webasto jäi korjaamolle

JPPtt

Kävin valtuutetussa webastokorjaamossa viallisen webaston takia. Totesivat että kammio on karstaa täynnä, ja että putsauksella voisi saada toimimaan, sekä joku uusi osa sinne pitäisi vaihtaa. Mutta pelottelivat sitten, etteivät voi luvata 100% että toimii senkään jälkeen. Hinta-arvio tälle 600 euroa. Sitten sanoivat samaan hengenvetoon, että uuden saisi 1000 eurolla, ja siihen tulisi 2 vuoden takuukin. Eipä siinä paljoa mietitty vaan otettiin sitten koko roska uusi, ettei tarvitsisi tapella sen kanssa enempää.

Kun sitten hain autoni liikkeestä pois ja maksoin, halusin vanhan webaston TOTTAKAI itselleni mukaan. Liikkeen miehet pyörittelivät päitään ja sanoi, että ei se nyt kyllä noin mene, että se kuuluu heille. Väiteltiin siinä aikamme, koska tiedän että ei ne roskiin sitä heitä, vaan putsaavat sen ja kauppaavat jollekin joka haluaa leikkiä käytettyjen webastojen kanssa. Eikä tuo edes ole kuin 4 vuotta vanha webasto. Väittivät vielä ettei enää löydy koko webastoa, oli kuulemma jäteauto käynyt juuri, ja minun olisi muka pitänyt kertoa tällaisesta erikoisjärjestelystä etukäteen. Ja muka olin ensimmäinen kuka vaati käytettyä vepastoa itselleen. Helkatti, ei sitä edes pitäisi vaatia, KUN SE ON MINUN OMAISUUTTANI. Vanhan poisvaihdetun webaston pitäisi automaattisesti kuulua minulla, ja mikäli se jäisi huoltoliikkeeseen, niin sitten pitäisi neuvotella hinnasta.

Olisin saanut tuosta 4 vuotta vanhasta webastosta ainakin sen 100 euroa, kun sen olisi putsauksella ja osan vaihdolla saanut 99% kuntoon, jollekin joka tykkää korjata itse ja halvalla. Minä kuulun siihen ryhmään, joka ei osaa korjata webastoa, ja hankin mieluummin kaiken aina uutena. Mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että olisin saanut ainakin sen satasen tuosta murikasta.

Annoin asian olla, kun ei auttanut mikään. Vältän vain jatkossa kyseistä huoltoliikettä. Paljonkohan tällaista kusetusta Suomessa tapahtuu. Ymmärrän kyllä sen, että enemmistö ei osaisi edes vaatia kulunutta osaa itselleen takaisin, koska ei tajua autoista mitään. En minäkään nyt tietysti hajonneita polttimoja tai lasinpyyhkimen sulkia ota takaisin, mutta nyt oli kyseessä kuitenkin osa jossa oli vielä arvoa (eli rahnaa) tallella.

Miettii vain kuinka paljon autoihin vaihdetaan webastoja, vesipumppuja, lohkolämmittimiä, kokonaan uusiksi jonkin pienen näennäisvian takia. Esim lohkolämmittimissä saattaa olla liitokset hapertuneet, ja sähkö menee maihin, sitten vaihdetaan koko roska uusiksi, ja huolto-esa vähän fixaa vanhaa ja myi sen vähän edullisemmin eteenpäin. Helppohan se on myydä halvalla, jos saa ilmaiseksi.

Mielestäni tämä on vähän kuin varastamista. Otetaan toisen omaisuutta itselle, fixataan, ja myidään eteenpäin. Edellä mainitussa huoltoliikkeessäkin oli hyllyt täynnä kaikenlaisia käytettyjä auton osia, kaikki ilmaiseksi saatuna purkutöinä. Toki purkutöistäkin peritty hinta, ja sitten osa varastettu itselle omaan hyllyyn, ja sitten jonain päivänä se myidään jollekin joka ei halua uutta vesipumppua autoonsa, vaan vanhakin käy, varsinkin jos se on "kuin uusi".

Joku MOT voisi tutkia tätä autokorjaamoiden touhua. Kyllä siellä paljon tapahtuu tätä varastamista. Eikä taviskansalainen edes tajua tätä, ovat tyytyväisiä vain kun auto toimii, eivätkä ymmärrä että antoivat jälleen 100 euroa omaa omaisuutta pois.

Täytyisi kai tapella näiden kanssa enemmänkin, mutta kun ei jaksa. Korjaamot ovatkin tosi ystävällisiä niille urpoille, jotka eivät osaa vaatia mitään, vaan maksavat kiltisti kaiken, ja vähän enemmänkin. Mutta heti kun vähän tietää jotain autoista, ja alkaa vaatia osia itselleen, niin kyllä menee heti happamaksi kun bisneksen teko vaarantuu.

15

4594

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sitroen.

      Ei muuta kuin rikosilmoitusta väsäämään. Ei tämä huijaus muuten edes vähene loppumisesta puhumattakaan. Eri asia sitten, kiinnostaako asia Poliisia, siinä kun tuskin pääsee käyttämään väkivaltaa, mihin Poliisi on aina valmis.
      Voit myös soittaa firmaan, että rikosilmoitus varkaudesta on tehty.

    • as2

      Muistaakseni AUNE ehdoissa oli jonkin lainen pykälä että jos haluaa osat itselleen on siitä mainittava ennen huoltokäyntiä eikä jälkeen.. tai jotain muuta sinnepäin.
      Noh jos kuitenkaan sitä laitetta ei enää takaisin annettavaksi löytynyt väittäisin kyllä itsekkin että mahdollisesti menee jonkun asentajan autoon.
      Webaston osat ei muistaakseni ihan hirveitä maksa vaan korjauskustannukset yleensä koostuvat töistä.
      Näin yleisellä tasolla ainakaan meidän korjaamossa ei säilytellä asiakkaiden vanhoja osia viemässä tilaa tai edes yritetä niitä "elvyttää" myyntikuntoon.

