Ratin

Osaako kukaan kertoa, miten nykyauton ratissa olevat monet toiminnot välittyvät eteenpäin? Näitä toimintojahan on kuin formula ykkösissä, on radion, vilkkujen ja muita lukemattomia nappuloita. Eteneekö langattomasti, vai onko valtava määrä liukupintoja joista ”mekaanisesti” mennään eteenpäin?
776
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ykkösiä ja nollia näissä monitoimirateissa kulkee nykyään. Samoja johtimia pitkin kerrotaan autolle mitä sille nyt halutaankaan kertoa.

Äänestä

Toiminnon hoidetaan CAN-välyll, eli samaan tapaan kuin esim takavaloryhmät jne nykyjään

Äänestä

jospa kaapelissa on sen verran löysää, että pääsee kiertymään akselin ympäri ratia pyöritettäessä?

Äänestä

Siihen ei vastattu varsinaisesti että onko siellä johdot vai onko tämä canväylä langaton systeemi vai miten se tieto kulkee?

Äänestä

Olen itsekin asiaa joskus ihmetellyt, ja olen tullut siihen tulokseen ettäs siellä on liukupinnat. Ei siellä montaakaan johdinta tarvitse olla, kun toimii tosiaan CAN-väylässä. Tavalliset johdot eivät kestä ratin pyörittelyä, varsinkaan pakkasella.

Äänestä
  • Se että ratissa on suuntavilkutkin, en tajua alkuunkaan miksi näin? Ajatellaan esimerkiksi tilannetta, että käännytään oikealle, vilkku ennen päälle ja käännytään, nyt pitäisi heti kääntyä vasemmalle (edellisestä kääntymisestä 5 m). Ollaan tilanteessa, että ensimmäisestä kääntymisestä alkaen rattia pyöritetään koko ajan ensin oikealle ja tauotta vasemmalle, missä välissä pystyy ratin nappia painamaan??
    Toinen tilanne, loska keli ja joku ohittaa Sinut ja vetää heti eteesi niin että tuulilasi läpinäkymätön, on paljon nopeampi työntää viiksestä kuin painaa nappia ratista joka ei varmaan yhtä helpossa paikkaa kuin vilkku.

    Äänestä

  • Hölmöilyä kirjoitti:

    Se että ratissa on suuntavilkutkin, en tajua alkuunkaan miksi näin? Ajatellaan esimerkiksi tilannetta, että käännytään oikealle, vilkku ennen päälle ja käännytään, nyt pitäisi heti kääntyä vasemmalle (edellisestä kääntymisestä 5 m). Ollaan tilanteessa, että ensimmäisestä kääntymisestä alkaen rattia pyöritetään koko ajan ensin oikealle ja tauotta vasemmalle, missä välissä pystyy ratin nappia painamaan??
    Toinen tilanne, loska keli ja joku ohittaa Sinut ja vetää heti eteesi niin että tuulilasi läpinäkymätön, on paljon nopeampi työntää viiksestä kuin painaa nappia ratista joka ei varmaan yhtä helpossa paikkaa kuin vilkku.

    EI siinä ratissa vilkun tai tuulilasin pyyhkimen katkaisimia ole. SIinä on yleensä vakionopeuden säätimen, radion, soittimen ja puhelimen nappuloita. Vilkku löytyy aina vasemmasta viiksestä ja pyyhin mistä milloinkin. Ainakin minulla automaatti pyyhkii lasin puhtaaksi, jos joku roiskii sen läpinäkymättömäksi. Nopeammin, kuin minä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toiminnot kirjoitti:

Osaako kukaan kertoa, miten nykyauton ratissa olevat monet toiminnot välittyvät eteenpäin? Näitä toimintojahan on kuin formula ykkösissä, on radion, vilkkujen ja muita lukemattomia nappuloita. Eteneekö langattomasti, vai onko valtava määrä liukupintoja joista ”mekaanisesti” mennään eteenpäin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu