Kenttäoikeus tai toverituomioistuin, sama asia

että tälleen niin

Suotta naureskelllaan N-liiton toverituomioistuimille. Ei mitään eroa laillisuusmielessä Suomen kevään -18 kenttäoikeuksiin. Asianomistajia molemmissa niin, että päät yhteen kolisi. Olisikohan oikeampi nimi näille kenttäoikeuksille ollut vastaavasti kaverituomioistuin.

Kun sinä kannatat kuolemantuomiota minun kenkkumaiselle torpparilleni niin minä kannatan vastaavasti kuolemantuomiota sinun kenkkumaiselle torpparillesi. Sulle-mulle-hyvä-veli periaatteella molemmat systeemit toimivat.

18

477

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Naakanketale

      Ne ns. kenttäoikeudet olivat valkoisen Suomen ehkä pahin pohjanoteeraus, varsinaista oikeuden pilkkaamista. Ilmankos niiden pöytäkirjat on mitä todennäköisimmin tuhottu.

      Mutta juridisessa ja moraalisessa mielessä tosiaankin aivan samoja kuin neukun oikeudet vallankumouksen aikana.

    • kippurahäntäinen

      Kai porvaritkin keskenään jonkunlaisia tovereita on. Kumma kun näihin kenttäoikeuksiin ei edes yritetty hakea puolueettomia henkilöitä. Haettiin vain niitä, joilla tiedettiin olevan synkin sosialistiviha. Siten oli kuolemantuomiot taattu juttu.

      • Anonyymi

        Haettiin myös henkilöitä joilla tiedettiin olevan kana kynimättä jonkun köyhän kanssa. Siten taattiin tarvittava ankaruus.

    • Anonyymi

      Nämä ns. tuomioistuimet ovat synkkä osa Suomen karmeinta historiajaksoa eli vuoden 1918 valkoterroria.

      • Anonyymi

        Punainen terrori kapinan alkuvaiheessa ei ollut vähemmän synkkää ja raakaa vaikkakin jäi lyhyemmäksi vaiheeksi ja vähemmän uhreja vaatineeksi.
        Molemmista löytyy historiikkia joka olisi hyvä tuntea kun nykyaikana pyritään erilaisiin vastakkainasetteluihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä valetta !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä valetta !

        Eli vain sinun kertomasi on totta! Muiden ei? Muita mielipiteitä ei sallita!

        Mikset ”keskustele yksinäsi” niin ei tule koskaan riitaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli vain sinun kertomasi on totta! Muiden ei? Muita mielipiteitä ei sallita!

        Mikset ”keskustele yksinäsi” niin ei tule koskaan riitaa?

        Punikita aloittivat murhaorgiat sytyttämällä työväentalon torniin punaisen lyhdyn !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli vain sinun kertomasi on totta! Muiden ei? Muita mielipiteitä ei sallita!

        Mikset ”keskustele yksinäsi” niin ei tule koskaan riitaa?

        Tosiasiat ovat totta ja ihan sama kuka ne kertoo. Sinun pitää vaan kestää se.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punikita aloittivat murhaorgiat sytyttämällä työväentalon torniin punaisen lyhdyn !

        Valehtelet, punainen lyhty oli merkki puolustustaisteluun ryhtymisestä. Sota oli alkanut jo 12.1. kun valkoinen hallitus teki seuraavat kaksi kohtalokasta päätöstä: " 12. tammikuuta 1918 eduskunta oikeutti hallituksen ryhtymään kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joita se katsoo tarpeelliseksi lujan järjestysvallan luomiseksi maahan. Neljä päivää myöhemmin eli 16.1. pääministeri Svinhufvud antoi sotilaskomitean puheenjohtajaksi tammikuun alussa valitulle, Venäjältä Suomeen palanneelle kenraaliluutnantti Gustaf Mannerheimille valtuudet järjestyksen palauttamiseksi.

        Sota alkoi näillä päätöksillä joissa vaadittiin de facto Punakaarteja antautumaan ehdoitta. Näin niitä sotia aletaan mutta jälkikäteen hävinnyt on aina aloittaja.

        Valetta : Punaiset aloittivat asellisen kapinan. Leninin lähetti asejunan Pietarista punaisille. Tarkoituksena oli hallituksen kaataminen ja Suomen liittäminen bolsevistiseen Venäjään.

        2. helmikuuta: Asejuna Pietarista tuo kivääreitä punaisille – Leninin apuri Jukka Rahja kiroilee oudosti sairaalassa

        Sota 1918 livenä|Helmikuun ensimmäisenä lauantaina säveltäjä Jean Sibelius manailee vallan ottanutta ”roskaväkeä”. Kirjailija Juhani Ahon rauhanponnistelut eivät kiinnosta ketään. Pettynyt kirjailija toteaa: ”Täytyy kai antaa aseiden ratkaista.”

        Valkoisten tykistöä Vilppulassa. Ensimmäinen taistelu Vilppulassa alkaa lauantaina 2. helmikuuta. Paikakunnan taisteluista tulee sisällissodan pitkäkestoisimpia.
        Kuukausiliitteen toimitus
        2.2.2018 8:00
        Lauantaina 2. helmikuuta 1918

        Sota on jo käynnissä, mutta sekä suojelus­kunnilta että puna­kaarteilta puuttuu aseita. Kummallakin puolella taistelijat ovat tavallisia ihmisiä, joille sotiminen on vierasta.

        Punaiset saavat vallan­kumouksensa toteuttamiseen merkittävän avun Venäjän pääkaupungista Pietarista. Bolševikkijohtaja Vladimir Lenin lähettää junallisen aseita. Juna saapuu vaikeuksien jälkeen Tampereelle mukanaan noin 10 000 kivääriä, ammuksia ja järeämpiä aseita.

        Pietarissa aseita Leniniltä on järjestellyt joukko suomalaisia bolševikkeja. Heihin kuuluvat kolme Rahjan veljestä, joista keskimmäinen, Eino Rahja, toimii Leninin henkivartijana

    • Anonyymi

      Kevään 1918 valkoterrori on Suomen historian vaietuin ajanjakso. Jopa 1600-luvulla käyty 30-vuotinen sota on tuttu kaikille kouluajoilta mutta Suomen historiassa on iso aukko.

      • Anonyymi

        Iso Viha ja sortovuodet kyllä tiedetään ja tunnetaan mutta lähes 30 000 ihmisen massamurha, suurin osa kansaa ei ole kuullutkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iso Viha ja sortovuodet kyllä tiedetään ja tunnetaan mutta lähes 30 000 ihmisen massamurha, suurin osa kansaa ei ole kuullutkaan.

        NÄYTTÄÄ OLEVAN VIELÄKIN KOVA HINKU LIITTYÄ IDÄN IHMEESEEN.

    • Anonyymi

      Suomi ei ole vuoden 1918 törkeitä laittomuuksiaan perannut. Itänaapuri on perannut ja tunnustanut kaikki omansa. On siinä vaan iso ero.

      • Anonyymi

        Onko? Kyllä se on heikkoa ollut! Esim. Katynin murhien suhteen tehtiin jos jonkinlaista temppua sen eteen, ettei totuus paljastuisi eikä niiden tunnustaminen vieläkään järin notkeasti mene!

      • Anonyymi

        ” Suomi ei ole vuoden 1918 törkeitä laittomuuksiaan perannut”

        On tietenkin lohdullista se, että venäläinen homppeli-trolli joutuu etsimään Suomen rikkomuksia peräti yli sadan vuoden takaa!

        Meillä suomalaisilla on helpompaa sikäli, että viimeisen 3,5:en vuoden aikana on Nazi-Venäjä tehtaillut massakaupalla uusia rikoksia!

        Eipä itselläsikään tilanne ole sen kummempi kun pitää jauhaa loputtomiin Katynista. Aika vanha juttu sekin, vai mitä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3315
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2965
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2590
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2199
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe