Valtion rahapula on nyt erittäin akuutti. Lisää maksettava ja EU-velkatakuita tulee maa kerrallaan lisää koko ajan. Pari päivää sitten ehdotettiin jo kaikkien Euromaiden velkojen tasaamista, ja myös suomalaisten päälle ja maksettavaksi.
Suomen on pakko alkaa realisoida jotakin maaomaisuuttaan, että saamme maksamis- ja velkatilanteemme taas hallintaan.
Jonkin merialueellamme olevan ison saaren myynti esim. Venäjälle, voisi pelastaa tilanteemme.
Onko mitään ehdotuksia että mitä Suomi voi tehdä, mitä alueita voimme viime kädessä myydä luovuttaa pois hallustamme?
Suomen on pakko alkaa realisoida jotakin maaomaisuuttaan, että saamme maksamis- ja velkatilanteemme taas hallintaan.
Jonkin merialueellamme olevan ison saaren myynti esim. Venäjälle, voisi pelastaa tilanteemme.
Onko mitään ehdotuksia että mitä Suomi voi tehdä, mitä alueita voimme viime kädessä myydä luovuttaa pois hallustamme?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaikka myisimme Suomen palapalalta, niin ei se riittäsi koko
euroopan rahoittamiseen, suurin osa valtion omaisuudesta on jo
myyty, kiitos kokoomuksen, Sasi, Häkämies.
Ainoa keino selvitä on ero eu:sta.
Se on maksanut meille jo aivan liikaa, jos nuo rahat olisi käytetty
omaan talouteemme niin meillä olisi asiat kunnossa.
Ostaisiko Ruotsi Ahvenanmaan? Pressa voisi kilauttaa Kalle-Kustaalle ja kysyä olisiko kiinnostusta.
Tuo "jonkin merialueellamme olevan ison saaren myynti esim. Venäjälle"
on kuin musiikkia korville:D
..mikähän iso saari on kyseessä?
Ahvenanmaan joutaa myydä hurreille, kuten Uuno Turhapuro ehdotti aikoinaan. Jos Ruotsi maksaa tarpeeksi, tai no, kuhan huolisivat ees ilmaiseksi.
Samalla päästäis eroon Suomen valtion kassaa kuppaavasta alue hallinnosta, kun ei ahvenanmaalla ole työpaikkoja eikä teollisuutta.
Samalla voitais varovaisesti pyytää Venäjältä Petsamoa takaisin.
>> on kuin musiikkia korville:D
..mikähän iso saari on kyseessä? >>
Itselle ei tullut mitään sopivaa ehdotusta mieleen:) Siksi kysäisin täällä että olisiko jokin maapala ylitse muiden, joka tarvittaessa voidaan myydä pois.
Aluevaihto Petsamoon kuulostaa hyvältä. Ei me edes tarvita koko Petsamoa, pitäköön Venäjä nikkelikaivoksensa koska no sen on jo omineet. Mutta sellainen 10 km leveä kaistale Venäjän ja Norjan välisestä rajanpinnasta. Sitä kautta Suomi saisi oman liikenneväylän avoimeksi Jäämerelle.