Mahtaa rasisteja harmittaa. Yritätte puolustaa valkoista Eurooppaa. Esimekkinä se Sisu-järjestö.
Katsokaa tilastoja. Väki sekoittuu länsimaissa vuosi vuodelta. Ette voi sille yhtään mitään. Itsekin aion adoptoida kaksi lasta. Toisen Kolumbiasta ja toisen jostain päin Afrikkaa.
Viidenkymmenen vuoden päästä olette vanhuksia ja Suomessa (tilastojen mukaan)kauhea työvoimapula, jos ei olla otettu ulkomaalaisia työntekijöitä/pakolaisia tänne. Paskotte housuunne ja mustat tytöt pyyhkivät ulosteenne. He ovat ainoa turva, ettette huku paskaanne.
No onhan suurin osa valkoisia, mutta sairaanhoitajista mustia on ehkä suurin osa.
Eli, taistelette globalisaatiota vastaan. Ette voi voittaa, hah!
Mahtaa harmittaa rasistia?
17
1436
Vastaukset
- Elina
Elikkä toivot valkoisen rodun kuolevan?
- suuri ymmärtäjä
sillä vain viha on aitoa suvaitsevaisuutta.
- Tasa-arvostelija
Yhtä laillahan tuossa menettelyssä kuolee "puhdas" musta- tai latino"rotu". Vai niinkö on asia, että on vain "me" ja "muut"? Kylmää faktaa lienee kuitenkin se, että sekoittumista on aina ollut, eikä moisia puhtaita rotujen ilmentymiä ole. Afrikkaan joudut jos tarpeeksi kauas omia sukujuuriasi seuraat.
Populaatioiden sekaantuminen taas on terveydellisistä syistä hyödyllistä. Perinnölliset sairaudet jne. vaivaavat sisäsiittoista porukkaa. Tämähän nähdään vaikkapa Suomessa tai Saudi-Arabiassa. - suvaitseva
Ei tässä mikään tai kukaan kuole. Rodut sekoittuvat osin ja se on luonnollinen osa kehitystä. Tärkeää on kulkea kohti kestävää kehitystä ja suvaitsevampaa ihmistä. Ei yrittää pitää "rotuja" erillään.
Kun tulemme samankaltaisiksi tai ainakin tutuiksi keskenämme, ymmärrämme toisiamme paremmin. Siis pitkällä tähtäimellä. - Babacuc
suvaitseva kirjoitti:
Ei tässä mikään tai kukaan kuole. Rodut sekoittuvat osin ja se on luonnollinen osa kehitystä. Tärkeää on kulkea kohti kestävää kehitystä ja suvaitsevampaa ihmistä. Ei yrittää pitää "rotuja" erillään.
Kun tulemme samankaltaisiksi tai ainakin tutuiksi keskenämme, ymmärrämme toisiamme paremmin. Siis pitkällä tähtäimellä.Oletko valkoihoinen?
Jos olet, niin miten pystyt elämään valkoihoisena? Vedä itsesi hirteen, niin taas on yksi valkoinen ihminen poissa mustan ihonvärin vallankumouksen tieltä. Mustat jatkakoon maailmalla, eikö niin?
Jos olet mustaihoinen, niin ymmärrän valkorasistisuutesi. - suvaitseva
Babacuc kirjoitti:
Oletko valkoihoinen?
Jos olet, niin miten pystyt elämään valkoihoisena? Vedä itsesi hirteen, niin taas on yksi valkoinen ihminen poissa mustan ihonvärin vallankumouksen tieltä. Mustat jatkakoon maailmalla, eikö niin?
Jos olet mustaihoinen, niin ymmärrän valkorasistisuutesi.Siis olen valkoinen. Miksi tappaisin itseni? En sanonut, että mustan rodun pitää vallata maailma. Sanoin vain, että antaa sekoittua. Ihan sama minkä värisiksi ihmiset muuttuvat. Ollaan vaikka vihreitä, kunhan hyväksytään toisemme.
- Realisti
Niin kokoajanhan me podemme työvoimapulaa. Vaikka mitä nyt vajaa 300.000:tta on työttöminä ja siihen päälle muu eurooppa. Saksassa muutama miljoona.
Noi tilastot on jonkun humanistihomon laatimia.Tällä menolla meitä ,eikä koko eurooppaa uhkaa mikään työvoimapula vaan työnsaanti pula.- Suvaitsevainen
HUUUTAVA työvoimapula on jo täällä, tästä ovat KAIKKI asiantuntijat yhtä mieltä!!! Joten älä sinä yhtään yritä "Realisti" Pieksen sinun argumenttisi mennen tullen!
________________________________________________
Ulkomaisen työvoiman tuloon varauduttava
Suomen ulkomaalaispolitiikka makaa edelleen vanhoissa juoksuhaudoissa. Se mielletään ensisijaisesti pakolaispolitiikaksi. Poliittista keskustelua hallitsee väittely siitä, onko Suomeen pakolaisena pääseminen liian helppoa vai liian vaikeaa. Pakolaispolitiikka on kuitenkin vain pieni osa ulkomaalaiskysymystä. Sen varjoon on jäänyt se, että Suomen on varauduttava ulkomaisen työvoiman laajamittaiseen maahanmuuttoon.