      • sitroen.

        Ei sen osan siirto paikasta A (esimerkiksi autosta) paikkaan B (esimerkiksi korjaamon pöydälle) muuta sen omistussuhdetta yhtään miksikään. Se osa on edelleen sen alkuperäisen omistajan omaisuutta. Niin että rikosilmoitusta vaan peliin!
        Eikä sitä tarvitse erikseen mainita, asia on täysin selvä kaikille korjaamolla työskenteleville. Valitettavasti vain varkaita saattaa olla sielläkin.


    • turhaa itkua taas

      Voisit samalla opetella käyttämään Webastoasi oikein, eli se pitää välillä tohottaa pidempään oikein lämpimäksi ja käyttää myös kesällä, niin ei karstat häiritse.
      Kannattasi etukäteren ilmoittaa jos haluaa vanhat romut mukaa vaihdon jälkeen, sillä monesti tuollaiset kokonaisuudet ovat ns. vaihto-osia ja vanha jää korjaamolle.
      Hinta voi olla kovempi jos haloat vanhan itselle.

    • JPPtt

      Osaan kyllä käyttää webastoa, kesälläkin. Valitettavasti edellinen omistaja sitä ei ollut ilmeisesti tehnyt.

      • näin

        1000€ pitäisi saada kokonaan uusi webasto sarja(kaikkine asennus tarvikkeineen). tuossa 1000€ hinnassa ei ole mitään vaihto-osa alennusta. ja kyllä sen vanhan osan pitäisi asiakkaalle kuulua. Luutavasti vanhan webastosi on asentaja ottanut itselleensä, ja jo ennen auton sinulle luovutusta kerennyt korjaamaan, joten selitetään että romuauto haki juuri =)
        voisit kyllä mainit tämän webasto edustajankin ni tietää varoa =)


    • rosisventtaa

      Lähetä Webastofirmaan lasku, käytetyn Webaston mukaan arvioitu, huomioituna että viallinen, putsattava ja joku osa vaihdettava. Arvo voisi olla 200-300€, jonka firmalta vaadit.

      "Liikkeen miehet pyörittelivät päitään ja sanoi, että ei se nyt kyllä noin mene, että se kuuluu heille."

      Voit vedota ylläolevaan, joka tietysti ei pidä paikkaansa, ja sitten keksivätkin että mennyt roskiin. Mutta on aivan varmaa että roskikseen ei heitetä pikkuvikaista Webastoa, siitä otetaan ainakin osia.

      Jos eivät laskua maksa, vie asia poliisin tutkittavaksi, aiheena petos tai varkaus.

    • lkmjj87

      Jos asiat menivät todellisuudessa niinkuin aloituksessa kerrot, voit laittaa firman nimen tänne sivuille, saadaan ehkä firmakin mukaan keskusteluun. Firma voi sitten vaikka puolustella menettelyään.

    • Autopartnerilla käyn

      Laita firman nimi tänne. Itsekin kirjoitan aina firmoista joissa olen käynyt, joten tiedot vain huoletta julki.

    • tiivi

      En ole koskaan kuullutkaan että webastoa pitäisi käyttää kesällä, :D eihän sitä karstaa sinne tule josssei se edes polta mitään... suurimmassa osassa nyky dieseleistä on automaattinen webasto joka ei ole kyllä koskaan lämpimällä ilmalla päällä...

      • näin se vaan on

        No nyt kuulit kesäkäytöstä ja se on ihan tarpeen ja suositeltavaa toiminnan kannalta.
        Kysy vaikka valtuutetuista asennusfirmoista jollet usko.


    • tiivi

      Nimenomaan automaattinen webasto jota ei voi itse edes käyttää, tämä siksi koska pakkasella nykyajan dieselit eivät lämpene omasta tuotosta riittävästi... siihen rinnalle voi kyllä sit asentaa kellon jos haluaa lämmittää auton ennen ajoa

    • Kusetettu noin 800 e

      Hämeenlinnan Autokeskus tekee myös niin, ettei palauta kovinkaan mielellään osia jotka ovat "vaihtaneet", kuten kävi eräälle ehyelle osalle joka "meni roskiin" rikkinäisenä ja vaihtoivat vasta vaadittaessa uudestaan ehyen rikkinäisen tilalle. Sivussa jäi korjattavaksi toivottu toinen vika kokonaan korjaamatta kun alkoivat "korjaamaan" vikaa kokeilemalla ja "poistamalla muita vaihtoehtoja". Vika korjautui vasta toisessa korjaamossa kun löysivät vian joka kuulema oli itsestään selvä. Joten olkaapa tarkkana kyseisen autokorjaamon palveluksia käyttäessänne.

    • aunari1

      Muistaakseni AUNE:n ehdoissa on 2 viikon säilytysaika kaikilla vaihdetuilla osilla, minkä jälkeen ne hävitetään. Ellei työtilausta tehdessä toisin sovita.

    • pettynythuijareihin

      Laita ehdottomasti ko.liikkeen nimi julkiseksi ja rikosilmoitus petoksesta poliisille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      76
      1245
    2. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1175
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1167
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      975
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      7
      948
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      864
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      77
      776
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      662
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      642
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      145
      568
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      550
    13. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      547
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      527
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      510
    16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      505
    17. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      45
      495
    18. 43
      487
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      86
      472
    20. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      466
    Aihe