Hallituksen saavutukset tähän mennessä 7 kohtaa

Hallituksen saavutukset:
1. Kreikan tuki miljardilla. Ikinä ei saada euroakaan takaisin. Sama tuhlaus jatkuu Kreikassa. mikä maa seuraavaksi tarvii miljardeja?
2. Telakkateollisuuden tuhoaminen. 50 miljoonan luotto olisi pelastanut sen. -10000 työpaikkaa Suomessa 10000 Ranskassa.
3. ALV prosenttikorotus. Koskee eniten pienituloisiin.
4. Televero kaikille vaikkapa sellaisille, jotka ei edes katsele telkkaria. Esimerkiksi uskonnolliset ryhmät, sänkypotilaat ja sokeat.
5. Pakkokuntaliitokset menossa tulossa. Syrjäkunnissa asuvat kärsivät eniten. Satojen kilometrien matkat kuntakeskuksiin ja lääkäriin.
6. Ajokortti uusittavaksi. 2-12 vuodenvälein kallistuu hurjasti. Onko varaa ajokorttiin, kun se maksaa jopa 2400E?
7. Aselakien tiukennus. Kotona on kohta enää mahdoton pitää aseita. Metsästäjiä kiusataan ja rokotetaan harrastuksestaan.

Mitä seuraavaksi?? Nuo kaikki kohdat olisi olleet estettävissä, jos olisitte äänestäneet oikeita puolueita. Mihin nyky sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliiito ovat menossa, kun eivät puolusta tavallisia työläisiä. Ihmettelen, että kuka duunari heitä edes äänestää.

Entä kokoomus. Telakkasotku ja tiukennukset aselakiin järjetöntä!!! aseita on vapailla markkinoilla yllin kyllin ...

Kenen etuja nämä hallituspuolueet ajaa. Molemmat pääpuolueet tekee aivan järjettömiä päätöksiä omien äänestäkuntien vastaisesti. Ovatko he cityurbaaneja populisteja, joilta puuttuu hyvä maku ja talonpoikaisjärki vai mistä tässä on kysymys ihmettelen vaan.
9103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

no niin rekisteröin tän

Äänestä

Ei kerkiä kirjoittaakaan näitä valmiiksi, kun tulee ilmi uusia hölmöilyjä :)))))) Näitähän tulee päivittäin ei kerkee päivittään koko ajan :)))))

8. Kypros-tuki. Menee eteläeuroopan mafian rahanpesu porukoille pankkitukena. Samalla keksitään täällä Suomessa uusia veroja, jostakinhan ne rahat pitää irroittaa.

Joku vois tänne kirjoittaa niitä hallituksen hyviä aikaan saannoksia:))))))

Äänestä

Vielä löyty yksi saavutus Näitähän tulee joka päivä lisää :))))))

10. Kaikki pääsee maksamaan sähkön hinnassa maakaapelointeja etelä- Suomessa. Hölmö juttu. Miksi sähköjohtojen ympärillä olevan metsäalueen rajaa kasvatetty siten ettei puut kaatuisi sähkölinjan päälle. Asia olisi hoidettu ilman suuria kustannuksia ja korotuspaineita sähkön hintaan.

Äänestä
  • No, älyä ja ymmärrystä puuttuu näköjään energiayhtiöiltä. Heidän vastuulla lienee nuo puun kaatohommat.

    Äänestä

  • toimeksi vaan kirjoitti:

    No, älyä ja ymmärrystä puuttuu näköjään energiayhtiöiltä. Heidän vastuulla lienee nuo puun kaatohommat.

    Ei kun lailla olisi voitu suurentaa kaatoaluetta viisi metriä sähkölinjan molemmin puolin. Hallitus ei tehnyt mitään. Tuli sitten veronmaksajien maksettavaksi nämä maakaapeloinnit. Ei oo enää maalaisjärkeä. Niin mutta sähköyhtiöt hyötyy tästä kun osin vanhentuneet ja uusittavat ilmakaapeloinnit korvataan maakaapeloinneilla ja kaikki maksaa siittä.

    Äänestä

Kiinteistöverot nousevat rajusti, jotta kenelläkään pienituloisella ja tuunarilla ei olisi varaa asua omassa talossaan. Espanja ja Italia mafiaporukat odottavat kieli pitkällä Suomesta tulevaa jättipottia.
Al gaida järjestölle joudutaan maksamaan kymmeniä miljoonia,jotta s epariskunta saataisiin taksin kotimaahan. Vapaamuurari koomuspoliitikot kyllä hoitelevat asiat niin että tämä maa on pian yhtä suljettu kuin Pohjois-Korea.
Katsoitteko sen ohjelman vapaamuuraripeeleistä joihin mm. Katainen ja Italian Berlusconi kuuluvat.

Äänestä

Jottain kieroa tässä on pakko olla. Millä perusteella me Suomalaiset rahoitamme Kyproksen mafiapankkeja. Ne toimii mm. Venäläisten mafioiden rahanpesupankkeina. Muistakaa miten 90- pankkituki jutussa kävi. Konkursseja ja talous kuralle. Mitä vakuuksia Suomi saa europpalaisen pankkituen takaisinmaksusta tänään... EI MITÄÄN ... Hallituksen talousratkaisut ovat aivan katastrofaalisia Suomen taloudelle. Tuhkatkin viedään pesästä. Suomesta tulee muutamassa vuodessa Euroopan reunareservaattivaltio . Hyvinvointivaltion saatte sitten unohtaa lopullisesti. Keventäväksi lopuksi vois sanoa että Suomi lyö taas päätänsä euroopan mäntyyn :)))

Äänestä

Konkursitelakalta tuet pois. hyvä, että verosyöttiläs pannaan omilleen. Hae sinäkin tuottavaa työtä,luseri.

Äänestä

Ulkomaalaiset eivät takuulla enää investoi mitään Suomeen saati sitten Suomalaiset yritykset. Suomen hallituksen talouspolitiikka on niin käsittämätöntä sooloilua ja vaarana on, että Suomen talous kaatuu muutamassa vuodessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Antero vaan kirjoitti:

Hallituksen saavutukset:
1. Kreikan tuki miljardilla. Ikinä ei saada euroakaan takaisin. Sama tuhlaus jatkuu Kreikassa. mikä maa seuraavaksi tarvii miljardeja?
2. Telakkateollisuuden tuhoaminen. 50 miljoonan luotto olisi pelastanut sen. -10000 työpaikkaa Suomessa 10000 Ranskassa.
3. ALV prosenttikorotus. Koskee eniten pienituloisiin.
4. Televero kaikille vaikkapa sellaisille, jotka ei edes katsele telkkaria. Esimerkiksi uskonnolliset ryhmät, sänkypotilaat ja sokeat.
5. Pakkokuntaliitokset menossa tulossa. Syrjäkunnissa asuvat kärsivät eniten. Satojen kilometrien matkat kuntakeskuksiin ja lääkäriin.
6. Ajokortti uusittavaksi. 2-12 vuodenvälein kallistuu hurjasti. Onko varaa ajokorttiin, kun se maksaa jopa 2400E?
7. Aselakien tiukennus. Kotona on kohta enää mahdoton pitää aseita. Metsästäjiä kiusataan ja rokotetaan harrastuksestaan.

Mitä seuraavaksi?? Nuo kaikki kohdat olisi olleet estettävissä, jos olisitte äänestäneet oikeita puolueita. Mihin nyky sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliiito ovat menossa, kun eivät puolusta tavallisia työläisiä. Ihmettelen, että kuka duunari heitä edes äänestää.

Entä kokoomus. Telakkasotku ja tiukennukset aselakiin järjetöntä!!! aseita on vapailla markkinoilla yllin kyllin ...

Kenen etuja nämä hallituspuolueet ajaa. Molemmat pääpuolueet tekee aivan järjettömiä päätöksiä omien äänestäkuntien vastaisesti. Ovatko he cityurbaaneja populisteja, joilta puuttuu hyvä maku ja talonpoikaisjärki vai mistä tässä on kysymys ihmettelen vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu