla USA ja Nato tekivät päätöksen "laajennetusta" Natosta, mihin voi liittyä juuri niin kuin Niinistö Suomea liittää, asevoimien ja asejärjestelmien sekä komentorakenteiden integraatiolla ilman poliittista kansan ja parlamentin suostumusta."
Ja sinulla lienee selkeää faktaa moisesta päätöksestä? Sehän ei ole Naton peruskirjan mukainen.
"Sinä et vain tajua, että Niinistön ajama Pohjolan Nato "
Pohjolan Natosta ei ole puhunut hölkäsen pöläystä kukaan muu kuin sinä...
"Sinä et vain tajua, että Niinistö lupasi Naton Cigacon kokouksessa USA:lle ja Natolle blanco rahaa 6 milj. joka vuosi"
Sinä et vain tajua että Niinistöllä ei mitään tuollaisia omia rahojaan ole lupailla.
Ja tajuat kai että 6 miljoonaa vuodessa on täysin mitättömän vähän koko Naton ja USA:n puolustusbudjetteihin verrattuna. Se ei muuta mitään sen rahoituksessa joten sellainen raha olisi täysin turha.
"Sinä maisteri olet onneton propagandisti, hirveen tyhmä ja lapsellinen kun lasetat tuota hölynpölyäsi, jolle variksetkin jo nauraa."
Itsensä korottaminen "asiantuntijaksi" ilman mitään meriittejä ja vailla alkeellisintakjaan kykyä perustella kantansa ei osoita kauheaa kypsyyttä sinunkaan puoletasi. Kukaan muu todellinen asiantuntija ei kirjoittele missään mitään sen kaltaista jota sinä täällä suollat päivittäin kymmenien viestien verran. Miksiköhän?
Sinä et vaan tajua, että harjoituksia, operaatioihin osallistumisia on monenlaisia. Vain sinunlaisellesi yksinkertaiselle harjoitus on harjoitus ja esim. jäätelö on jäätelö.
Oletko koskaan kuullut mansikkajäätelöstä, suklaajäätelöstä, pehmytjäätelöstä häh.
Sama se on Islannin harjoituksen kanssa. Siellä Suomen Hornetit "harjoitetaan" eli testataan osaksi Naton pohjousta ilmapuolustusta ja tulevaa Pohjolan Natoa varten.
Eihän Niinistö nyt omia rahojaan USA:n armrijalle ja Natolle luovuta vaan Suomen valtion, tässä tapauksessa puolustussektorin rahoja.
"Sinä et vaan tajua, että harjoituksia, operaatioihin osallistumisia on monenlaisia. Vain sinunlaisellesi yksinkertaiselle harjoitus on harjoitus ja esim. jäätelö on jäätelö"
Sinulle jäätelö on jatkuvasti nauris :)
Etkä voi millään uskoa että useinmiten jäätelö on todella vain jäätelö.
"Siellä Suomen Hornetit "harjoitetaan" eli testataan osaksi Naton pohjousta ilmapuolustusta ja tulevaa Pohjolan Natoa varten."
Kun noin väität niin kertonet meille muillekin yksityiskohtaisesti miten tuo Islannin harjoitus sitten eroaa ratkaisevasti muista harjoituksista jotka ovat vain harjoituksia.
"Eihän Niinistö nyt omia rahojaan USA:n armrijalle ja Natolle luovuta vaan Suomen valtion, tässä tapauksessa puolustussektorin rahoja."
Kertonet sitten mistä budjetista se Niinistö niitä rahoja jakelee, millä valtuuksilla ja milloin tehdyillä päätöksillä.
Ain niin, ethän sinä koskaan mitään väitteitäsi perustele niin että turha odottaakaan...
Niinistöä kiellettiin esittämästä Putinille Suomen vierailulla Niinistön itsensä kekkaamaa Suomen uutta ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa:
"Suomi on julistautunut sotilaallisesti liittoutuneeksi sotilasliittoon kuulumattomaksi maaksi."
" Minä välttäisin nyt tätä sanataitelua tai termikinastelua tässä."
" Minusta selkeä tapa ajatella tätä asiaa on, että jos joku tulee kysymään tätä asiaa, niin häntä kiinnostaa, mitä me teemme mieluummin kuin miten me leimaamme tekemisemme"
" Jos näin kuvaa, ei se tarvitse mitään leimaa, onko tämä liittoutumattomuutta, sotilaallista liittoutumattomuutta vai sellaista liittoutumattomuutta, jota ei ihan täydellisenä enää olekaan."