Akateemisissa tutkimuksissa on selkeästi osoitettu nopea tarve ulkomaalaisen työvoiman lisäämiseen.
Sitran 2015-ryhmän julkaisemassa tutkimuksessa esitetään Suomen tarvitsevan jopa 25 000–50 000 maahanmuuttajaa vuosittain paikkaamaan ikääntymisestä heikkenevää huoltotasettamme.
Pekka Himasen eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle tekemän tulevaisuusselvityksen mukaan tarvitsemme 5 000 uutta ulkomaalaista työntekijää vuosittain.
Nämä luvut ovat suuntaa antavia, mutta niin suuria, että niiden toteutuminen ei ole mahdollista ilman johdonmukaista politiikkaa.
Joka tapauksessa on selvää, että me tarvitsemme merkittävän määrän ulkomaista työvoimaa maahamme, jotta meilläkin menisi hyvin.
Hyvinvointivaltion ylläpitäminen huoltotaseen nopeasti heikentyessä näyttää ilman laajamittaista maahanmuuttoa lähes mahdottomalta.
Euroopan unionin itälaajeneminen avaa Suomen työmarkkinat näillä näkymin uusien jäsenmaiden kansalaisille 1. 5. 2006. Toisin kuin SAK:ssa ja poliittisessa vasemmistossa on pelätty, virolaisten joukkomarssi Suomen työmarkkinoille ei tule toteutumaan.
Syitä on monia, osaajia kiinnostavat Suomea enemmän Keski-Euroopan mahdollisuudet ja Viron nopeasti nouseva elintaso pienentää palkkaeroja.
Itse asiassa pitämällä rajoja kiinni kaksi vuotta Suomi antaa kilpailuetua Ruotsille, joka päätti avata ovet uusien jäsenmaiden työvoimalle välittömästi. Suomessa poliittista tahtoa rajojen avaamiselle löytyi vain kokoomuksen ja vihreiden riveistä.
Viro ja muut Baltian maat eivät tule pelastamaan Suomen ulkomaalaisen työvoiman tarvetta, vaan maahanmuuttajia on etsittävä kauempaa.
Potentiaalisemmat alueet ovat entisen Neuvostoliiton maat ja Aasia. Näiden valtioiden kansalaisten kotouttaminen Suomeen ei tule olemaan ongelmatonta, vaan on yksi lähiajan suurimmista haasteistamme. Muuttajat on valittava työvoimapoliittisin perustein.
Helpointa on tukea Suomessa tutkinnon suorittaneiden opiskelijoiden maahan jääntiä helpottamalla lupakäytäntöjä ja antamalla mahdollisuus etsiä työtä Suomesta valmistumisen jälkeen.
Tämä asia jäi ilman ratkaisua ulkomaalaislain käsittelyn yhteydessä, vaikka perustuslakivaliokuntakin kiinnitti asiaan huomiota.
Suomessa on nyt 8 000 Suomen verovaroilla koulutettavaa ulkomaalaista opiskelijaa, joista moni valitsee Suomen sijasta esimerkiksi anglosaksisen maan työpaikakseen, koska nykyinen lupakäytäntömme ajaa heidät valmistuttuaan maasta.
Kanada ja Uusi-Seelanti ovat positiivisia esimerkkejä maista, joissa on järjestelmällisesti harjoitettu valikoivaa maahanmuuttopolitiikkaa.
Molemmissa maissa on pisteytysjärjestelmä, jonka perusteella maahan pyrkivät asetetaan järjestykseen.
Olennaista on valita hakijoiden joukosta sellaiset henkilöt, jotka kykenevät työllistämään itsensä ja kykenevät integroitumaan yhteiskuntaan. Pisteitä saa mm. koulutuksesta, työkokemuksesta ja kielitaidosta.
Myös sukulaisuussuhde ja aikaisempi työkokemus maassa ovat eduksi maahanmuutossa. Erityisesti Kanadassa on selvästi nähtävissä maahanmuuttajien myönteinen vaikutus maan taloudelliselle kehitykselle.
Poliittisena linjana on ollut valikoivalla maahanmuutolla ja monikulttuurisuudella lisätä oman maan kansalaisten hyvinvointia.
Valikoiva maahanmuutto ei huonoinakaan taloudellisina aikoina lisää työttömyyttä, sillä työperusteinen maahanmuutto tapahtuu avoimille työpaikoille ja tuo osaajia niille aloille, jotka toimivat talouden vetureina.
Suomessa on tulevaisuudessa tarve sekä huippuosaajista että teollisuuden ja palvelujen ammattilaisista.
