Valio pistää laktoosittomiin maitoihinsa korkit purkin kylkeen. Eivätkö ne kerrasta oppineet? Johan Valiolla oli lyhyen ajan joitain vuosia sitten korkki jokaisessa maitotölkissä, mutta ostajat siirtyivät Arlan korkittomiin maitoihin ja firma sai kansalta niin negatiivista palautetta, että piti poistaa korkit vähin äänin.:
oOo
Valion Eila laktoosittomiin maitotuotteisiin alkoi joulukuun puolella ilmestyä valkoisia kierrekorkkeja. Samanlaisia korkkeja on jo vuosia käytetty erilaisissa mehuissa ja marjakeittopakkauksissa.
Mutta miksi maitotölkkeihin tarvitaan kierrekorkit?
- Me näemme, että korkki parantaa käyttömukavuutta. Korkkipakkaus on helppo avata ja sulkea ja pakkaus voidaan avattunakin säilyttää jääkaapissa vaakatasossa, kertoo tuotekategoriapäällikkö Teea Björklund Valiolta.
Ovatko ihmiset oikeasti kokeneet maitotölkin avaamisen ja sulkemisen perinteiseen tyyliin vaikeaksi?
- En nyt tiedä hirveän vaikeaksi, mutta me olemme todenneet, että ihmiset ovat kokeneet tämän helpottavan. On saatu kommentteja vastaan ja puolesta, mutta enemmistö näkee tämän järkevänä.
Björklundin mukaan maitopurkin saa kierrekorkilla suljettua entistä tiiviimmin suojassa muiden ruoka-aineiden hajuilta ja mauilta, ja purkit voi avattunakin säilyttää jääkaapissa vaakatasossa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288532552627.html#comments-anchor
Kyllä perinteinen kaatonokka on hyvä, siitä näkee heti, mikä tölkeistä on avattu ja mikä ei, ja siitä on hyvä hörpätä suoraan tölkin suusta.
oOo
Valion Eila laktoosittomiin maitotuotteisiin alkoi joulukuun puolella ilmestyä valkoisia kierrekorkkeja. Samanlaisia korkkeja on jo vuosia käytetty erilaisissa mehuissa ja marjakeittopakkauksissa.
Mutta miksi maitotölkkeihin tarvitaan kierrekorkit?
- Me näemme, että korkki parantaa käyttömukavuutta. Korkkipakkaus on helppo avata ja sulkea ja pakkaus voidaan avattunakin säilyttää jääkaapissa vaakatasossa, kertoo tuotekategoriapäällikkö Teea Björklund Valiolta.
Ovatko ihmiset oikeasti kokeneet maitotölkin avaamisen ja sulkemisen perinteiseen tyyliin vaikeaksi?
- En nyt tiedä hirveän vaikeaksi, mutta me olemme todenneet, että ihmiset ovat kokeneet tämän helpottavan. On saatu kommentteja vastaan ja puolesta, mutta enemmistö näkee tämän järkevänä.
Björklundin mukaan maitopurkin saa kierrekorkilla suljettua entistä tiiviimmin suojassa muiden ruoka-aineiden hajuilta ja mauilta, ja purkit voi avattunakin säilyttää jääkaapissa vaakatasossa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288532552627.html#comments-anchor
Kyllä perinteinen kaatonokka on hyvä, siitä näkee heti, mikä tölkeistä on avattu ja mikä ei, ja siitä on hyvä hörpätä suoraan tölkin suusta.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Joo minusta noissa Arlan jogurttipurkeissakin on ihan turhaan korkit. Kyllä se virtaa paremmin noukasta..
eik suomalaiset osaa eres korkkia avata?
luomujukurtti-pikupullossa ei palautus-panttia !!!!!!
varsinaista luonnonmukaisuutta.
miks vain limsa ja olut pullot-tölkit pantillisia- kun jukurtti ja mehupuollot esim samaa kuin virvotusjuomien pullot- mutta ei panttia . HUOM- Vihreät ei välitä paskaakaan!!!
ne vain haluaa ydinvoimaa jokapouolelle suomea pienydinvpimalta= tappaa suomenheimon?
tai seitkytluvun alussa maitoa myytiin litran muovipusseissa. Ne kyllä menivät helposti rikki, mutta jos nyt alettais tehdä kestävämmästä muovista ni heti ostaisin. Ekologista, vähemmän jätettä ja sekin kierrätettävää muovia.
