1930-luvulla Englanti keskittyi ulkomaiseen kriisinhallintaan eli siirtomaittensa orjuutukseen ja ulkoisti maansa etujen puolustamisen Euroopan mantereella Ranskalle. Ovelaa kertakaikkiaan mutta epäonnistui kun Ranska ei pärjännytkään yksin Saksalle kuten enkelsmanni oli laskenut. Oli tipalla, ettei joutunut Saksan miehittämäksi.
Nyt Ruotsi on tekemässä samaa temppua meille. Keskittyy itse ns. ulkomaiseen kriisinhallintaan ja koettaa ulkoistaa oman alueensa puolustuksen suomalaisille. Tietenkin myisi meille ensin hurjan mielellään miljardien arvoiset aseet sitä varten, mites muuten.
Olimmehan me jo 700 v Ruotsin puskuri itään, että kokemusta on. Pelkään pahoin, että poliitikkomme lankeavat ansaan saadessaan näin paljon huomiota rikkaasta Ruotsista ja suostuvat kaikkeen. Se on tietenkin myös peruste lisätä pakkoruotsin tunteja kouluissamme. Miten muuten osaisimme puolustaa Ruotsin selustaa kuin ruotsinkielellä.
Ettei vain Ruotsille kävisi kuten enkulle 1940, puskuri ei pidäkään ja alkaa jännääminen tuleeko maihinnousu vaiko ei.
Nyt Ruotsi on tekemässä samaa temppua meille. Keskittyy itse ns. ulkomaiseen kriisinhallintaan ja koettaa ulkoistaa oman alueensa puolustuksen suomalaisille. Tietenkin myisi meille ensin hurjan mielellään miljardien arvoiset aseet sitä varten, mites muuten.
Olimmehan me jo 700 v Ruotsin puskuri itään, että kokemusta on. Pelkään pahoin, että poliitikkomme lankeavat ansaan saadessaan näin paljon huomiota rikkaasta Ruotsista ja suostuvat kaikkeen. Se on tietenkin myös peruste lisätä pakkoruotsin tunteja kouluissamme. Miten muuten osaisimme puolustaa Ruotsin selustaa kuin ruotsinkielellä.
Ettei vain Ruotsille kävisi kuten enkulle 1940, puskuri ei pidäkään ja alkaa jännääminen tuleeko maihinnousu vaiko ei.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Sitten Ruotsin taivailla käytäisiin 'Battle of Sweden' missä Jas-hävittäjät pudottelisivat viholliskoneita samalla kun Fredrik Reinfeldt lähettäisi inspiroivia puheita radioaalloille.
Kuka putsaa kutale ööliö tolvanan jumaloimat ruotsalaiset pellet tällä kertaa kuiviin. Viime kerralla se oli saksalainen Ivar Kreuger. Onko nyt Ketaleen idolin entisen stallarin Nalle Wahlroosin vuoro. Vähän vaikuttaa epäilyttäviltä nuo Nordean pöydälle tuomat luvut.
Me skandinaavit olemme suuri sotilasmahti. Ruotsilla on kunniakkaat valloittajakuninkaat ja ylväs upseeristo, uskolliset suomalaiset urheudellaan ovat tuottaneet kunniaa ja uhrautuvasti tehneet parhaansa.
Fredrik Reinfeldtin ajatus että Ruotsin johtajuudella ja aseteollisuudella ja Suomen varusmiesjärjestelmän suomilla miehistöresursseilla voidaan palauttaa suuruudenaika on loistava näköala jolla myös talous saadaan kukoistamaan. Kunnian päivät ovat näköpiirissä.
Tyhmää Ruotsin itsensä kannalta, tosi tyhmää. Kuten oli tyhmää myös Englannin kannalta. Olisi enkkukin päässyt paljon vähemmällä kun olisi ajoissa satsannut maavoimiinsa muutenkin kuin keskittynyt ampumaan keihäin hosuvia alkuasukkaita.
Euroopan mannermaalla oli aivan riittävät maavoimat Saksan kurissa pitämiseen. Ne eivät vain olleet taistelutahtoisia ja ajan tasalla.
Ja missähän Englanti mahtoi ammuskella "keihäin hosuvia lakuasukkaita" maailmansotien välissä?
,,,,,Euroopan mannermaalla oli aivan riittävät maavoimat Saksan kurissa pitämiseen. Ne eivät vain olleet taistelutahtoisia ja ajan tasalla.,,,,
No mutta eiväthän ne silloin olleet riitävät koskan noin sanot ja koska ne hävisivät. Että britin ainoa huoli sitten olikin vain se miten saada sota aikaan, niinkö? Eiköhän se sodan alkaminen tai alkamatta jättäminen olisi kuulunut niille, joiden se sota oli tarkoitus sotiakin. Vai meinaatko, että Ruotsikin voi alkaa sodan aivan huoletta sillä perusteella kun Suomella on riittävät maavoimat.
Ei sotaa voi ulkoistaa tai delegoida, miten vain, toisille.
Kyllä ketalekin on superluokkaa noissa vääristelyissään. Kuten muillakin valehtelijoilla, tieto kuitenkin puuttuu. Valehtelijan tulee tietysti uskoa omiin juttuihinsa.
Mantereella oli täysin riittävät joukot Saksan hyökkäyksen pysäyttämiseksi. Niiden taistelutahtoa ja nopeaa romahdusta ei kukaan voinut etukäteen tietää.Lännessä oli vahva usko omiin voimiin.
"Ei sotaa voi ulkoistaa tai delegoida, miten vain, toisille. "
Miksi sitten valehtelet sellaista tapahtuneen tai tulevan tapahtumaan?
Saksalaisten mielialarapottien mukaan pesää tuli niin ranskalaiselta ku tanskalaiseltakin ämmältä, norjalaisista puhumattakaan.
Taas ketale paljastaa todelliset haavensa, Venäjän onnistuneesta hyökkäyksestä Suomeen
Kyllähän Ruotsi ja Englanto olivat fiksuja , kun olivat jo tuolloin kehittyneitä maita ja pystyivät takaamaan kansalaisilleen hyvän elintason. Neuvostoliitto ei taas juuri poikennut Venäjän orjaimperiumista: Köyhyyttä. kurjuutta, kafkamaista mielivaltaa,,Stalinin vainoja. Ei se kyllä viksua ollut.
Yhtä hyvä elintaso ku Jugoslaviassa. Kreugerit, Rotschildit, Wallenbergit ja Montefiorit runkkasi tavallista ruotsalaista ja brittläistä duunaria niin että vieläkin koskee.
jatkaa vanhojen sadasti kumottujen valeidensa toistamista.
"1930-luvulla Englanti keskittyi ulkomaiseen kriisinhallintaan eli siirtomaittensa orjuutukseen ja ulkoisti maansa etujen puolustamisen Euroopan mantereella Ranskalle. Ovelaa kertakaikkiaan mutta epäonnistui kun Ranska ei pärjännytkään yksin Saksalle kuten enkelsmanni oli laskenut. Oli tipalla, ettei joutunut Saksan miehittämäksi."
Juuri päinvastoin. Englantihan sotkeutui vastoin ikiaikaista strategiaansa Euroopan mantereen tapahtumiin ja joutui maasotaan, johon ei ollut valmistautunut.
Ruotsin osalta on kyse aivan samanlaisesta valehtelusta. Ongelmana on, että nämä tarinat uppoavat vain samoissa stallarien kirjallisuuspiireissä istuneisin.
Täysijärkisille nämä eivät ole edes huumoria, vaan tekevät surullisiksi.
Usko toistetun valeen voimaan on näköjään vankkumaton äärivasemmalla.
,,,,,Englantihan sotkeutui vastoin ikiaikaista strategiaansa Euroopan mantereen tapahtumiin ja joutui maasotaan, johon ei ollut valmistautunut.,,,,
Ei se siihen sotaan joutunut koska itse se sen ensimmäisenä lännessä aloitti. Eli ei ollut joutumista vaan tietoinen teko ja valinta. Hieman eri asia, vai mitä?
,,,,,Englantihan sotkeutui vastoin ikiaikaista strategiaansa Euroopan mantereen tapahtumiin ,,,,
Jaa vastoinko, älä naurata. Sen ikiaikainen strategiahan on nimenomaan ollut sekaantua mantereen sotiin mutta ei yksin vaan käyttäen "apupoikia". Taitavan diplomatiansa avulla se on siinä kauan onnistunut. Sen taktiikkahan on ollut mantereella hajoita ja hallitse eli estää mitään valtiota nousemasta liian vahvaksi.
Kun Ranska nousi liikaa 1. MS jälkeen niin Englanti liittoutui Hitlerin Saksan kanssa mistä todisteena on maan mainio laivastosopimus sekä myöntyminen syksyyn -39 asti kaikkiin Hitlerin vaatimuksiin ja valloituksiin. Ranska yksin ei kyennyt vastustamaan kun Englanti oli Saksan puolella, USA vetäytynyt kuoreensa ja N-liitto pantu poliittisista syistä syrjään.
mallikasta vääristelyä. Asia käännetään niin nurinniskoin, että on oikein nostettava hattua. Kunnon stallari osaa aina selittää mustan valkoiseksi ja päinvastoin. Ainakaan tieto ei ole esteenä.
Englannin politiikka tähtäsi nimenomaan mantereen rauhoittamiseen. Kun Hitler ei pitänyt sopimuksia, oli jotain tehtävä, Englanti käänsi yhtäkkiä täysin kurssinsa ja omaksui jäykän asenteen taatessan Puolan, Kreikan ja Romanian Saksaa vastaan.
Britit eivät ymmärtäneet täyskäännöstä silloin, eikä oikein myöhemminkään. Yhtäkkiä vain oltiin tilanteessa, johon nimenomaan ei pitänyt joutua.
Saksa ja NL aloittivat sodan uskoen, että länsivallat eivät julista sotaa, koska vaara on saada vastaan kaksi maa- ja ilmavoimissa täysin ylivoimaista sotilasmahtia. Lännellä ei ollut mitään resursseja puuttua niiden toimiin.
Länsivallat eivät kuitenkaan katsoneet voivansa enää perääntyä Saksan edessä. MR sopimuksen salaisesta lisäpöytäkirjastahan ne eivät tienneet.
Uskookohan nämä ketaleet itse noihin vääristelyihinsä?
,,,,,Englannin politiikka tähtäsi nimenomaan mantereen rauhoittamiseen.,,,,
Huoh mikä vitsi taas. Sekö on mantereen rauhoittamista, että rajoja taataan vain YHTÄ valtiota vastaan mutta toisella suurvallalla eli N-liitolla on vapaa oikeus miehitellä naapureitaan, kuten se tekikin. Tarkoitat siis, että N-liiton tekemät sotatoimet Puolan ja Romanian osien sekä koko Baltian miehittäminen ja hyökkäys Suomeen olivat mantereen rauhoittamista. Eli ilman noita neukun tekemiä sotatoimia Euroopan mantere olisi ollut jotenkin rauhattomampi paikka.
Lapsikin tajuaa että jos halutaan taata rajoja niin ne tulee taata KAIKKIA hyökkääjiä eikä vain yhtä vastaan. Koko 1930-luvun Englanti sekoii mantereen politiikkaan häikäilemättä ja sai houkuteltua Ranskan tyhmät poliitikot käymään sotaa Englannin etujen puolesta.
Jopas laitoitkin paksua skeidaa, harvoin näkee.
"Sekö on mantereen rauhoittamista, että rajoja taataan vain YHTÄ valtiota vastaan..."
Mutta eiväthän liittoutuneet taanneet Puolan rajoja yhtään ketään vastaan?
"Tarkoitat siis, että N-liiton tekemät sotatoimet Puolan ja Romanian osien sekä koko Baltian miehittäminen ja hyökkäys Suomeen olivat mantereen rauhoittamista."
Miten Neuvostoliiton politiikka määrittää brittien politiikan?
"Tsekkoslovakia on kaukainen maa". Ei se halunnut sotkeutua, mutta ku mikään ei aatulle riittänyt. Kymmenen miljoona slaavi orjaa oli vähän. Piti saada nelikybää Polakiasta.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11245672/#comment-59834706
Yksyiskohdan irroittamisella koko kehityskulusta voidaan valehdella yhtä paljon kuin tilastojen manipuloinnilla konsanaan.
