Miten löysit hengellisen kotisi?

kotia vailla

Oletko ollut tietyn seurakunnan jäsen lapsesta saakka? Vai liittynyt myöhemmällä iällä? Oletko vaihtanut seurakuntaa? Miksi? Mikä vaikutti eniten siihen, miksi päädyit juuri kyseiseen kirkkoon/seurakuntaan? Vertailitko teologisia eroja, vai vaikuttiko valintaasi enemmän siellä vallitseva tunnelma ja ihmiset? Kenties se, miten toiminta "mätsää" oman persoonasi kanssa?

Luterilainen, katolinen ja ortodoksinen kirkko ovat muodoltaan "jäykempiä", siellä on vakiintuneita kaavoja, liturgiat jne, joiden mukaan jumalanpalvelus kulkee. Vapaissa suunnissa jumalanpalvelukset ovat muodoltaan vapaampia. Onko tyypillistä, että esim. jäyhempi, ujompi tai varautuneempi ihminen valitsee muodollisemman kirkon, jossa ei tarvitse tuoda itseään niin esille ja voi istua huomaamattomana penkissä ja ekstrovertimpi ihminen mieltyy enemmän karismaattisempaan menoon? Vai onko persoonakohtaisilla eroilla väliä?

Olen aiemmin ollut mukana kahden eri kirkon toiminnassa, sitten pitkän aikaa pois ja nyt mietin, mikä kirkko olisi sellainen, jossa tuntisin oloni kotoisaksi. Käyn varmaan useammassa paikassa aistimassa tunnelmaa ja perehdyn vielä opillisiin erioihin, mutta olisi kiva kuulla, miten eri tavoin seurakunnan valintaan on päädytty.

20

926

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen ollut seurakunnan jäsen toistakymmentä vuotta. Liittynyt en ole, vaan mut liitettiin seurakuntaan. Seurakuntaa en vaihda, koska tämä seurakunta löytyy Raamatusta. Päädyin tähän seurakuntaan tultuani uskoon ja mut liitettiin siihen.
      En tehnyt vertailuja, kun Raamattu ei antanut, kuin yhden ainoan vaihtoehdon. En valinnut seurakuntaa, vaan seurakunta valitsi minut, jos niin voi sanoa. En siis valinnut mieleistäni Jumalaa, vaan niin kuin Sanakin sanoo; "Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi."
      Jos totta puhutaan, niin missään kirkossa tai vapaissa suunnissa toiminta ei ole vapaata. Jokaisella kirkolla ja uskonsuunnalla on omat tavat kokoontua ja omanlaisensa ohjelma, tekniikka, jolla tilaisuus viedään läpi. Jos haluaa esimerkin vapaasta tilaisuudesta, niin se löytyy Raamatusta alkuseurakunnan muodossa.
      Tähän on Jumala meitä viemässä, nimittäin alkuseurakunnan päiviin, jossa Pyhä Henki jakaa niin kuin tahtoo ja antaa myös ohjelman. Joka kerta erilaisen tuoreen.
      Etsi siis seurakunta, jossa rukoillaan ja etsitään Jumalaa ja sitä, mitä Hän tahtoo meille puhua.

      Siunausta.

      • Jatkan vielä sen verran, että jos olet huomannut, kun vierailet eri kirkkojen, herätysliikkeiden ja uskonsuuntien sivuilla, niin siellä usein lukee "näin uskomme", tai "seurakuntamme opinkohdat" ym ym.
        Jokaisella on siis oma oppi, jolla erottaudutaan muista. Mutta Sanasta ei voi lohkaista jotakin osaa omaksi opikseen, jolla sitten erottaudutaan muista. Se on uskonnollisuutta, lihan tekoja. Siinä ei ole Pyhällä Hengellä osaa. Sana ei jaa uskovia, vaan yhdistää. Ota siis oppaaksesi vain Jumalan Sana ja Pyhä Henki.
        Vaikka tämä tilänne on ollutkin satoja vuosia, niin se ei ole Jumalan mukainen. Raamattu on ja pysyy. Se on täydellinen totuus ja ohje. Seurakuntakysymyksessäkin. Seurakunnan perustus on Sanassa. Me olemme vaan pois poikenneet, menneet kukin omalle tielleen, niin kuin Sana sanoo.