Niinistön ulkopolitiikka meni taas sanakikkailuksi, kun Niinistö sai kuulla, että USA:n presidentti Obama ei tule Suomeen vaan menee Ruotsiin matkalla Venäjälle.
Ennen Niinistön presidenttikautta USA:n presidentit pysähtyivät aina Suomessa presidenttiä tapaamassa matkalla Venäjälle. He eivät koskaan menneet eivätkä pysähtyneet Ruotsiin.
Kun Niinistölle, kokoomukselle ja natottajille selvisi, että Obama ei tule Suomeen Niinistön takia, ne levittivät hätävalheen Virosta uutistoimistoillemme Suomeen, että Obama olisi kutsunut Niinistön ja Kataisenkin Ruotsiin.
"Ennen Niinistön presidenttikautta USA:n presidentit pysähtyivät aina Suomessa presidenttiä tapaamassa matkalla Venäjälle. He eivät koskaan menneet eivätkä pysähtyneet Ruotsiin."
Kumma juttu kun Ruotsi on kuitenkin mielestäsi niin hieno ja puolueeton toisin kuin Suomi. Olisi nyt luullut että niin hienossa maassa olisi edes joskus käyty.
Ehkä siis oli jo viimein aikakin...
Ai niin, USA varmaan omituoisen logiikkasi mukaan "palkitsi" Ruotsin siitä että sen edustaja meneekin Syyriaan sitä uraania mittaamaan sen sijaan että "salaiiton" mukaisesti sinne olisivat menneet Keuruun Pioneerit Niinistön ja USA:n käskystä.
Kyllä USA:n ja Naton suunnitelman tyhjäksi tekemisestä kannattaakin palkita vierailulla, vai mitä?
Ja tämä oli siis sarkasmia jos et tajunnut...
Sanakikkailuksi meni Suomen ulkopolitiikka, taas on Niinistö haluttu valtionpäämies nyt muka Ruotsiin Obaman vierailukutsuille, mutta taas valitettavasti vain tekaistussa uutisessa aivan kuten oli YK:n turvaneuvotovaalinkin aikaan.
Itse sotkeudut yhä pahemmin omiin väitteisiisi. Ensin Niinistö on niin luotettu että solmitaan vaikka mitä salasopimuksia ja otetaan mukaan hyökkäykseen Venäjälle. Nyt sitten hyvä onkin Ruotsi joka vielä eilen teki mielestäsi tyhjäksi USAn mittausoperaation Syyriaan suostumalla YKn ryhmän johtoon.
Alat olla jutuissasi jo niin sekaisin että ei mitään rajaa. Kannattaiskohan noudattaa jotain logiikkaa eikä mennä vain aina sokean vihan mukana?
Obama ei tullut Suomeen polttamaan näppejään Niinistön uuteen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, että "Suomi onkin nyt sotilaallisesti liittoutunut sotilasliittoon kuulumaton maa." Siinä Obamankin verbaaliakrobatia olisi mennyt solmuun ajatuksenjuoksusta puhumattakaan.
Obamaa ei Suomen ulkopolitiikka tai sen määrittely kauheasti hetkauta. Olemme pieni melko merkityksetön maa pohjolan perukoilla.
Puhumattakaan että Obamaa hetkauttaisi sinun itse keksimäsi ulkopolitiikan määrittely...
Obama taisi pelätä tilannetta, että Niinistö olisi ilmoittanut Obamalle, että "Suomi on nyt sotilasliittoon kuulumaton sotilaallisesti USA:han liittoutunut maa".
Obamaa ei Suomen ulkopolitiikka tai sen määrittely kauheasti hetkauta. Olemme pieni melko merkityksetön maa pohjolan perukoilla.
Puhumattakaan että Obamaa hetkauttaisi sinun itse keksimäsi ulkopolitiikan määrittely...
Hei maisteri, jos sinä olet tuohipirtistä ja pelkäät ulkomaailmaa niin älä kuvittelekaan että me muut ollaan heinäkenkiä ja luullaan, että Suomi on vaan pieni ja mitätön maa.
Suomi on osa EU:ta, tärkeä maa ja hyvinvointivaltio. Siitä pitää pitää huolta, että teikäläiset eivät Niinistön johdolla pääse myymään sitä USA:lle ja Natolle.