Suomen ulkomaalaispolitiikan uusien linjojen määrittelyssä on mitä pikimmin siirryttävä tutkijankammioista poliittiseen päätöksentekoon.
Joka vuosi työelämästä poistuu 10 000 ihmistä enemmän eläkkeelle kuin uusia tulee työmarkkinoille. On epärealistista kuvitella, että nyt työttömänä olevat täyttäisivät kaikki aukeavat työpaikat.
Todelliset vaihtoehdot ovat rajojen avaaminen osaavalle ulkomaalaiselle työvoimalle tai töiden siirtyminen maan rajojen ulkopuolelle. Jälkimmäinen vaihtoehto on tuhoisa hyvinvointiyhteiskuntamme kannalta.
Arto Satonen
kansanedustaja (kok)
perustuslakivaliokunnan jäsen
Vammala - Nick
Suvaitsevainen kirjoitti:

VammalaTäällä on helppo tulla väärinymmärretyksi, joten ilmoitan heti aluksi kannattavani monikulttuurisuutta, olenhan itsekin 'puoliksi' ulkomaalainen...
Kuitenkin, eikö rakennetyöttömyys ole kasvava ongelma koko länsieuroopassa? Tätä ja yhteiskunnan monia muita ongelmia pakolaisuus pahentaa. Keskimäärin pakolaiset eivät ole kaivattuja huippuosaajia, eikä heistä näin ole huoltosuhdetta parantamaan, päinvastoin!
Käsittääkseni koulutetut maahanmuuttajat pääsevät jo nyt työskentemään EU:hun hyvinkin vapaasti. Näin pitääkin olla, mutta pakolaiset ovat kiistatta ongelma, johon ratkaisu ei ole EU:n rajojen avaaminen entisestään vaan ongelmien ratkaiseminen Afrikassa. - rose66
yritykset muuttavat halvemman työvoiman maihin ja koto Suomessa pistetään ihmisiä kilometritehtaalle - hassua puhua samaan aikaan työvoimapulasta.
- Kooma
...miksi et adoptoi esim. Venäjältä?? Vai onko adoptiolapsi sinulle sinulle jokin "suvaitsevaisuusmitali" jonka ainoa oikea väri on musta ettei vaan vahingossa kenellekään jää epäselväksi ajatusmaailmasi? Saat "suvaitsevaisuus"-sanan haisemaan.
- Suvaitsevainen
on ERITTÄIN vaikea saada lapsien vähäisen määrän ja mm korruption takia, minkä takia valtaosa adoptoiduista onkin joko mustia tai ruskeita=(
- Kooma
Suvaitsevainen kirjoitti:
on ERITTÄIN vaikea saada lapsien vähäisen määrän ja mm korruption takia, minkä takia valtaosa adoptoiduista onkin joko mustia tai ruskeita=(
..siis korruptio haittaa?? Ilmeisesti viittaat Venäjään? Uskon että se on kyllä totta,tosin niinkin päin että rahalla voi rakentaa oikopolkuja. Mutta miksi Afrikka ja Kolumbia? Miksi ei suomalainen lapsi käy? En sano että lapsissa on mitään muuta eroa kuin ihonväri mutta tekstistä paistaa läpi että pitää olla tummaihoinen.Ei kai lapsi saa olla jokin työkalu rasismin vastaisessa taistelussa?
- Suvaitsevainen
Kooma kirjoitti:

Sen takia adoptoidaan "värillisiä" lapsia, koska muita ei yksinkertaisesti saa(yhtä helpolla) Valkoisten lasten adoptiossa liikkuu paljon korruptiota ja likaista rahaa. "värillisistä" maista lapsen saa helpommin(terveen ja alle vuoden vanhan)ilman mitään ketkuilua!
P.S:Eihän Suomalaisia lapsia(käytännössä)edes anneta adoptioon - Nick
Suvaitsevainen kirjoitti:
Sen takia adoptoidaan "värillisiä" lapsia, koska muita ei yksinkertaisesti saa(yhtä helpolla) Valkoisten lasten adoptiossa liikkuu paljon korruptiota ja likaista rahaa. "värillisistä" maista lapsen saa helpommin(terveen ja alle vuoden vanhan)ilman mitään ketkuilua!
P.S:Eihän Suomalaisia lapsia(käytännössä)edes anneta adoptioonOttaisit siis mieluummin kuitenkin valkoisen lapsen? Ja miksi provosoiduit 'Kooman' kysymyksestä? Niin tai näin, näytää, että rotu on sinullekin pohdinnan aihe. Vaikka saa kai se ollakin...
- Suvaitsevainen
Hienoa Suvaitseva! Todella hienoa että ajattelet noin, ja aivan erityisesti tuo adoptiohomma====P
Kun Suomessakin on kylliksi adoptoituja ja maahanmuuttajia, niin aivan varmasti rasismi saadaan poistettua. HYVÄ SUVAITSEVA!!! - Puuha-Pete
mutta lopulta Te hukutte omaan paskaanne.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393