      • näin on
        jari-pek-ka kirjoitti:

        Jatkan vielä sen verran, että jos olet huomannut, kun vierailet eri kirkkojen, herätysliikkeiden ja uskonsuuntien sivuilla, niin siellä usein lukee "näin uskomme", tai "seurakuntamme opinkohdat" ym ym.
        Jokaisella on siis oma oppi, jolla erottaudutaan muista. Mutta Sanasta ei voi lohkaista jotakin osaa omaksi opikseen, jolla sitten erottaudutaan muista. Se on uskonnollisuutta, lihan tekoja. Siinä ei ole Pyhällä Hengellä osaa. Sana ei jaa uskovia, vaan yhdistää. Ota siis oppaaksesi vain Jumalan Sana ja Pyhä Henki.
        Vaikka tämä tilänne on ollutkin satoja vuosia, niin se ei ole Jumalan mukainen. Raamattu on ja pysyy. Se on täydellinen totuus ja ohje. Seurakuntakysymyksessäkin. Seurakunnan perustus on Sanassa. Me olemme vaan pois poikenneet, menneet kukin omalle tielleen, niin kuin Sana sanoo.

        jari-pekan opetus seurakunnasta ei ole Raamatuin opetuksen mukaista. jari-pekka on eksynyt lopunajan baabeliseurakuntaan, joka on kaikista koostuva baabeli jossa on jokaisella oma oppinsa ja uskonsa.


      • Kyllä se niin on
        näin on kirjoitti:

        jari-pekan opetus seurakunnasta ei ole Raamatuin opetuksen mukaista. jari-pekka on eksynyt lopunajan baabeliseurakuntaan, joka on kaikista koostuva baabeli jossa on jokaisella oma oppinsa ja uskonsa.

        EI YKSIKÄÄN tämän päivän seurakunta ole Jumalasta.
        Näin on kun Jeesus sanoo:" Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet."


    • Seurakuntalaine

      Älä valitse itse seurakuntaa. Rukoile Isää Jeesuksen nimessä ja pyydä osoittamaan oikea seurakunta. Kun olet saanut mielestäsi johdatuksen, älä tyydy siihen. Sen jälkeen tarkista Raamatusta, onko kyseisen seurakunnan toiminta riittävän raamatullista, jotta voit siihen liittyä. Rukoile vielä kerran ISää ja pyydä vahvistamaan asia.

      Jos koet hengessäsi painostusta ja levottomuutta, se ei ole Jumalasta. Jeesus sanoi jättävänsä meille Hänen rauhansa, jota sielunvihollinen ei voi jäljitellä. Kun lopulta tunnet rauhaa seurakuntavalinnastasi, ole siunattu ja liity mukaan seurakunnan toimintaan.

      • Jeesus sanoo:

        " etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan."


    • Hound Dog

      Perehdy oppiin ja siihen ketä päästetään puhumaan. Moni kakku päältä kaunis. Malta seurata ainakin puoli vuotta ta vuoden. Paavali kehoitti Timoteusta tarkkaamaan opetusta ja oppia. Oppi ei siis hajota - kuten jp vihjaisi - vaan rakentaa. Jos oppirakenne on pielessä, rakkaudella ei ole pohjaa millä seistä. Sentimentaalinen hömppä taas jota kehnolla opilla ja yltiöpäisellä rakkaudella tarjotaan ei kestä kovina päivinä. Maltti is the valtti!

    • Jumalanhuoneessa

      Lapsena minut liitettiin luterilaiseen kirkkoon. Jumala ei kuitenkaan puhutellut minua sen kautta. ripilläkin kävin ja silti kristinuskoa en ymmärtänyt. Ymmärsin että saan kirkkohäät kun suoritan rippikoulun. Sen muistan että riparilla oli kiusaajani isosena ja pappikin kirosi meille nuorille kerran kun sen hermot kiristyi jossain tilanteessa.
      Vaelsin siis elämääni tosi lavealla tiellä 25 vuotiaaksi asti. MIetin elämäni tarkoitusta ja etsin vastauksia psykologiasta ja filosofiasta, lopulta päätin lukea raamatunkin. Kävelin silloin tällöin helluntaikirkon ohi, en tuntenut ketään helluntalaista. näin lehdessä ilmoituksen heidän tilaisuuksistaan. Mutten uskaltanut mennä yksin sinne. Ymmärrän että kaikki tämä kuului Jumalan suunnitelmaan. luterilaisessa kirkossa olin käynyt hautajaisissa ym pakollisissta tilaisuuksissa. Jostain syystä evankeliumia en ilmseisesti siellä kuullut tai se ei miulle avautunut.

      Luin kirjan uskoontulleesta elinkautisvangista. murhamiehestä oli tulllut uskova joka vei evenkeliumia venäjän vangeille. Mietin että jos Jumala rakastaa tuollaista ja hän saa synnit anteeksi, enkö minäkin? Kuulin yhdestä helluntalaisesta ja soitin hänelle. kaverin kanssa mentiin hänen mukana helluntaiseurakunnan tilaisuuteen. Siellä pastori Julisti evankeliumin ja ymmärsin sen täysin koskevan juuri minua. Aloin käydä seurakunnassa. Ihmettelin miksi minulle ie luterilaisessa kirkossa ollut avautunut nämä asiat. Miksi kukaan eikertonut että ihmisen täytyy syntyä uudesti ylhäältä, ottaa vastaan Jumalan armo, kääntyä niinkuin jeesus sanoo. Moni luulee että pelkkä lapsena kastaminen pelastaa, ei tiedä että tähän täytyy liittyä usko. Kun kävin edelleen helluntaiseurakunnan tilaisuuksissa opin raamattua, luin sitä itse paljon. Ymmärsin että Herra on minun Jumalani. Kuuluin edelleen luterilaiseen kirkkoon. Sitten ymmärsin että haluan seurata Jeesusta myös kasteelle. Kävin kasteella ja liityin seurakuntaan. noin vuoden pääsät erosin luterilaisesta kirkosta koska se ei todellakaan ollut hengellinen kotini. Olin pettynyt siihen. Menin kirkkoherranvirastoon ilmoittamaan erostani. Oletin että siellä pappi haluaa kesksutella eroni syistä. Ihmetyksekseni minun piti vain allekirjoittaa paperi! Olin järkyttynyt ja tämä vain vahvisti ratkaisuani. Miten seurakunnan paimenta ei kiinosta lammas joka aikoo irrottautua laumasta? Olen ollut helluntaikirkon jäsen toistakymmentä vuotta. Minusta kirkon opetus on lähinnä raamattua. eri seurakunnissa on monenlaisia ihmisiä jäseninä, en katso millaisia he ovat vaan millaista on opetus. jos joku miettii mihin seurakuntaan liittyä suosittelisin että käykää kuuntelemassa saarnoja. Miten papisto opettaa, onko se linjassa raamatun kanssa vai ei. Seurakunnissa on monenmoista väkeä, heihin ei kannata katsoa vaan siihen ravintoon mitä seurakunta tarjoaa. Ruokkiiko paimen lampaita vai jaaritteleeko jostain kirkkotekstiilien väreistä niin että meinaat nukahtaa?

    • Näin sen tulee mennä

      Uskoon ja kasteelle vaan jokainen.

    • tavallinen kristitty

      Olen ollut aivan lapsesta asti uskova. Olin luterilainen, kunnes se alkoi muuttua minulle liian liberaaliin suuntaan.

      Rukoilin ja Jumala johdatti minut katoliseen kirkkoon. Perehdyttämiskurssin jälkeen liityin siihen. Olen ollut kirkkoon hyvin tyytyväinen. Papit ovat hartaita uskovia, messussa luetaan paljon Raamattua, rukoilaan ja palvotaan Jumalaa saarnat käsittelevät raamatuntekstiä. Joka messussa on ehtoollinen, kuten luterilaisillakin.

      Olen myös kiinnostunut teologiasta, siis opista. Olen aina rakastanut kirkkoja ja kirkkomusiikkia. Valinta oli helppo.

    • Tavallisess uskossa
    • hiutalaeinen 7777

      Itse olen oppikäsitykseltäni selkeästi helluntailainen, eli uskon uudestisyntymiseen ylhäältä Jumalan lapseksi Pyhän Hengen kasteeseen armolahjoihin seurakuntaan Jeesuksen maanpäällisenä ruumiina. Eli sen mukaan haku täsmentyy jo paljon. Vapaakirkkoa voisin ajatella, ulkomailla vaikkapa Calvary Chapelia tai muita uudistusseurakuntia.
      Useimmiten pienillä paikkakunnilla on vain yksi seurakunta, eli menen siihen
      rakentamaan sen paikkakunnan parasta Raamatun ohjeen mukaisesti.
      Jos olen ollut isommalla paikkakunnalla kuten pääkaupunkiseudulla, olemme
      käyneet useammassa seurakunnassa ja valinneet sitten jonkin.
      Ei välttämättä aina parasta = sellaista, jossa joutuu jo pistämään itseäni likoon.
      Muistan, kuinka joskus valitsimme paikkakunnan suurimman ja kauneimman hyvän opetuksen vuoksi, vaikka lähempänä olisi ollut käsiä ja jalkoja tarvitsevia pienempiä seurakuntia.
      Käyn yleensä ainakin sunnuntaikokouksessa ja rukouskokouksessa, mutta kun
      eräänä sunnuntaina aioin jäädä kotiin, Jumala tokaisi: "Mene nyt kuuntelemaan sitä hyvää saarnaa!" Siitä voi rivien välistä lukea, että en ehkä olisi enää ollut ihan niin erinomaisen puheen tarpeessa, kunhan vain olisin lähtenyt liikkeelle
      ja käytännössä edistänyt sanoman eteenpäinmenoa. Vajaampikin saarna olisi
      yhdessä aktiivisen oman osallistumisen kautta tuonut paremman lopputuloksen.
      Eli nykyisellään minulla painaa aika paljon se, kuinka paljon voin itse olla toiminnassa mukana.

    • Elävä

      Jumala kasvattaa meitä seurakuntaperheessä, eli ihmissuhteissa. Voimme oppia yleisönä, mutta tahdommeko kasvattaa pelkkää päätä vai myös sydäntä? Mene sinne missä on elävä Jeesus ja ihmisiä joiden välillä vallitsee rakkaus. Siellä ei vain lauleta Jeesuksesta, vaan Jeesukselle. Siellä voit elää todeksi jokaisen saarnan ja huomata että me todellakin elämme apostolista aikaa, sillä Jeesus totisesti elää!

      • uskossa 24 v

        >> Mene sinne missä on elävä Jeesus ja ihmisiä joiden välillä vallitsee rakkaus. Siellä ei vain lauleta Jeesuksesta, vaan Jeesukselle. Siellä voit elää todeksi jokaisen saarnan ja huomata että me todellakin elämme apostolista aikaa, sillä Jeesus totisesti elää! >>

        Niin, missähän tuommoinen paikka on, olisi? Yhdessä pikku srk:ssa kävin, missä kovasti puhuttiin Rakkaudesta. Mutta kokemukseni oli jotain muuta.
        Ahdistuin, enkä enää käynyt.
        Jeesus on kanssani koko ajan, myös ollessani yksin, kotona. Minun ei tarvitse fyysisesti mennä johonkin srk:aan kohdatakseni Jeesuksen. Niitä rakkaudellisia ihmisiä olisi kiva jossain tavata.


    • hellari

      Luin raamatusta apostolisesta seurakunnasta ja siitä, millainen raamatun mukaisen seurakunnan tulisi olla ja kun vertailin eri seurakuntien oppeja, tulin siihen tulokseen, että helluntaiseurakunnat toimivat saman opin mukaisesti, kuin raamatukin opettaa ja siksi valitsin helluntaiseurakunnan.

      Luterilainen kirkko ei toimi kasteessa ja uudestisyntymän opetuksessaan raamatun ohjeiden mukaisesti.

      Eikä myöskään vapaakirkko, sillä sinne otetaan jäseniksi sellaisiakin, jotka eivät ole uskoon tulonsa jälkeen kastetut, vaikka raamattu opetta tuolla tavoin toimimaan.

    • koivulanmake
    • Puhdas Hengen voima

      Menin käymään Salon helluntaiseurakunnassa. Heti sisään mennessäni tunsi Jumalan puhuvan minulle, että tänne jään. Siitä on jo vuosia aikaa. ja tässä pysyn.

    • Kummallista kehityst

      Eikö Salossakin jo ole käyty neuvotteluja helluntaiseurakunnan muuttamiseksi helluntaikirkoksi?

    • evlut

      Olen lut. rukoilevaiskodin lapsi. Siis luterilainen lapsesta asti.

      www. rukoilevaisuus.com

      Tosin rukoilevaisuus tuntuu tällä hetkellä liian lakihenkiseltä.

    • tässä on

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      223
      4111
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2593
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2325
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1298
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1037
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      913
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      896
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      891
    Aihe