Muovi on pahin ympäristölle ja nämä pahviset maitotölki on parempi kun ne haojaa luonossa tai ne voi poltaa .
pahin ympäristölle kun sen laittaa kierrätykseen ja siitä tehdään uusia muoviesineitä?
Ne maitopussit oli hirveitä! Ei enää ikinä takasin!
Uusavuttomat eivät enää osaa käyttää perinteistä kaatonokkaa?
Nyt täytyy olla suomiurpon maitotölkissäkin samanlaiset korkit kuin
kossu- ja siideripulloissa.
Kyllä ne on nuo maitokorkit kopioitu Saksan urpoilta ja muualta Keski-Euroopasta, jossa ne ovat ihan yleisiä. Suomalaisen kulttuurin mukaisia ne eivät ole, suomalainen haluaa maitonsa ruotsalaisen Tetra-Pakin kaatonokkatölkistä.
pitempään ollu nuo korkit purkeissa, kait se on sitä globalisaatiota, tai sitten yksinkertaisesti kansainväliset purkkin valmistajat haluaa kustannuksia alentaakseen kaikille samanmoiset purkit!
Ehkä joku kustannusjuttu takana, isot sarjat euroopassa joten paskat kulutustottumuksille pikkumaassa
Laittakoot vainka minkä virityksen siihen maitopönttöönsä, ja rautakauppaan lukkojen taakse myyntiin kuten muutkin ihmisravinnoksi epäterveelliset aineet.
Maito on paras palautusjuoma urheileville ihmisille. Siitä on tieteellinen todiste englannissa tehty ja ohjelmakin tuli 2 kk:tta sitten siitä, joten maito on luustolle ja terveydelle sekä palautumiselle mainio juoma.
Tietysti olet sitä mieltä, että olutta ja viinaa ei tule laittaa sinne rautakauppaan lukkojen taakse epäterveellisenä juomana ?
En oo juonu maitoa ikinä, enkä juo!
Kyllähän sä kuule juot tai itket ja juot. Mä tuun kaatamaan kurkustasi alas heti litran kerralla.
Jone Nikula, joka esiintyi siinä maitomainoksessa aikoinaan? Oli ihan saman näköinen kaveri, ja tarkoituksenahan oli tietysti viestittää, että näin rumaksi ja synkäksi mies tulee, jos ei ole ikinä maitoa juonut eikä juo.
Mulla on lehmä jääkaapissa.
Pentuna kävin K-Nikulan valinnasta ostamassa irtomaitoa kannuun ja munat oli irtotavaraa. Kermakin oli tummassa lasipullossa, jossa oli kultainen folio päällä.
laittakoot vaikka pillin purkkiin, väliäkö sillä on?
Pystyisiköhän Voisikohan Valio esittämään jonkinlaisen laskelman jolla se voi osoittaa että uusiutumattomasta muoviraaka-aineesta valmistetun korkin lisääminen pakkaukseen on ekologinen toimi? Minusta ei voi mitenkään olla.
Valion muovikorkkeja syntyy pelkästään Suomessa useita satoja miljoonia kappaleita vuodessa. Yli 10 täyttä täyskokoista rautatievaunullista. Tuo kaikki maatumaton Valion muovi kärrätään kaatopaikoille.
Minä leikkaan saksilla purkin nokan auki ihan normaaliin tapaan, on siinä korkki tai Valio-mallinen läppäkansi tms. Pahvinokasta maito on helpointa annostella kahviin esim. töissä porukan kanssa kahvia juodessa.
Kierrekorkin ruuvailu ja sormin söhriminen maitopurkkiin kierrosaan on raivostuttavaa ja aikaavievää hommaa. Tuo ruuvailu on tyhmää, on purkki sitten pöydässä tai kun sitä vie jääkaappiin.
En ymmärrä tätä pahvipurkkien korkitushommaa lainkaan.
Siinä tölkissä on kyllä se nokka joka avataan kääntelemällä. Ei sitä leikata.
Ekologisuus ei asiaan liity, koska nykyisten jätteenpoltto/kaukolämpövoimaloiden toiminta perustuu juurikin jätteen seassa olevaan muoviin. Ilman muovia se jäte jouduttaisiin kippaamaan kaatopaikalle kuten ennen vanhaan.
Minulla tyhjät maitotölkit menevät kartonki kierrätys laatikkoon, ei poltettavaksi
Korkki on turha, ei niitä ollut ennenkään.
> Siinä tölkissä on kyllä se nokka joka avataan kääntelemällä. Ei sitä leikata.
Minä en ole tuollaistia taiteltavia maitopurkkeja ostanut ties miten monta vuotta sitten viimeksi.
Meillä käytetään maitoa vain kahvin kanssa. Noin 4-kertaisesti paremman säilyvyytensä vuoksi ostetaan yksinomaan UHT-maitoa joka tulee tällaisissa tiilikivipaketeissa.
http://www.pirkka.fi/sites/default/files/styles/max_width_800/public/products/marsu_1645_2_jpg.jpg
Noitakin purkkeja on olemassa muovikorkillisena mallina, Arlan versio
https://www.k-ruokakauppa.fi/Image/products//6413300102512.jpg
tai Valion versio
https://www.k-ruokakauppa.fi/Image/products//6408430011001.jpg
Kaikista noista leikkaan saksilla kulman auki ja teen siitä kaatonokan. Kaikki korkinpiperrykset, avausläpät ym. ovat lisävaiva ja hidaste.
Allekirjoittakaa vetoomus, jotta turhista korkeista päästäisiin:
http://www.adressit.com/muovikorkit_pois_maitotolkeista
Minä allekirjoitin tuollaisen adressin tänään. Mitta tuli täyteen Kahvimaidon avaussysteemin myötä. Siinä on sinetti, joka on niin tiukka, että jouduin sen veitsellä leikkaamaan irti! Maitotölkin kuuluu olla avattavissa ilman mitään veistä!
Nyt ei enää maidot kaadu ja valu maahan, kun lapset vähän auttavat isiä ja äitä ottamaan tavaroita jääkaapista....
Suomalainen mies juo maitonsa suoraan maitotölkin suusta. Korkin reiästä ei voi juoda, kun maito valuu paidalle. Nyt loppui Valion maidon juominen ja tilalle tulee Arlaa.
80-luvulla sai ostettua juomapurkkeihin irrallisia korkkeja jotka "ruuvattiin" kiinni tölkin kylkeen. Miksei näitä enää myyda?
En osta mitään juomaa missä on muovikorkki, joten valmistajat jotka eivät käytä korkkeja saavat minun rahojani
Valio ja muut kartonkipakkaajat.Miksi pakkauksissa tulee olla korkki??Korkit maksavat samoin korkkikoneet.Pakkauksia joihin ei korkkia edes tarvitse.Tulimme vuosikaudet toimeen ilman korkkia ja korkkikoneita.Toiseksi hankkikaa koneiden huoltoon oikeita "kone asentajia" tiedossani on n.s suun soittajia ilman vastuuta.Keksitään joitain jopa ammatti nimikkeitä joilla ei asia juurikaan parane..Siitäkin maksatte katkerat suolarahat.EI ainoastaan Valio. Tämäkö sitä Suomalaista Erityis osaamista?
Ehkä joku kustannusjuttu takana, isot sarjat euroopassa joten paskat kulutustottumuksille pikkumaassa.
Mahtaako purkit tulla Hollannista?
Heitän kaikki muovikorkilliset kartonkipakkaukset muovinkeräykseen koska muovia. Delegoin lajittelupäätöksen jätehuollon vastavaalle, joka saa puolestani noukkia pakkauksen jätehihnalta ja heittää sen mihin hän sen itse tahtoo.