"Hei maisteri, jos sinä olet tuohipirtistä ja pelkäät ulkomaailmaa niin älä kuvittelekaan että me muut ollaan heinäkenkiä ja luullaan, että Suomi on vaan pieni ja mitätön maa. "
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Suomi on maailmanlaajuisesti hyvin pieni maa ja kansainvälisen politiikan näyttämöllä suhteellisen pieni toimija.
Eikä se ole mikään suuri vika. Sellainen maa onnistuu yleensä pysymään myös niistä konflikteista ulkona ja tietyinä sopivina hetkinä voi toki esittää huomattavaakin osaa asioissa. Mutta yleisesti olemme pieni maa.
"Suomi on osa EU:ta, tärkeä maa ja hyvinvointivaltio."
Olemme yksi maa monen EU:maan joukossa ja niidenkin joukossa pienimmästä päästä. Suomi on toki meille itsellemme tärkeä kuten myös monille kauppakumppaneillemme ja naapurimaillemme. Painoarvomme ei kuitenkaan ole suurten Eurooppalaisten maiden luokkaa. Se nyt vain on fakta.
Hävytöntä oman pesän likaamista. Jos Suomi hoitaa oman puolustuksensa itse, valitsee puolustuksen johtoon älykkäitä sotilaita (jos sellaisia on) ja potkaisee pois Nato-pelkurit jotka ovat antamassa puolustusasiamme USA:lle liittämällä Suomen Natoon niin hyvin menee kunhan Niinistö pidetään vielä erossa keksimästä Suomen ulko- ja puolustuspolitiikan "uusia" hullunlinjauksia.
"Hävytöntä oman pesän likaamista."
Fantasiat oman maan suuruudesta tai huomattavasta asemasta eivät ole todellisuutta. Tosiasioiden tunnustaminen taas ei ole pesän likaamista vaan onnistuneen politiikan pohja.
"Jos Suomi hoitaa oman puolustuksensa itse, valitsee puolustuksen johtoon älykkäitä sotilaita"
Kyllä, juuri näin! EIkä tällä ole mitään tekemistä sen kanssa olemmeko suuri ja merkittävä maa vai pieni ja vähemmän merkittävä. Oma tontti hoidetaan silti niin hyvin kuin mahdollista.
Niinistö pelkää hihojensa palamista. Niinistö jahkaa juupas - eipäs.
Viikko sitten Niinistö yritti pälyilevin katsein vakuutella että ei ole toiminut Syyria asiassa ja nyt kun hihat alkoivat palaa joutui paljastamaan, että hän ja Suomi on ollut paljonkin aktiivinen Syyria asiassa.
Paljastuuko myös sisältö, että Niinistö on yrittänyt saada Pohjolan USAn laittomaan sotaan ilman YKn valtuutusta, mutta se ei kelvannut Ruotsille.
Niinistö yritti sanakikkailla itsensä irti Suomen natotuksesta Ylen haastattelussa.
Niinistö vastasi Suomi24:n NATO-kriittisiin keskusteluihin, mutta ei se osannut mitään esittää, sanoi vain, että häntä huvittaa.
Entä sitten jos presidenttiä huvittaa. Se osoittaa vaan, että Niinistö on asioita seuraamaton tai ymmärtämätön, joka ei tajua presidentin asemaa kansan puolustajana vaan halveksii ja katsoo kanssa ylen.
"Niinistö vastasi Suomi24:n NATO-kriittisiin keskusteluihin, mutta ei se osannut mitään esittää, sanoi vain, että häntä huvittaa."
Siis ihan oikeasti sinä edelleen kuvittelet että Suomen presidentti olisi vastannut sinun kirjoituksiisi joita lukee noin kokme ihmistä!?! Herää jo...
Ne oli ottanut haastatteluun kaikki Suomi 24 Nato keskustelun Natoa arvostelevat keskustelut.
"Ne oli ottanut haastatteluun kaikki Suomi 24 Nato keskustelun Natoa arvostelevat keskustelut."
Ne kaikki 100 aloitusta ja 5000 päätöntä viestäkö jotka sinä olet tänne tehtaillut?
Viikon naurut jälleen, kiitos!!!
Järjestelmän valvoja unohti kertoa teille reppanat, että viestinne näkyvät vain teidän tietokonepäätteillä. Jatkakaa samaan malliin.
Niinistö sanakikkaili toivottamalla uuden vuoden puheessaan jumalan siunausta niin kuin USA:n armeijassa ja NATOssa tehdään.