Piilopuoluetukeako 318.000 euroa?

Helsingin Sanomien 9.1.2013 mukaan HOK-Elanto maksoi vuosikausia vuokraa tyhjästä tilasta Helsingin työväenyhdistykselle. Ainakin jotkut työväenyhdistykset lahjoittavat merkittäviä summia SDP:n ehdokkaiden vaalikamppanjoihin.

Tyhjänä pidetystä tilasta maksettu summa on koko vuokra-ajalta peräti 318.00 euroa.

Sopimuksen tekemisen aikaan HOK-Elannon hallintoneuvoston puheenjohtajana toimi Tapio Bergholm, joka toimi samalla myös työväenyhdistyksen toimitusjohtajana. Berholm on toiminut myös SDP:n kaupunginvaltuutettuna ja valtuustoryhmän puheenjohtajana.

HOK-Elannon mukaan tyhjänä pidetyt tilat vuokrattiin, koska Työväenyhdistys halusi vuokrata kummatkin tilat paketissa (Alapan tilat ja nämä tyhjät tilat).

Vaikka tilanteessa ei ole rikottu lakia, asetelma on kuitenkin kyseenalainen professori Olli Mäenpään mielestä. Molempien osapuolten johtoelimissä on toiminut sama henkilö Jorma Bergholm, vaikka olikin jäävännyt itsensä.

Professorin mukaan tällaisissa tapauksissa on aina pohdittava, onko mukana mahdollista piilopuoluetukea tai muuta epäasianmukaista hyötyä, jolle ei löydy hyväksyttävää perustetta.

Jos HOK-Elanto olisi ollut osakeyhtiö, voisi tilanne olla toisenlainen. Osakeyhtiön on lainkin mukaan aina tehtävä voittoa. Osuuskunnalla ei tällaista velvoitetta ole.

Eipä ole ihme, että työväenyhdistyksillä on isoja rahoja jaettavana SDP:lle ja sen ehdokkaille. Mikä näiden työväenyhdistysten perimmäinen tarkoitus onkaan?

5

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pro Mies

      Kun et viime viime viestissäsi kertonut, niin kysyn nyt tässä. Missä salaisessa kabinetissa Urpilainen valittiin puheenjohtajaksi?

    • entä ne

      Tilittää verottomia ammattiyhdistysjäsenmaksuja demuille?

    • näi se vain on

      Ei demuja tuomita mistään, ja senpä takia kansa antaakin "lipposmaisen" tuomionsa tulevissa vaaleissa.
      On siinä Urpilaisella kiittämistä torjuntavoirtosta, kun kannatus on 12%:a.
      Demarit olettaa olevansa lain yläpuolella, mutta ei ne äänestäjille mitään muuta mahda muuten kuin väärentämällä vaalituloksen, mikä ei dem.kokoomuspiirien toiminta seuranneena ole heille mikään omantunnon kysymys, niin härskiä noiden kahden puolueen peli on ollut tähänkin asti, ja varsinkin demarit ovat niitä härskeimpiä kieroilijoita joka asiasa.
      Se ei ole uutinen jos demari valehtelee, sehän se vasta uutinen jos demari ei joskus valehtelisi

    • Rikolliset touhuaa

      Puolueiden ja yhdistyksien tarkoitus on hankkia kaikin mahdollisin keinoin johdolleen verovapaata rahaa. Ne toimivat rikollisjärjestöjen tavoin.

    • Perussuomalaisten Seppo Kanerva oli tehnyt asiasta rikosilmoituksen. Poliisin mukaan asiassa ei ole näyttöä rikoksesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      366
      37748
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      89
      6486
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      5400
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      21
      3888
    5. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      66
      3022
    6. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      53
      2680
    7. En suuttunut missään vaiheessa

      Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
      Ikävä
      12
      2134
    8. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      61
      2131
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      18
      2061
    10. Trump on jo ihan seonnut...

      Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.
      Maailman menoa
      492
      1979
    Aihe