Puolueen nousu huomattavasti lujempaa kuin toisella oppositiopuolueella Perussuomalaisilla.
Sipilällä parempi kannatus kuin Soinilla
Kyllä kansa tietää
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaikilla opppositiopuolueilla nousee aina kannatus olipa ansioita tai ei.
Eipä Demareilla noussut vaikka oli kahdeksan vuotta oppositiossa.
Pääsi Kokoomuksen kutsusta hallitukseen vaikka kannatus ei siihen olisi edellyttänyt.
Ei se kannatuksen nousu oppositiossa ole automaatti.
Neljä vuottahan demarit vain oppositiossa olivat.
Tilanne oli kuitenkin erikoinen. Oppositiopuolueita oli useampia, mutta kannatuksen kasvu keskittyi niistä vain yhdelle ja lisäksi erityisen rajusti. Kaikki muut hävisivät. Yhteen laskettuna opposition kannatus kuitenkin nousi.
Nyt tilanne on mielenkiintoinen, kun oppositiopuolueita on vain kaksi ( taistolaisryhmä). Kasvavatko molemmat vai vain toinen niistä.
Muistatko Isotuloisten kapinan viime hallituskaudella?
Se kanavoiitui kahdelle puolueelle. Persuille ja Kokoomukselle. Persujen nyt julkistama, paljhon kohinaa herättänyt puolueen taloussuunnitelma kertoo miksi.
Demareiden Valto Kosken kohtelu eduskunnassa oli niitti Demareiden kannatuksen nousulle. Siinä DEmarit menettivät ihmeellisesti sen Isotuloisten kapinan aiheuttaman kannatusnousun. Toinen joka vaikutti JUnkerin lautakasa jota ei löytynyt edes poliisivoimin. Saman Junkerin valinta puoluesihteeriksi oloi kanssa asia joka vaikutti tuon kapinan tuloksen kanavoitumiseen muualle kuin Demareihin-