Suomi teki sopimuksia hätävaroiksi ja purki samantien. Miksi Stalin ei olisi?
Ruotsi ihan selvästikin aikoo delegoida ja ulkoistaa sodankäynnin itää vastaan eli oman maanpuolustuksensa Suomelle. Kuten Englanti ulkoisti omansa Ranskalle 1939.
on tuossa jutussa.
Ruotsi ei ole ulkoistamassa maanpuolustustaan Suomelle, eikä Englanti ulkoistanut sitä Ranskalle 1939.
Ruotsi on valmis lisäämään yhteistyötä kalustohankinnoissa. Englanti oli 1939 valmis tukemaan Ranskan puolustusta joukoillaan.
Uskookohan palstan valehtelijat itse noihin juttuihinsa?
,,,,Ruotsi ei ole ulkoistamassa maanpuolustustaan Suomelle,,,,,
Onhan ruotsalaispoliitikot puhuneet aivan avoimesti miten Suomi on puskuri itään joten he voivat vähän löysäillä. Mitä muuta se on kuin Suomen varaan heittäytymistä?
.....Ruotsi on valmis lisäämään yhteistyötä kalustohankinnoissa.,,,,
Kunhan Suomi vain maksaa niistä ja uhraa oman verensä niitä mahdollisesti käyttäessään. Älä tätä unohda. En nimittäisi tätä yhteistyöksi vaan loisimiseksi.
,,,,, Englanti oli 1939 valmis tukemaan Ranskan puolustusta joukoillaan......
Mahtoi sinua naurattaa kun tuon vitsin kirjoitit, onhan se yksi palstan parhaita vitsejä. Mitä arvoa Englanti luuli olevan neljällä heikolla ja huonosti koulutetulla divisioonalla mitkä se sai Ranskaan lähetettyä syksyllä -39? Kyllä se tajusi itsekin Saksan Puolassa antaman näytöksen jälkeen, että Saksaa vastaan yhtä tyhjän kanssa, ei mitään merkitystä jos sota lännessä olisi alkanut jos syksyllä.
"Kyllä se tajusi itsekin Saksan Puolassa antaman näytöksen jälkeen, että Saksaa vastaan yhtä tyhjän kanssa, ei mitään merkitystä jos sota lännessä olisi alkanut jos syksyllä. "
Etkö ole syyttänyt brittejä juuri sodan aloittamisesta lännessä? Eli aloittivatko he sen nyt vai eivät?
"Onhan ruotsalaispoliitikot puhuneet aivan avoimesti miten Suomi on puskuri itään joten he voivat vähän löysäillä. Mitä muuta se on kuin Suomen varaan heittäytymistä?"
Kuka tällaista on esittänyt? Ja missä on esitetty Ruotsin puolustuksen ulkoistaminen Suomelle? Jäit taas kerran kiinni valeesta.
Kalustohankinnoista on toistaiseksi tehty vain ylimalkainen keskustelun avaus paljolti aiemmalla pohjalle. Siinäkin valehtelet.
"Mitä arvoa Englanti luuli olevan neljällä heikolla ja huonosti koulutetulla divisioonalla mitkä se sai Ranskaan lähetettyä syksyllä -39? "
Arvoa oli sillä, että britit näin asettuivat selkeästi Ranskan rinnalle. Tosin sillä oli yli 100 divisioonaa eli Ranskan olisi pitänyt ilman brittejäkin kyetä torjumaan hyökkäys. Ranskan kaksi miljoonaa miestä olivat hyvin suuri asevoima.
Britit nostivat joukkojensa määrän Ranskassa 12 divisioonaan.
ynnä muutama sata lentokonetta.
Tässäkin asiassa jäit valeesta kiinni.
Tuo valeiden työntäminen yhtenä sarjana vaatii hyvin kieroutuneen luonteen. Onneksi se puoli on sinulla ja aateveljilläsi kunnossa. Tuolla tietopohjalla ei valeita kummempaan pystykään.
