Jaha. Nyt Soini vierittääkin toisten syyksi ettei lähdetty hallitukseen.
0Äänestä
PSn peli sekosi 2011
Totuus nyt on kumminkin se ettei Soini saanut porukkaansa pidettyä yhtään hallinnassa jytkyn jälkeen. Uudet kansanedustajat aloittivat heti sooloilun ja sekoilun. Jättäytyminen hallituksen ulkopuolelle oli Soinilta hätäratkaisu.
0Äänestä
4+13
Olisi ollut vuosisadan huijaus, jos persut olisivat menneet hallitukseen, tukemaan euroopan huttio maita. Vasemmistoliitto petti äänestäjänsä näin tekemällä, ja puolueen jatkuva alamäki kertoo, mitä mieltä heidän äänestäjät tästä ovat.
0Äänestä
jälkiviisautta
Miksi Soini sitten sanoo nyt jälkikäteen että harmittaa vietävästi kun ei menty hallitukseen?
0Äänestä
Haukiputaan vaari
jälkiviisautta kirjoitti:
Miksi Soini sitten sanoo nyt jälkikäteen että harmittaa vietävästi kun ei menty hallitukseen?
Mitä sanoo seles?
0Äänestä
sutkisoeni
No syy on selvä; siinä meni ainoa mahdollisuus Soinille päästä oikeasti päättäjien joukkoon. Soini on tuomittu ikuisesti rakkikoiran asemaan, jonka osaakin hyvin. Huuhiloita riittää Suoimessa sen verran että populisti elää.
0Äänestä
lyödäänkö vetoa?
Soinista ei tule koskaan ministeriä. Ei vastuuta pakoilevasta poliittisesta pelkurista VOI tulla.
0Äänestä
Säännöt ennallaan
Tuskin pyytävät enää edes mukaan hallitusneuvotteluihin.
0Äänestä
Meneekö hukkaan?
Säännöt ennallaan kirjoitti:
Tuskin pyytävät enää edes mukaan hallitusneuvotteluihin.
Mitä!? Eikö aitosuomalaista kansallissosialismia tarvitakaan hallituksessa? Ja Soinilla kun olisi varattuna äärilaidan veteraaneja aina IKL:ää ja Suomi-Isänmaata myöten vastuullisiin ministerin tehtäviin.
0Äänestä
PS on kohtalon herra
Meneekö hukkaan? kirjoitti:
Mitä!? Eikö aitosuomalaista kansallissosialismia tarvitakaan hallituksessa? Ja Soinilla kun olisi varattuna äärilaidan veteraaneja aina IKL:ää ja Suomi-Isänmaata myöten vastuullisiin ministerin tehtäviin.
"Tuskin pyytävät enää edes mukaan hallitusneuvotteluihin."
Se on Suomen suurin puolue PS, joka seuraavien eduskuntavaalien jälkeen pyytää muita puolueita mukaan hallitusneuvotteluihin, mikäli PS sen tarpeelliseksi katsoo. PS sanelee ehdot. Kaikille muille.
0Äänestä
Tärvää vain aikaa
PS on kohtalon herra kirjoitti:
"Tuskin pyytävät enää edes mukaan hallitusneuvotteluihin."
Se on Suomen suurin puolue PS, joka seuraavien eduskuntavaalien jälkeen pyytää muita puolueita mukaan hallitusneuvotteluihin, mikäli PS sen tarpeelliseksi katsoo. PS sanelee ehdot. Kaikille muille.
Ainahan sitä saa pyytää. Ei se ole hullu joka pyytää vaan se joka suostuu.
0Äänestä
PS > Kokoomus
Tärvää vain aikaa kirjoitti:
Ainahan sitä saa pyytää. Ei se ole hullu joka pyytää vaan se joka suostuu.
Kokoomuksen kanssa pääsemme kyllä sopimukseen, kun olemme ohittaneet sen kannatuksessa ja eduskuntapaikoissa.
0Äänestä
Gallupit kertoo
PS > Kokoomus kirjoitti:
Kokoomuksen kanssa pääsemme kyllä sopimukseen, kun olemme ohittaneet sen kannatuksessa ja eduskuntapaikoissa.
Kokoomus ykkönen, Keskusta kakkonen. Lähdetään nyt kuitenkin siitä.
0Äänestä
röh röh röh Wiiik!
"Muutama murjottaja" persujen eduskuntaryhmässä siis saneli, ettei Soini saanut mennä hallitukseen? -Uskokoon ken tahtoo. ;D
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat