https://www.kansalaisaloite.fi/fi/hae
Suomessa valta on kansalla, sanoo perustuslaki,lain tarkoitus lienee
ollut, että kansan tahtoa kuullaan,mutta hallitus ei sitä halua, eikä
muutkaan eduskuntapuolueet.
Miksi, varmaankin siksi, että kansanäänestyksessä eu:ssa eroamisesta
kansa äänestäisi eron puolesta, ja se ei sovi kokomustille, siispä
äänestystä ei järjestetä, se kyllä kostautuu myöhemmin,lain rikkojat
joutuvat vastuuseen jossain vaiheessa.
Vallat vaihtuvat, ja päätökset muuttuvat

Vastaukset 5
Vanhimmat
Siitä on jo äänestetty tollo.
Tollo olet itse, me äänestimme aikoinaan itsenäisten valtioiden
liitosta, emme tästä missä talousvastuutkin on yhdistetty, emme
myöskään yhteisen rahan puolesta, emmekä varsinkaan
liittovaltiosta johon natokin väistämättä kuuluu.
Kuka maksaisi, todellakin, kuka nyt maksaa jäsenmaksuja noin
800 miljoonaa vuosi, euron pelastuspaketit miljardiluokkaa, ja ne
vain lisääntyy, kysymyksesi on suorastaan typerä ja kertoo ettet
juuri mistään mitään tiedä.
Äänestys olisi voitu järjestää jo kuntavaalien yhteydessä, samoilla
rahoilla, ja nyt olisi toivoa paremmasta.
Otahan nyt hieman selvää asioista ennenkuin alat nimitellä.
Äänestämme ensin Soinia vaaleissa, sen jälkeen saamme äänestää EU:sta :D
joo, eu on nyt nähty ja kalliiksi p*skaksi todettu. ero on viisas katse tulevaisuuteen.
Kyllä. Suomalaiset ovat Camel-boots miehiä, ja rahamme haluamme pitää omissa taskuissamme.