,,,,Ja missä on esitetty Ruotsin puolustuksen ulkoistaminen Suomelle?,,,
Et siis tajuu. Kun Ruotsi käytännössä lakkauttaa oman armeijansa ja keskittyy vain ulkomaisen kriisinhallintaan niin jonkunhan itse Ruotsin maatakin tulee puolustaa idän uhkaa vastaan. Keksipäs siihen joku muu maa kuin Suomi, anna tulla.
...... britit näin asettuivat selkeästi Ranskan rinnalle.,,,,,
Roskapuhetta. Englanti julisti sodan ensin joten Ranska tuli britin rinnalle. Siinä on iso ero, jonkä sinä vääriselet väärinpäin.
Jäit taas kerran kiinni monesta valeesta.
Olet niin innoaks valehtelija, että ilmeisesti nautit siitä.
"Kun Ruotsi käytännössä lakkauttaa oman armeijansa ja keskittyy vain ulkomaisen kriisinhallintaan niin jonkunhan itse Ruotsin maatakin tulee puolustaa idän uhkaa vastaan."
Ruotsi ei ole lakkauttanut armeijaansa, vaan järjestänyt sen nykyisiä uhkakuviaan vastaavaksi. Suomella ei ole mitään velvoitetta puolustaa Ruotsia.
Valehtelet tapasi mukaan.
"Englanti julisti sodan ensin joten Ranska tuli britin rinnalle. Siinä on iso ero, jonkä sinä vääriselet väärinpäin."
Ranska ja Englanti olivat yhdessä taanneet Puolan, joten ne lähtivät sotaan yhdessä.
Molemmat varoittivat Saksaa ensin. Sodanjulistusta viivytettiin aluksi yhdessä, koska Mussolini oli hankkinut 3.9. aloitettavaa konferenssia. jossa sota yritettäisiin pysäyttää. Se oli kuitenkin jo tuhoon tuomittu.
Ranskan ulkoministeri Bonnet ilmoitti verukkeena, että sotilaat halusivat toteuttaa liikekannallepanon Saksan ilmavoimien häiritsemättä.Se oli tekosyy.
Englannissa uhattiin hallitus kaataa, ellei se esittäisi uhkavaatimusta. Chamberlain suostui. Aikaa vastaukseen oli vain kaksi tuntia.
Ranska kiirehti mukaan. Uhkavaatimusaika oli muutama tunti pidempi.
Ranska oli saarnannut kovaa linjaa 20 vuotta ja lähti nyt sotaan brittien mukana, jotka olivat halunneet lepyttelyä - appeasement - saman ajan.
Hitler taas joutui sotaan, johon ei uskonut länsimaiden uskaltavan ryhtyä MR sopimuksen takia.
Olet niin asiantuntematon, että valeet eivät mene läpi kuin kiihkeimmille brittivihaajille, Jos niillekään?
,,,,Olet niin innoaks valehtelija, että ilmeisesti nautit siitä.,,,
Yhtään valetta tai edes virhettä asiasisällössä et kuitenkaan kykene osoittamaan. Sairaalloisen tapasi mukaisesti vaan yrität estää kaikki omastasi poikkeavat mielipiteet huutamalla tuota vale-vale-vale-herjaustasi. Mikä tietenkin osoittaa huutajan itsensä olevan abnormi yksilö. Vina vie ihmisen ja jos jo valmiiksi on luonnevika niin .......
,,,,,Englanti julisti sodan ensin ,,,,
Mikä kohtaa tuossa on se huutamasi vale, kerro?!
,,,,,Ruotsi ei ole lakkauttanut armeijaansa, vaan järjestänyt sen nykyisiä uhkakuviaan vastaavaksi.,,,,,
Koska Ruotsi keskittyy sanojensa mukaan ulkomaiseen kriisinhallintaan niin luettele ne maat, jotka uhkaavat tai voisivat uhata Ruotsia. Venäjä ei oppisi mukaan uhkaa Ruotsia eikä ketään niin ketkä siis uhkaavat. Luettele vaikka viisi pahinta Ruotsin uhkaajaa.
,,,,,, Suomella ei ole mitään velvoitetta puolustaa Ruotsia.,,,,
Kuka ja missä on väittänyt, osoita se. Valehtelet taas tapasi mukaan. Kerro sitten samalla myös jokin muu hyökkäysreitti Venäjältä Pohjois-Ruotsiin kuin Lapin läpi. Tai kerro myös jokin parempi ja tehokkaampi tapa ja reitti uhata Ruotsin ydinalueita kuin valtaamalla Ahvenanmaa.
Päihität jutuillasi jo Saddam Husseinin kuuluisan ja kaikkialla nauretun tiedotusministerin, koomisen Alin.
Ei Venäjän minnekään Ruotsiin tarvitse mennä typerä KELAN asiakas. Ohjuksia löytyy sen verran että niillä tuhotaan koko pulju muutamassa sekunnissa. Ruotsilla ei ole minkäänlaista ohjustentorjuntajärjestelmää.
Ja millähän se sitä olisi vuonna 1939 tukennut ku ei kalustoa riittänyt edes itselleen. Englantilaiset seksikkäät isohampaiset muijatko ne puremillaan olisi teutooni sonnit taltuttaneet.
Saksalaisia varmasti pelottikin. Pelko valtasi Saksan kansan Dunkerquen raskaiden tappioiden jälkeen.
Olet umpitollo. Ohjukset eivät miehitä eivätkä ota alueita haltuun, siihen tarvitaan aina maavoimat ja viime kädessä jalkaväki.
Tajuaisit olla hiljaa kun et kuiteskaan mistään mitään tajuu.
Kerro idiootti mitä miehittämisen arvoista Ruotsissa on. Löytyykö öljyä tai maakaasua. No. Antaa tulla!
todelliset tapahtumat oikoen näiden merkierkkien pötypuheet.
Jos ei lukutaito riitä, niin otan osaa.
"Koska Ruotsi keskittyy sanojensa mukaan ulkomaiseen kriisinhallintaan niin luettele ne maat, jotka uhkaavat tai voisivat uhata Ruotsia. Venäjä ei oppisi mukaan uhkaa Ruotsia eikä ketään niin ketkä siis uhkaavat. Luettele vaikka viisi pahinta Ruotsin uhkaajaa."
Olet todella hölmö. Ruotsi katsoo puolustavansa maataan ennen kaikkea osallistumalla kriisien torjuntaan maailmalla. Lähialueella ei arvioida olevan suuria uhkia. Vain sinä ja muut typerykset väittävät Ruotsin puolustuskykyä riittämättömäksi.
"Kuka ja missä on väittänyt, osoita se. Valehtelet taas tapasi mukaan. Kerro sitten samalla myös jokin muu hyökkäysreitti Venäjältä Pohjois-Ruotsiin kuin Lapin läpi. Tai kerro myös jokin parempi ja tehokkaampi tapa ja reitti uhata Ruotsin ydinalueita kuin valtaamalla Ahvenanmaa."
Sinähän tässä taas kerran sekoat puheissasi. Juuri väitit Ruotsin ulkoistaneen puolustuksensa Suomelle. Sitten väität, ettei sitä mikään uhkaa ja sitten hyökkäysreittien Ruotsiin johtavan Suomen läpi.
Typeryytesi on aivan rajaton.
"Päihität jutuillasi jo Saddam Husseinin kuuluisan ja kaikkialla nauretun tiedotusministerin, koomisen Alin."
Sillä tasolla liikkuvat palstalla lähinnä järjettömiä väitteitään esittävät stallarit. Sinä olet kaikeni lisäksi vielä enemmän torvensoittajaporukkaa kuin varsinaisia julistajia. Valetta ja hölynpölyä kyllä piisaa siinä kuin huttuloilla ja ketaleillakin.
malmivarat ja tehokas aseteollisuus
,,,,Sillä tasolla liikkuvat palstalla lähinnä järjettömiä väitteitään esittävät stallarit.,,,
Kieroilet ja sekoilet vastaamatta kysymyksiin kuten tuossakin, pelkkää herjausta vaan ja älyttömyyksiä kuten tämäkin kohta "Juuri väitit Ruotsin ulkoistaneen puolustuksensa Suomelle. Sitten väität, ettei sitä mikään uhkaa ja sitten hyökkäysreittien Ruotsiin johtavan Suomen läpi." Ei niin järjenhiventäkään, pelkkää sekoilua ja päättömyyttä.
