leikkiminen maksaa? Suomessa on hyvin, hyvin pieni parempiosaisiksi itsensä luokitteleva väestönosa ja sitten heidän vanavedessään pieni hännystelijäjoukko jotka uskovat hyötyvänsä tästä leikistä. - Tämä joukko on hyvin suppealle alueelle asettunut väestöryhmä. Suurimmalla osalla väestöä ei ole mitään mahdollisuuksia osallistua tällaiseen leikkiin pelkän maantieteellisen kartan vuoksi vaan heidän on oltava sellaisia kuin ovat.
Miksi me hyväksymme tällaista leikkiä joka vie suuren osan jo ennestäänkin niukoista resursseistamme?
Miksi me hyväksymme tällaista leikkiä joka vie suuren osan jo ennestäänkin niukoista resursseistamme?
Vastaukset 2
Vanhimmat
MUTTA keinotekoisen kaksikielisyyden kustannuksia ja haittoja ei saa mitata tai edes niistä uutisoida.
Se on ainoa tabu maamme politiikassa, mikä kertoo paljon. Ja siksi siitä on ehdottomasti päästävä eroon.
Juttu on niin, että onneksi on ollut pakkoruotsi, että kansalaisemme ovat integroituneet hyvin naapurimaahamme työhön. Kun tämänpäivän maailmaa katselee, niin nyt pitäisi laittaa pakolliseksi Venäjä ja Arabian kieli, sillä pelkään pahoi, että seuraavta sodat käydään Islamilaisten ja muun maailman välillä ja siitä seuraa, että maamme valtaa islamilaiset ja siksi tännejäävien tulisi osata arabiaa ja jotka haluavat paeta Venäjälle olisi kielikysymys siellä helpompaa., vanha ukkinikin säilöi rahojaa Sveitsiin sillä motiivilla, että jos ryssä hyökkää, niin meillä on euroopassa uusi alku elämään ja kun hän sitten kuoli niin tilit olivatkin paisuneet hyvin suuriksi.
Siis Venäjä ja Arabian kieli vielä pakolliseksi Ruotsin ohelle....
Oliko tässä riittävästi fiktiota?