"Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä" -teoksessa sanotaan, että Jeesus on Ylienkeli. Perusteluksi oli laitettu kolme kohtaa, joista ensimmäisessä Jeesus ja Ylienkeli mainitaan selvästi erillisinä olentoina. Muissa perusteluissa mainittiin vain Mikael, Ylienkeli, mutta mikään niissä ei viittaa siihen, että Mikael olisi sama kuin Jeesus. Miksi näin? Entä se Heprealaiskirjeen alussa oleva kohta, jossa kerrotaan Jeesuksen olevan kaikkien enkelien yläpuolella?
Jeesus ei ole Mikael
5
372
Vastaukset
- Amen
Raamatun mukaan jopa riivaajat uskovat Jeesukseen ja vapisevat ja tutisevat.
Antikristuksen henki ei kuitenkaan koskaan tunnusta, että Jeesus Kristus Jumalan Poika, joka tuli lihaksi ihmisten maailmaan, ensin seimenlapsen muodossa. Kärsi meidän syntiemme tähden, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui alas tuonelaan, nousi ylös taivaisiin ja on sieltä tuleva kerran tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Jeesus Kristus on Jumalan Poika ja hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Mt.28:18-20). Ihmiselle ei ole muuta nimeä annettu, kuin Jeesus Kristus, jossa hänen tulee pelastuman.
Sellainen joka väittää Jeesusta pelkäksi enkeliksi, kieltää antikristuksen hengen tavoin Jeesuksen Kristuksen tulon lihaksi ihmisten maailmaan.
1.Joh.4
1. Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3. ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, (Kristukseksi, lihaan tulleeksi) ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.- joojoo
Enkeleitä ne kaikki Jumalan pojat on. Jeesus vaan sattui olemaan se joka luotiin ensimmäiseksi.
ELI ENKELI. - Amen!
joojoo kirjoitti:
Enkeleitä ne kaikki Jumalan pojat on. Jeesus vaan sattui olemaan se joka luotiin ensimmäiseksi.
ELI ENKELI.Jaak. 2:19
Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. - Marko-77
joojoo kirjoitti:
Enkeleitä ne kaikki Jumalan pojat on. Jeesus vaan sattui olemaan se joka luotiin ensimmäiseksi.
ELI ENKELI.Jeesus on ollut aina Isän tykönä! Häntä ei ole siis luotu!
Suomalaisessa Raamatussa on paha käännösvirhe:
Tässä Sananlaskuissa monet ovat nähneet puhuttavan Kristuksesta:
Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista. Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä, kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan. Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle, kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman,kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset, silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin; leikitsin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset. (Sananlaskut 8:22-31, 1932/38 käännös)
Tässä on King James versio samasta kohdasta ja tämä on lähempänä alkukieltä:
The LORD possessed me in the beginning of his way, before his works of old. I was set up from everlasting, from the beginning, or ever the earth was. When there were no depths, I was brought forth; when there were no fountains abounding with water. Before the mountains were settled, before the hills was I brought forth: While as yet he had not made the earth, nor the fields, nor the highest part of the dust of the world. [fields: or, open places] [the highest...: or, the chief part] When he prepared the heavens, I was there: when he set a compass upon the face of the depth: [a compass: or, a circle] When he established the clouds above: when he strengthened the fountains of the deep: When he gave to the sea his decree, that the waters should not pass his commandment: when he appointed the foundations of the earth:
Then I was by him, as one brought up with him : and I was daily his delight, rejoicing always before him; Rejoicing in the habitable part of his earth; and my delights were with the sons of men.
(King James, Snl. 8:22-30)
Kuten näemme oikea versio menee suomeksi: "Herra omisti minut..." Luomisesta ei puhuta mitään! Jeesus on ollut aina koska Hän on yksi kolmiyhteisen Jumalan persoona!
Marko-77 - Uskonnoitsija
joojoo kirjoitti:
Enkeleitä ne kaikki Jumalan pojat on. Jeesus vaan sattui olemaan se joka luotiin ensimmäiseksi.
ELI ENKELI.Entä se Heprealaiskirjeen kohta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393