Kyllä Alin taso on näköjään varattu ihan yksinomaan sinulle, sinulla on siihen suorastaan yksinoikeus ja monopoli. Ei kilpailijoita laisinkaan.
sekoilusi itsekin. Stallarien tyyli on juuri tuo, että väitetään jonkun väittäneen jotain ja sitten uskotaan itse siihen.
Valehtelu, vääristely ja mustamaalaus ovat kyllä hyvin hallinnassa.
,,,,,Ruotsi katsoo puolustavansa maataan ennen kaikkea osallistumalla kriisien torjuntaan maailmalla.,,,
Kerro missä kaikkialla maailmalla Ruotsi tällä hetkellä on puolustamasa maataan eli torjumassa kriisejä ja kerro sekin miten mahdollinen kriisin torjunta vaikkapa jossain Afrikassa suojelee Ruotsia Venäjän imperialistisilta pyrkimyksiltä lähialueillaan.
,,,,Lähialueella ei arvioida olevan suuria uhkia,,,,
Kerros oletko Ruotsin kanssa samaa vaiko eri mieltä, onko uhkia vaiko ei. Kerro samalla sekin, että jos et sinäkään näe uhkia niin ketä ja mitä vastaan Suomi siinä tapauksessa tarvitsee vahvan armeijan, Kiinanko hyökkäystä peläten vai kenen. Vai voitasko ehkä mekin tehdä "ruotsit" ja siirtyä pieneen palkka-armeijaan joka huseeraisi pitkin maailmaa Suomea puolustamassa. Säästyisi meinaan tässä taloustilanteessa heti miljardeja johonkin muuhun käyttöön, vaikkapa korjaamaan rapistuvaa liikenneväylästöämme.
sinun hyväksymistäsi maanpuolustusjärjestelyilleen. Se on tehnyt oman ratkaisunsa ja tuskailee nyt aika lailla sen kanssa. Palkkasotilaita ei tahdo löytyä.
Suomella on oma ratkaisunsa, johon ei tahdo rahat riittää.
Sinä et ymmärrä kumpaakaan, mutta se ei liikuta ketään. Tyhmyytesi voit osoittaa aivan vapaasti. Sekään ei liikuta ketään.
Sinä olet sen laatuinen "keskustelija", että kun joudut sanoistasi vastuuseen ja pitäisi perustella päättömyyksiä niin aloitat vain nimittelyn ja herjailun ja toistelet vielä pahempia päättömyyksiä.
Mitä sinä keskusteluissa ylipäätään teet kun et kuitenkaan kykene keskustelemaan. Yrität vain julistaa omia oppejasi ja jos joku sanoo jotain muuta niin eikun henkilöön menevä herjaaminen käyntiin.
Saat tästä lähin minun puolestani höpistä yksinäsi.
riepovan stallaria. Kun ei ole tietoa, niin ei ole, eikä sitten pysty asiallisesti keskustelemaan,
Ainoa mihin kyetään on asiantuntemattomien kuvitelmien hokeminen ja muiden vaatiminen niistä vastuuseen.
Ivar Kreuger putsasi ruotsalaiset pellet kuiviin. Kesti 30-luvun loppuun asti ja ne korjauksetkin mitä saavutettiin sota kuihdutti vai luuleeko pikku punikki ettei Ruotsissa ollut edes säännöstelyä.
Nämä aloittajan kaltaiset "kotikutoiset" sotahistorian besserwisserit voisivat lukea vähän alan kirjallisuutta ja oppia kunnioittamaan yleisesti arvostettujen historiatutkijoiden näkemyksiä siitä, miten eri maiden poliittiset ja sotilaalliset voimat liikkuivat eri ajankohtina ennen kuin alkavat väittämään omia tulkintojaan tosiasioina.
Pitäisi ymmärtää mikä on spekulointia ja mikä tutkittua tapahtumien tulkintaa.