Eihän kokoomuslainen eroa. Kyykytys on kesken.

Miksi eroaisi.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013011916579527_uu.shtml
Vielä on monta sarkaa kansaa kyykyttämättä. Suomen kansa tulee laittaa polvilleen niin kunnolla, ettei se sieltä pysty nousemaan.
Ei ole väliä, jos palkalla ei pärjää, se ei riitä elämiseen. Se on heidän ongelmansa.
Kokoomuksen mielestä palkkoja ja eläkkeitä sekä avustuksia tulee entisestäänkin pienentää.
Näin opetetaan köyhät varastamaan kun ansiot ja avustukset eivät riitä elämiseen.
Mutta se on kokoomuksen mielestä tärkeää, että osingot pysyvät verottomina 90000 euroon asti ja että yrittäjät saavat kierrättää voittonsa veroparatiisien kautta, ettei vaan tule siltä suunnalta liikaa verotuloja maallemme.
Pres. Niinistö oli kylläkin sitä mieltä, ettei Suomessa saa olla oleskelijoita, muiden kustannuksella eläjiä.
Se vaan ei kokoomuksen/Kataisen mielestä tarkoita lainkaan näitä veronkiertäjiä. Ei ole Jyrki-poika hiiskunut sanallakaan näistä.
Olisi kiva kuulla Kataisen tai jonkun muun kokoomuslaisien kanta tähän asiaan.
Joten vastauksia, pliis.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


en ole masokisti! kirjoitti:

Miksi eroaisi.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013011916579527_uu.shtml
Vielä on monta sarkaa kansaa kyykyttämättä. Suomen kansa tulee laittaa polvilleen niin kunnolla, ettei se sieltä pysty nousemaan.
Ei ole väliä, jos palkalla ei pärjää, se ei riitä elämiseen. Se on heidän ongelmansa.
Kokoomuksen mielestä palkkoja ja eläkkeitä sekä avustuksia tulee entisestäänkin pienentää.
Näin opetetaan köyhät varastamaan kun ansiot ja avustukset eivät riitä elämiseen.
Mutta se on kokoomuksen mielestä tärkeää, että osingot pysyvät verottomina 90000 euroon asti ja että yrittäjät saavat kierrättää voittonsa veroparatiisien kautta, ettei vaan tule siltä suunnalta liikaa verotuloja maallemme.
Pres. Niinistö oli kylläkin sitä mieltä, ettei Suomessa saa olla oleskelijoita, muiden kustannuksella eläjiä.
Se vaan ei kokoomuksen/Kataisen mielestä tarkoita lainkaan näitä veronkiertäjiä. Ei ole Jyrki-poika hiiskunut sanallakaan näistä.
Olisi kiva kuulla Kataisen tai jonkun muun kokoomuslaisien kanta tähän asiaan.
Joten vastauksia, pliis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu